2.2.2025 Matkailu Sodan muistoja Belgradia vartioivan linnoituksen vallihaudoissa Teksti Vesa Eskola Kuva Vesa Eskola Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Belgradin tärkeimpiä ja myös vierailtuimpia turistikohteita on kaupungin vanha linnoitus, jossa on sodittu vuosituhansia. Linnoitus seisoo uhmakkaana Belgradia reunustavan kukkulan laella. Sen muureilta avautuvat upeat näkymät kaupungin yli. Paikka on mitä otollisin linnoitukselle, ja linnoituksen vanhimmat osat ovat ajalta ennen ajanlaskun alkua. Siksi linnoitus on myös yksi Belgradin ja Serbian tärkeimpiä kulttuurikohteita.Belgradin kaupunki oli itse asiassa pitkään yhtä kuin linnoitus, elämä sujui muurien varjossa. Linnoitusta ovat vuoroin pitäneet hallussaan ensin keltit, sitten roomalaiset, sitten vuorotellen Bysantin valtakunta, bulgarialaiset, itävaltalaiset ja ottomaanit ennen kuin slaavilaiset heimot lopulta asettuivat pysyvästi alueelle.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKaksi museotaBelgradin sotamuseo on perustettu jo vuonna 1878 ja sen vanhin osa sijaitsee sisätiloissa. Museon kokoelmiin kuuluu mm. Rooman valtakunnan aikaisia miekkoja ja kypäriä, kreikkalaisia kypäriä ja tikareita, serbialaisten raskaita ritaripanssareita, kirveitä, kilpiä, kypäriä, varsijousia, käsineitä sekä paljon myös keskiaikaista aseistusta. Kokoelman aseet ulottuvat maailmansotiin asti. Niiden käyttö tehdään tutuksi dioraamojen, taulujen ja näyttöjen avulla, mikä havainnollistaa hyvin aseiden kehitystä sekä historiallista vaikutusta. Museon päärakennuksen ulkopuolella on puolestaan toinen kokoelma, joka sisältää lukuisia panssarivaunuja, tykkejä, haupitseja sekä monenlaisia panssariajoneuvoja. Osa niistä hankittiin toisen maailmansodan aikana, kun puna-armeija ja Jugoslavian partisaanit valtasivat ne vetäytyviltä akselivaltojen joukoilta. Tämä kalusto reunustaa sotamuseoon johtavia seiniä ja polkuja kahdesta suunnasta. Toki esillä on paljon myös puna-armeijan sotakalustoa, myös suomalaisille tuttuja venäläisten käyttämää kalustoa. Maailmansotien lisäksi kokoelma ulottuu aina Naton ja Serbian väliseen konfliktiin asti – mukaan lukien osia amerikkalaisesta F-117 häivelentokoneesta, jonka serbialaiset pudottivat. Ja totta kai esillä on myös koneen pudottanut Neuvostoliiton valmistama mutta modernisoitu S-125-ilmatorjuntajärjestelmä. Kyseinen S-125 oli myös ensimmäinen Suomen käyttöön ottama ilmatorjuntaohjusjärjestelmä. Kehitys kehittyy ja tehostaa tappamisen työkalujaUlkotiloissa ensimmäisen ja toisen maailmansodan kalustoa katsellessa ei voi olla huomaamatta, miten nopeaa sotilaskaluston kehitys sodissa on aina ollut – etenkin panssarivaunujen osalta. Myös tykistön kehitys maailmansotien aikana on ollut huomattava. Kaluston valmistajien listaa katsoessa ei voi puolestaan olla huomaamatta, miten paljon sotakalustoa myös autotehtaat ovat aikoinaan tehneet.Kirjava kalusto on luonnollisesti pääosin maavoimien käyttämää, mutta mukaan mahtuu myös hieman muutakin sotilaallista teknologiaa.Jos sotakaluston ihastelun sijaan haluaa muistaa sodan inhimillisempää puolta sekä sodan aiheuttamaa kärsimystä, suosittelemme Sarajevossa sijaitsevaa museosta, joka kertoo sotakokemuksista lasten muistojen kautta tai Budapestissa sijaitsevaa terrorin taloa, joka kertoo sekä natsi- että venäläismiehittäjien suorittamista kauhuuksista Unkarissa.Belgradin sotamuseon kotisivut: https://www.muzej.mod.gov.rs/eng Lue lisää Kaikki artikkelit 20.6.2025 Matkailu Skandaalien sävyttämä klassikkoauto saapui Vehoniemen harjulle 19.6.2025 Laivat Vapaaehtoinen meripelastus on upea harrastus, joka tarjoaa veekaseja ja vastuuta vesillä 17.6.2025 Matkailu Salattu helmi: Tiittalan Kartano – piilossa mäen harjalla 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 15.6.2025 Klassikko Klassikkotaivas Concorso d’Eleganza Villa d’Este on parhaista parhain 13.6.2025 Matkailu Algarven viinit tutuiksi kodikkaasti sukutilalla, jonka juuret ulottuvat 1800-luvulle 8.6.2025 Matkailu Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos… 5.6.2025 Matkailu Italian Rivieran helmet – Camogli ja Portofino 4.6.2025 Matkailu OnniBus tuo premium-bussit Suomen kaukoliikenteeseen yhteistyössä Lux Expressin kanssa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton? 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 20.6.2025 Matkailu Skandaalien sävyttämä klassikkoauto saapui Vehoniemen harjulle 18.6.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi julkisti brutaalin dieselkäyttöisen superauton, R8 V12 TDI:n 19.6.2025 Koeajo Maistiainen: DS°8 – odotuksia on paljon, mutta niihin myös vastataan 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ålandsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster