Talvi sähköpyörällä: sateen piiskausta

Märkiä pyöräilysäitä on tänä talvena riittänyt – kuivaa pakkaskeliä odotellessa.

Yöllinen sade ei herkeä aamullakaan. Ei ole kuitenkaan pakkasta. Sadetunnit ovat täyttäneet työmatkan varren väylien painaumat vedellä, joka roiskuu säärille ja kastelee lahkeet takapuoleltakin. Tämä ei vielä saa mieltä matalaksi, mutta ne tuulenpuuskat.

Tuuli räimii taivaalta lankeavaa vettä sivusuunnasta, joten tuntuu kuin sadevesi kaivaisi tiensä ihan kaikkialle periaatteessa vettä kestävien ja järkevästi suunniteltujen asusteiden alle. Vesi löytää jokaisen kauluksen aukon tai hiemankaan repsottavan hihansuun.

Missä muut?

Mitäs läksit, ilkkuu mukavuudenhaluinen kaksoisminä. Pitikö ryhtyä talvipyöräilijäksi?

Kysymys on juuri oikeutettu. Taidan olla pyöräilyni kanssa vähän kahjo. Olisihan tänne työpaikalle – jossa jäsenet vihdoin kuivina naputtelen näitä rivejä – päässyt paljon, paljon siedettävämmin: mukavasti lämpimällä henkilöautolla.

Missä muut polkijat? Kastunutta kroppaa jotenkin oudosti lämmittäisi, jos polkiessa tulisi vastaan kanssapyöräilijöitä. Jaettu hankaluus on pienempi hankaluus.

Litisevää taivalta taittaessa, paidan selkämys muusta kuin hiestä märkänä, silmät ajoviimasta ja sadevedestä valuen tykyttää pyöräilykypärän alla harras toive. Kunpa työpaikan saniteettitilan suihkuvesi lämpenisi äkkiä, eikä pyöräilypäivänä sattuisi muuta ärsyttävää.

Toiveista toteutui vain toinen. Paluumatkalla kotiin sade oli jo hellittänyt, mutta epäonnisesti jalkakäytävän reunakivi puhkaisi takarenkaan.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Jari Saarentaus