18.4.2016 Ajoneuvot Nyt se on selvitetty – tällainen on suomalainen moottorikelkkailija Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Valmistunut kysely maalaa melko hyvän kuvan keskiarvoisesta suomalaisesta moottorikelkkailijasta. 944 suomalaista moottorikelkkailijaa vastasi MIR Link Oy:n toteuttamaan tutkimukseen kelkkailijoista ja heidän tottumuksistaan marraskuussa 2015. Valmistuneiden kyselytulosten avulla voidaan hiukan hahmottaa sitä, minkälaista harrastajajoukkoa kelkkailu vetää Suomessa puoleensa. Moottorikelkkailu on selvästi miehinen laji. Vastaajista peräti 93 prosenttia oli miehiä. Lisäksi miehisyys näkyy epäsuorasti siinä, että moottorikelkkailijat työskentelevät yleisesti miesvaltaisissa ammateissa. Yleisimmin kelkkailijoiden ammatit löytyvät metsä- ja koneteollisuudesta tai rakennus-, kuljetus- ja logistiikka-alalta. Suurimmat ikäryhmät ovat 30–39-vuotiaat (yli 35% vastaajista) ja 20–29-vuotiaat (alle 30% vastaajista). Talouden vuosituloja kysyttäessä yli 60 prosenttia vastaajista asettuu 25 000 ja 75 000 euron vuositulojen välimaastoon. Suurin yksittäinen ryhmä olivat 25 000 – 50 000 euroa vuodessa ansaitsevat, edustaen noin kolmasosaa (34%) kaikista vastaajista. Kelkkailijoista lähes 40 prosenttia harrastaa kaksi tai kolme kertaa viikossa, ja noin viidesosa kelkkailee viikoittain. Kelkkailu tapahtuu pääosin Lapin reissuilla ja omalla mökillä. Suosiossa ovat yleiset kelkkareitit (lähes 90% vastaajista) ja reittien ulkopuolella ajaminen esimerkiksi metsässä tai jäällä (lähes puolet). Suosituimmiksi kelkkamerkeiksi kyselyssä nousivat järjestyksessä Lynx, Polaris, Ski Doo, Arctic Cat ja Yamaha. Rovaniemellä valmistettavien Lynxien osuus on suuri, mutta kyselyn mukaan vain Polaris olisi kasvattamassa markkinaosuuttaan. Merkkien sisäinen järjestys heijastuu myös tulevista kelkkahankinnoista tiedusteltaessa. Kelkkailijoista vain 25 prosenttia ei ole näillä näkymin hankkimassa uutta kelkkaa. Lähde: MIR Link, kuva: Lynx Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa