13.10.2017 Liikenne Tammermatic: pakettiratkaisu autopesupalvelun perustamiseen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tammermatic tuo markkinoille uuden TammerTotal-kokonaispalvelun, jonka myötä valmistaja lupaa aiempaa helpomman startin autonpesuliiketoiminnan aloittamiseen ja kehittämiseen. Palvelun kerrotaan sisältävän "kaiken", eli toteutuksen perustuksista aina käyttövalmiiseen pesukoneeseen. Sen lisäksi pakettiin on niputettu muun muassa tarvittavat ylläpitotoiminnat pesuhallin koko elinkaaren ajan.Kokonaisuus toimitetaan kuukausittain laskutettavana palveluna. Erillisiä sopimuksia ei laadita edes rahoituksesta, pesulaitevalmistaja kertoo.– Kaikki on varta vasten suunniteltu ja optimoitu pesuliiketoiminnan toimintoja ajatellen ja on lisäksi täysin räätälöitävissä asiakkaan tarpeiden mukaan pesuhallin ja -koneen väritystä myöden. Pesuliiketoimintaa helpottavien palvelujen kysyntä lisääntyy jatkuvasti, toteaa Tammermatic Oy:n toimitusjohtaja Juha Soutolahti.TammerTotalin etävalvontapalvelu ja autonpesukoneen ajoneuvon muotojen tunnistus mahdollistavat myös turvallisen miehittämättömän ympärivuorokautisen pesupalvelun. 24 tunnin aukiolon ansiosta autoilijat voivat ajaa pesuun milloin vain ruuhka-aikoja välttäen ja myös pesumäärät kasvavat.TammerControl-etävalvontapalvelu liittää autonpesukoneeseen etäohjauspalvelun sekä ennakoivan vianmääritys- ja -hallintajärjestelmän, jotka lisäävät koneen käyttöastetta ja mahdollistaa autonpesumyynnin kaikkina vuorokauden aikoina.Ajoneuvon muotojen tunnistuksen ansiosta voidaan käyttää samoja pesuohjelmia kaikille autoille. Väärää pesuohjelmaa ei ole, eikä siten vaaraa ajoneuvovahingoista, valmistaja lupaa.Tammermaticilla on yli 50 vuoden kokemus henkilöautojen, raskaan kuljetuskaluston ja junien pesujärjestelmien suunnittelusta ja valmistuksesta. – Toimitamme tuotteitamme yli 70 maahan, jokaiselle mantereelle, Tammermatic Oy:n toimitusjohtaja Juha Soutolahti kertoo.Lähde ja kuvitus: TammermaticLue myös:Suomalainen Juhlapesu tähtää autopesualan kansainväliseksi jättiläiseksiLeasing helpolla pesudiilillä: Juhlapesu ja ALD Automotive yhteistyöhönAutopesuun pelkällä peukullaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 6.7.2025 Uutinen Pikkuautot pulassa Euroopassa kiristyvien säädösten kanssa – avuksi Japani-tyyliset kääpiöautot? 4.7.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 3.7.2025 julkaisemaan verkkojuttuun 4.7.2025 Liikenne Päivän kuva: Konginkankaan bussiturma sai viimein kunnon muistomerkin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen