23.4.2018 Ajoneuvot Takana mahdollinen ristiomistus: ryhtyvätkö Daimler ja Volvo yhteistyöhön? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Spekulaatiot Daimlerin ja Geelyn ristiomistuksista antavat uutta virtaa puheille myös konkreettisesta teknologiayhteistyöstä. Kiinalaisjätti Geely on ollut viime aikoina vauhdissa. Volvon ja oman automerkkinsä lisäksi konsernilla on näppinsä pelissä muun muassa Lotuksen, Lontoon mustien taksien, uutuusmerkki Lynk & Co:n sekä Volvon kuorma-autojen valmistuksessa. Helmikuussa Geelyn keulamies Li Shufu osti itselleen 9,69% Daimlerin osakkeista viileällä noin yhdeksän miljardin dollarin hinnalla, siirtyen samalla saksalaisjätin suurimmaksi yksittäiseksi omistajaksi. Tavoitteena Shufulla lienee ollut varmistella konserninsa asemia Teslan, Googlen ja Uberin kaltaisten uusien tulokkaiden varalta. Daimlerilla osakekauppa on otettu vastaan melko pehmeästi, sillä Shufun ammattitaito ja kontaktit voivat osoittautua hyödyllisiksi. Nyt saksalainen bisneslehti Manager Magazin on arvellut, että Daimler voisi vastavuoroisesti hankkia "muutaman prosentin" Volvon henkilöautopuolesta Volvo Carsista. Samalla lehti kirjoittaa, että saksalainen autojätti olisi valmis toimittamaan ruotsalaismerkille moottoreita. Yhtiöt ovat potentiaalisista suunnitelmistaan ymmärrettävän vaitonaisina. Daimlerin pääjohtaja Dieter Zetsche (kuvassa) kuitenkin kommentoi aiemmin, että mahdollinen yhteistyö Geelyn kanssa riippuu Daimlerin nykyisistä väleistä sen kiinalaiskumppani BAIC:n kanssa. Nähdäänkö siis lähivuosina V90 Mercedeksen uudella kutoskoneella varustettuna? Ainakin ajatusleikki on houkuttava. Lähde: Automotive News Kuva: Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.7.2026 Liikenne Veneilemään menossa? – Viranomaisen vinkeillä takaat pääsyn takaisin rantaan 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 12.7.2026 Ajatuksia autoista Autojen hienot ajotilat ovat vain lumelääkettä – Ajatuksia autoista 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 8.7.2026 Euro NCAP BMW iX3 selvitti uudistuneen Euro NCAP:in ensimmäisenä 7.7.2026 Sähköautot Sähköauto on tullut jäädäkseen – tutkimuksen mukaan lähes 90 prosenttia valitsisi sähköauton uudestaan 6.7.2026 Liikenneturvallisuus Tiesitkö että rattijuopumus säädettiin rangaistavaksi jo 100 vuotta sitten? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.7.2026 Koeajo Maistiainen: Firefly - tämä Teslan olisi pitänyt tehdä 14.7.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: tästä syystä senioriautoilija luottaa yhä dieseliin 14.7.2026 Käyttötesti käytetyllä Moottoripyörämatkalle kaksin – 21-vuotias käyttötesti-BMW pääsee reissuun ja jää tien päälle 14.7.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 408 yllättää – enemmän premiumia kuin odottaisi 14.7.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 42: Suzuki DR-Z4SM on sikakallis supermoto 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 12.7.2026 Ajatuksia autoista Autojen hienot ajotilat ovat vain lumelääkettä – Ajatuksia autoista 11.7.2026 Laivat Loistoristeilijätilauksia on seuraaville 14 vuodelle vetämässä noin 80 miljardilla eurolla - Suomen Turku on yksi neljästä paikasta maailmassa, joka pystyy toteuttamaan niistä mahtavimmat 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa!