22.7.2016 Ajoneuvot Teslan uusi maailmanvalloitusjuoni: busseja, rekkoja ja yhteiskäyttöä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tesla luopuu nimensä Motors-loppuosasta. Autojen lisäksi luvassa on rekkoja, busseja, yhteiskäyttöpalveluita ja aurinkopaneeleita kaikkialle. Teslan karismaattinen pääjohtaja ja nykyajan keksijämoguli Elon Musk on linjannut Teslan uuden pitkän tähtäimen suunnitelman. Alkuperäisessä suunnitelmassa olleet askelmerkit matalan volyymin Tesla Roadsterista koko kansan Model 3:een ovat toteutuneet, joten suunnitelma oli aika päivittää.Teslan tulevaisuusvisiossa yhtiö laajentaa ajoneuvoportfoliotaan vielä muutamiin segmentteihin, joissa on vielä tarvetta sähköistämiselle. Tällaisia ovat pickupin ja tila-auton lisäksi esimerkiksi rekat ja bussit, joiden kimppuun Tesla aikookin paneutua seuraavaksi. Samalla tavoitteena on kehittää autonomista ajamista entistäkin turvallisemmaksi, jotta koneet ajaisivat keskenään ihmisiä turvallisemmin. Tällöin ajoneuvoista voitaisiin eliminoida kuljettajat, jotta tilaa jäisi enemmän matkustajille.Autonomiset ajoneuvot voisivat myös tienata rahaa omistajalleen silloin, kun niitä ei tarvita. Muskin visiossa itsenäiset autot siirtyisivät kyytipalveluiden palvelukseen parkkipaikalla odottelun sijaan.Ajoneuvojen lisäksi Musk haluaa tuoda aurinkopaneelit osaksi sähköautoinfrastruktuuria sekä kotitalouksia. Eräs esimerkki tästä on Teslan Powerwall-kotiakku, joka tuodaan osaksi SolarCity-aurinkopaneelikattoratkaisuja. Tesla osti hiljattain aurinkopaneeliyhtiö SolarCityn ja samalla Tesla pudotti Motors-jälkiliitteen nimestään, viitaten yhtiön laajentavan ajoneuvojen ulkopuolelle.Yhtiö ei aio esitellä tulevaa Model 3:sta edullisempaa mallia, sillä Teslalle on tärkeämpää yhtiö rajallisen valmistuskapasiteetin kasvattaminen ja kassavirran kohottaminen. Automotive Newsin haastattelemat asiantuntijat asettavat Teslan rekka- ja bussiprojektien hinnaksi 2-3 miljardia dollaria, minkä lisäksi yhtiö on näiden segmenttien kehitystyössä takaa-ajajan asemassa.Vertailun vuoksi Teslan alkuperäinen pitkän tähtäimen suunnitelma maksoi noin 4,2 miljardia dollaria. Muskin mukaan yhtiön kassavirta kääntyy positiiviseksi vuoden loppuun mennessä.Lähde: Autoblog, Automotive News Kuva: TeslaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä 22.5.2025 Uutinen Volkswagen-pomo paljastaa: autot saavat jälleen ”kunnon nimet” 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 20.5.2025 Uutinen Rouheampi ja kyvykkäämpi – Fiat Grande Panda 4×4 -konsepti antaa viitteitä tulevasta 19.5.2025 Yleinen ”Tähän investointi Euroopassa on vaikeaa” – VW-pomo epäileväisenä sarjahybrideistä 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Uutinen Nissanille miljarditappiot – luvassa lisää tehtaiden sulkemisia ja irtisanomisia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: huima 6 762 matkustajan alus 24.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: CF Moton ensihuollossa kävi hupsis – pyörä pajalla koko päivän 24.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: "Mummo Ankan" Detroit Electric 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 20.5.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Maybach S 580 e – unelmia ja toimistohommia 22.5.2025 Uutinen Volkswagen-pomo paljastaa: autot saavat jälleen "kunnon nimet" 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää