Talvi sähköpyörällä: pirullisia koomakävelijöitä ja roisia huumoria

Pyöräily on lystiä, jos vihreä aalto hellii eivätkä kävelijät haahuile edessä – ja saa työmatkapyöräilystä revittyä myös roisia huumoria.

Omalle kunnolle ja kulloisellekin fiilikselle soveliasta matkavauhtia on helppo pitää yllä – mutta se vaatii monen asian toteutumista.

Matkavauhdin ylläpito turvallisesti vaatii sitä, ettei kännykkäänsä tuijottelevat kävelijät haahuile keskellä yhteistä kevyen liikenteen kulkuväylää ja ota yllättäviä sivuaskelia ympärilleen katsomatta.

Onnistunut aamuinen työmatka vaatii sitäkin, ettei linja-autosta ulos astuva aamukoomassa vaeltava kansa ryhmity sivuilleen vilkuilematta läpitunkemattomaksi ihmismuuriksi. Myötätuulta matkantekoon antaa sekin, jos vihreä valo sattuu hellimään. Se tosin vaatii yleensä sitä, että joku edessä siintävässä valo-ohjatussa risteyksessä odotteleva jalankulkija tai pyöräilijä on jo sopivasti ehättänyt painamaan nappia.

Arvostusta ja hulttioita

Onnistuminen vaatii sitäkin, että autoilijat arvostavat sekä lainkuuliaisuutta että huomaavaisuutta. Tähänastisten pyöräilykokemusten mukaan tämä on varsin hyvällä tolalla: kääntyvät autoilijat pääsääntöisesti hoksaavat vilkaista sivuille, josko pyöräilijä on lähestymässä suojatietä vihreän valon oikeuttamana.

Omalla vakioreitillä on kuitenkin yksi risteys, jonka kunnioituksessa autoilijoilla on tekemistä. Tässä kohtaa saa pelätä kolahdusta – jos ei joka päivä, niin joka viikko kuitenkin. Vaara aiheutuu ahneudesta eli autoilijan halusta ehättää ennen valon punaiseksi vaihtumista moottoritielle.

Valtaosa poljetuista arkisista työmatkoista pohjoisesta Helsingistä Vantaan eteläisiin osiin on edellä luetelluista haasteista huolimatta sujunut joutuisasti ja turvallisesti, mukavaa 23–26 kilometrin tuntivauhtia – alamäissä tätäkin ripeämpää haipakkaa.

Huumoria ja reittiennätyksiä

Sähköavustuksen avittamana turvallisen matkavauhdin voi pitää yllä, ilman että matkan aikana iskee ankara hiki. Perillä palkintona odottaa lämmin suihku.

Joitakin pyöräilijöitä, ainakin huhujen mukaan, palkitsee kilpahenkisyys. He laittavat muistiin tarkat reittiajat. Ryppyotsaisen työmatkapyöräilyn voi tiivistää myös huumoriksi – kiitos Yleisradion Villi kortti -ohjelman ja näyttelijä Ville Myllyrinteen huiman roolisuorituksen syksyltä 2018: Pois alta mummot ja lastenvaunut – työmatkapyöräilijä tulee!

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Antti Hentinen ja Jari Saarentaus