27.4.2020 Ajoneuvot Sakkaava automyynti käy kalliiksi: autoteollisuuden entistä vaikeampaa saavuttaa päästötavoitteet Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuoden 2020 päästötavoitteet olivat kova haaste jo ennen koronaa. Vielä puoli vuotta sitten autoteollisuuden päähaaste vuodelle 2020 oli Euroopan unionin päästömääräyksien täyttäminen. Tänä vuonna Euroopan unioni otti käyttöön uudet päästörajat, joita kutsutaan usein ”95 g/km rajaksi”. Autovalmistajakohtainen raja riippuu malliston keskipainosta, mutta tavoite on suunnilleen 95 hiilidioksidigramman per kilometriä tasolla. Luvun haastavuutta kuvaa se, että 11 suurimman autokonsernin keskipäästöt vuonna 2018 olivat 119,7 grammaa kilometriltä. Päästötavoitteen saavuttamiseksi autoteollisuus on panostanut sähköistykseen: kevythybridit, hybridit, ladattavat hybridit ja täyssähköautot ovat kaikki keinoja laskea päästökeskiarvoa. Kaksi viimemainittua ovat keinoista ylivoimaisesti tehokkaimpia, ovathan niiden viralliset (vanhalla NEDC-syklillä mitatut) hiilidioksidiarvot todella matalia, ja lähivuosille niiden painoarvoa vielä korostaa EU:n kannustinkerroin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sähköautot vaarassa myöhästyä – ja kauppa hidastuu Esimerkiksi Volkswagen Group on ladattavien hybridien lisäksi panostanut sähköautoihin: Audi E-Tron ja Porsche Taycan ovat vasta alkua, suurin panostus on Golfin kokoinen Volkswagen ID3-täyssähköauto. ID3 on ollut tuotannossa jo viime vuoden lopulta asti: Volkswagen on tehnyt autoja varastoon riittävän tarjonnan saamiseksi. Lisäksi auton ohjelmiston kehityksessä olleiden haasteiden vuoksi ID3:n julkaisua on jouduttu siirtämään eteenpäin. Sitten saapui koronavirus-pandemia. Euroopan autoteollisuus sai uuden ja odottamattoman haasteen hetkellä, jolloin entisetkin ongelmat vaikuttivat lähes ylitsepääsemättömiltä. Esimerkiksi Volkswagen Groupin myynti oli tammi–helmikuussa jo laskenut 14 prosenttia. Maaliskuussa myynti tipahti koronaviruksen myötä 35 prosenttia, kun monet Euroopan maat määräsivät autoliikkeet suljetuksi. Tehtaiden sulkemisen takia myös autotuotanto pysähtyi – samoin kuluttajien ostoaikeet. Seuraamukset uhkaavat alaa Ala-Saksin talousministerin ja Volkswagen Groupin hallintoneuvoston jäsen Bernd Althusmann on jo kommentoinut 95 g/km -päästötavoitteiden olevan nyt entistä vaikeampia saavuttaa, kertoo Automotive News Europe. Hän on myös kommentoinut haastavan tilanteen saattavan heikentää Saksan asemaa autoteollisuuden mahtimaana. Sillä olisi epäilemättä valtavat vaikutukset esimerkiksi työpaikkoihin. Vielä maaliskuun puolivälissä Volkswagen Groupin pääjohtaja Herbert Diess kuitenkin kertoi yhtiön sopeutuvan tilanteeseen. –Olemme mukauttaneet itsemme täyttämään vuoden 2020 tavoitteet. Olemme sitoutuneet niihin eikä mielestämme ole syytä kysyä jatkoaikaa tavoitteiden täyttämiseen. Volkswagen ilmoittaa yhä julkaisevansa ID3-täyssähköauton tänä kesänä – vaikka ilkeimmät huhut epäilevät ohjelmisto-ongelmien siirtävän koko julkaisun ensi vuoteen. Volkswagenin tavoite on saada peräti 100 000 ID3:sta rekisteröityä tämän vuoden aikana, jotta konserni pääsee päästötavoitteisiinsa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ratkaisuksi romutuskampanja? Volkswagen Group on yhtenä maailman suurimmista autonvalmistajista vain näkyvä esimerkki: samassa tilanteessa painivat kaikki autokonsernit, joiden painopisteen nopeaa siirtämistä ladattaviin hybrideihin ja täyssähköautoihin koronavirus uhkaa. Ala-Saksin osavaltion pääministeri Stephen Weil ei yhdy Althusmannin kommenttiin. –Päästötavoitteiden siirtäminen täytyisi tehdä Euroopan tasolla, ja se kyseenalaistaisi valtavan työ- ja investointimäärän, jota autotehtaat ovat tehneet tavoitteeseen pääsemiseksi. Weil myös korostaa kannattavansa Volkswagenin ehdotusta ottaa taas käyttöön autoteollisuuden pelastukseksi vuosien 2008–2009 lamassa koitunut romutuskampanja. Teksti ja kuva: Lauri Ahtiainen, lähde: Automotive News Europe Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin