Romutarhan arteet: yksi kaikkien aikojen salaisimmista autokokoelmista tulee myyntiin

Kuva Sotheby´s

Los Angelesissa oleva ”romuvarasto” joutuu vasaran alle. Harvalla romutarhalla on niin suurta arvoa kuin tällä.

Toisen romu on toisen aarre. Tosin romuksi ei useampaa näistä nyt lokakuussa RM Sothebyn huutokaupassa myyntiin tulevista autoista voi hyvällä tahdollakaan kutsua.

Tämä kokoelma kuului aikoinaan saksalaiselle Rudi Kleinille, joka muutti USA:han 1950-luvun lopulla, ja toimi siellä ensin teurastaja ennen kuin hän aloitti romuautobisneksensä –eurooppalaisten klassikkoautojen ja niiden osien kaupittelulla kun teki paremmin rahaa kuin lihaa leikkaamalla.

Vuonna 1967 herra Klein perusti Porsche Foreign Auto nimisen yrityksen, ja sitä seuraavina vuosikymmeninä hän keräsi kasaan erittäin merkittävän autokokoelman – pyörittäen samalla romutarhaansa Los Angelesin laitamilla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ajan patinaa

Osa autoista on ollut sisällä hallissa, mutta osa on ollut varastoituna myös ulkona – tosin Kalifornian ilmasto on autoille hellempi kuin vaikkapa navettasäilytys Kuusamossa.

Kokoelma on ollut pitkään vain kuiskittu salaisuus, mutta nyt se on vihdoin paljastettu. Rudi Klein menehtyi vuonna 2001, ja siitä lähtien romutarha on kuulunut hänen pojilleen.

Kokoelmasta löytyy mm. useampi Lamborghini Miura. Myös Mercedes-Benz 300 SL Alloy Gullwing vuodelta 1955 on melkoinen harvinaisuus, niitä valmistettiin aikoinaan vain 29 kappaletta.

Toinen hieno Mercedes on vuoden 1935 500K Caracciola Special Coupé Sindelfingen, joka kuului aikoinaan Mercedeksen kisakuskille Rudolf Caracciolalle. Auton luultiin jo kadonneen ikiajoiksi. Sen hinta yksistään asettunee jo useampaan miljoonaan.

Muita helmiä ovat mm. vuonna 1967 Bertonen valmistama ja Bizzarrinin suunnitelma Iso Grifo A3/L Spider prototyyppi – toinen niistä kahdesta koskaan valmistetusta – sekä vuoden 1961 Porsche 356 B 1600 T6 roadster D’Ieteren, joita niitäkin on valmistettu vain alle 250 kappaletta.

Ja kokoelmasta on jo poistunut muutama auto aikaisemmin, kuten esimerkiksi Audin edeltäjän Horchin hieno ja viimeinen olemassa oleva 855 Special Roadster vuodelta 1939. Niitäkin valmistettiin vain seitsemän kappaletta, ja Kleinin kokoelmassa oleva yksilö kuului tiettävästi aikoinaan Eva Braunille. Se lähti Audille restauroitavaksi jo jokunen vuosi sitten ja on ollut nyt esillä Audin museossa.

Täydellinen verkkoluettelo julkistetaan myöhemmin syyskuussa 2024. Ja jo nyt on varmaa, että restaurointipajat hierovat käsiään, töitä on luvassa…

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat