Ajat muuttuvat, ihminen vähemmän: terrorin talo Budapestissa on hyvä muistutus siitä

Neuvostoliitto rakensi itselleen rautaesiripun toisen maailmansodan jälkeen, mutta se repeili ajoittain pahastikin; ensimmäisen kerran Budapestissa vuonna 1956.

Unkarin pääkaupungissa sijaitseva museo on koruton muistutus siitä, miten demokratiaa on poljettu aatteen nimissä autoritaaristen johtajien toimesta. Museo keskittyy sekä natsien toimiin toisen maailmansodan lopulla että kommunismin aikaiseen sortoon ennen kuin esirippu revittiin lopulta riekaleiksi Berliinin muurin murtumisesta alkaneen Itä-Euroopan vapautumisen myötä.

Ihminen on peto

Helmikuun 24. päivä vuonna 2002 – siis tasan 20 vuotta ennen venäläisten hyökkäystä Ukrainaan – Budapestiin avattu terroriin keskittyvä museo muistuttaa kävijää siitä, miten heikoilla demokratia on usein vahvojen diktatuurien edessä.

Tästä muistuttamisen ohella museo avaa myös sitä historiaa, miten tällainen terrori ja kansalaisten sorto on ylipäätään mahdollista. Ihminen on petoeläin, ja kun kasassa on tarpeeksi petomainen lauma, se terrorisoi kaikkea ympärillään. Pohjimmiltaan tässä on aina kyse ihmisen pahuudesta. Ja pelosta. Ja pelon käyttämisestä terrorin ja vallan välineenä.

Olemme käsitelleet aihetta aiemminkin mm. Dachaun muistomerkin yhteydessä, Auschwitzin keskitysleirissä pahuuden äärellä, Romanian kansannoususta kertovassa museossa, Oradour-sur-Glanen joukkomurhan muistelussa, Tallinnan KGB-museon yhteydessä sekä Stasi-vankilamuseon käytävillä Berliinissä. Ne kaikki ovat todiste siitä, että ihminen on julma, ja miten ”länsimaisessa” demokratiassa tämä jotenkin aina vain unohtuu. Ja vaikka kaikissa noissa edellisissä esimerkeissä hyvä on lopulta voittanut pahuuden, liian moni ihminen on maksanut siitä hirvittävän hinnan.

Siksi kaikki tällaiset museot ovat tärkeitä. Museon johtajan Mária Schmidtin sanoin: "Unkarilaisilla on pitkä muisti – sekä hyvässä että pahassa. He ovat ikuisesti kiitollisia hyvästä, ja he kaivertavat huonon kollektiiviseen muistiinsa, jotta se ei enää koskaan toistuisi. Terrorin talo -museon poikkeuksellisesta, liikuttavasta ja usein järkyttävästä näyttelystä tulet puhumaan paljon perheesi, ystäväsi, luokkatoverisi tai kollegasi kanssa. Tarinat, joita näet, kuulet ja luet museossamme, ulottuvat sielusi syvyyksiin. Kun olet tutustunut niihin, sinulla on erilainen näkemys Unkarin historiasta, unkarilaisista itsestään ja Euroopan yhteisestä kohtalosta. Toivottavasti näyttelymme koskettaa kävijöiden sydämiä. Se saa heidät tutustumaan niihin uhrauksiin, joita ihmisten on täytynyt tehdä epäinhimillisten diktatuurien aikana, jotta voimme elää nykyään vapaudessa. Koska unkarilaiset eivät voi elää ilman vapautta.”

Vaikuttava museo

Museon aulassa terrori iskee heti kävijän kasvoille. Kassalta kävellään hissiin ja ennen hissiä olevassa pienessä sisäpihassa seisoo Unkarin kansannousun muistona venäläinen T-54B panssarivaunu. Sen takana olevaa seinää koristavat mustavalkoiset kuvat kommunismin vallan aikaisista uhreista.

Hissillä mennään ensin ylimpään kerrokseen – ja hississäkin uhrit ovat läsnä. Yläkerrasta lähdetään kiertämään lukuisia huoneita laskeutuen kerros kerrokselta alaspäin, kunnes lopulta päädytään kellariin. Museo on levittäytynyt yhteensä neljään kerrokseen ja noin 30:een näyttelytilaan.

Noissa huoneissa käydään läpi ensin natsien kauhuteot vuonna 1944 ja 1945 sekä sitten kommunismin aikainen sorto ja vaino aina vuoteen 1990 asti. Vanhat valokuvat seinillä maalaavat synkän kuvan.

Myös vanhat patsaat, maalaukset ja muut ”reliikit” kertovat omaa kuvaansa terrorin takana olevasta henkilökultista.

Vaikuttavin osa museossa on kuitenkin se, miten terrori on saatu dokumentoitua. Valtaosa tuhansista asiakirjoista ja uhrien haastatteluista on tietysti unkarin kielellä. Haastattelut ovat sentään onneksi usein englanninkielisillä teksteillä. Lisäksi jokaisessa huoneessa on englanniksi tiivistelmä huoneen ja erilaisten asiakirjojen sisällöstä. Saatavilla on myös audio-opastus useammalla kielellä.

Nähtävää on niin paljon, että välillä ei tiedä, mihin sitä katsoisi. Jos kaiken haluaa käydä läpi, yksi päivä ei tahdo riittää.

Hienosti maalattua ajankuvaa

Vaikuttavien dokumenttien lisäksi tunnelmia korostetaan ajankuvalla, eritoten erilaisilla terrorin välineillä salakuuntelulaitteista kidutusvälineisiin. Myös vanhat julisteet ja propagandalehtiset auttavat tunnelman luomisessa.

Erityisen tukalaksi tunnelma muodostuu kellarissa, kun paljastuu minkälaisissa olosuhteissa poliittisia vankeja usein pidettiin. Matkalla kellariin kävelleen taas yhden ”kuvagallerian” läpi, mutta tällä kertaa seiniä eivät korista uhrien vaan julmuuksia harrastaneiden ihmisten kuvat: häpeäkuja siis.

Ja lopuksi käydään läpi tietysti Unkarin kansannousu loppuvuodesta 1956, joka maksoi noin kolmelle tuhannelle unkarilaiselle heidän henkensä.

Esillä on myös yksi tunnettu ja suomalaistenkin ahkeraan käyttämä keksintö; polttopullo eli Molotovin cocktail. Se kehitettiin Espanjan sisällissodassa 1936, mutta hierottiin jalostuneeseen muotoonsa Suomessa ja Korian varuskunnassa kapteeni Kuittisen johdolla talvisodan kynnyksellä, ja lopulta sen tuotanto vielä teollistettiin Rajamäellä yli-insinööri Fredrik Toivio Kirkkomäen johdolla.

Kansannousun yhteydessä noin 180 000 unkarilaista pakeni myös ulkomaille, ja yksi iso seinä on omistettu noiden ihmisten lähettämille postikorteille. Yksi postikortti – vaikka varmasti sensuurin läpi käynyt – voi tehdä ihmeitä ihmisen toivolle paremmasta tulevaisuudesta.

Erityisen vaikuttava on myös oivallus siitä, miten natsiterroria ylläpitäneistä unkarilaisista tuli yhdessä yössä kommunistiterroristeja, kun puna-armeija saapui Budapestiin. Tapahtui takinkääntö – kirjaimellisesti. Aatteellinen vaate vaihtuu tarvittaessa nopeasti, ihminen vaatteiden sisällä ei. Ja jos Unkarin kansallissosialistinen nuoliristi-puolue ei ole aiemmin tuttu, tässä museossa se tulee väkisinkin tutuksi – samoin kuin KGB ja sen agenttien samat metkut.

Museosta ulos astuttaessa tunnelma on kaksijakoinen. Sitä on ahdistunut siitä, millaisiin kauhutekoihin ihminen voi toista ihmistä kohtaan ryhtyä, mutta samalla sitä osaa taas arvostaa omaa vapauttaan hieman enemmän. Ja myös sitä, millaisen hinnan myös me suomalaiset omasta vapaudestamme jouduimme maksamaan, ettemme joutuneet Budapestin, Prahan tai Timisoaran kansannousujen tapaisiin koettelemuksiin.

Osansa tunnelman keventäjänä tekee myös uloskäyntiaulan yhteydessä oleva vaihtuva näyttely, jossa meidän vierailumme aikana oli esillä erilaisia taiteellisia Stalin-patsaita – ja niissä Stalin kokee muodonmuutoksen Pinokkioksi… Huumorilla on aina taisteltu pahuutta ja epätoivoa vastaan.

Museon kotisivut: https://www.terrorhaza.hu/en/