Tila ja tulevaisuus edessä – Renault Juvaquatre, 4CV, Estafette, R4 ja R16

Renault aloitti sodanjälkeisen taipaleensa kardaanivedolla ja jatkoi heti perään takamoottorilla – ennen lopullista kääntymistä etuvetoon. Loppu onkin automaailman tilahistoriaa.

Kuten edellisen Renault-klassikon koeajossa kerroimme, ranskalaisvalmistajan suurikokoiset kuusi- ja kahdeksansylinteriset mallit jäivät toisen maailmansodan myötä historian lehdille. Aika oli pelkästään järkevämpien autojen, joihin myös tavallisilla kansalaisilla saattoi olla varaa.

Heti taistelujen tauottua Renaultin tuotannossa olikin vain vuonna 1937 esitelty pikkuauto Juvaquatre sekä erilaisia pakettivaunuja ja muita hyötyajoneuvoja.

Viehättävä Juvaquatre, jonka 3,75 metriä pitkä, 1947-mallinen coupé-muunnelma viilettää yllä olevassa kuvassa, sinnitteli tuotannossa pitkään. Pakettiautoversiota, joka myöhemmin kantoi nimeä Dauphinoise, tehtiin vuoteen 1960 saakka. Näiden ohella valmistettiin myös perinteisempää kaksiovista henkilöautoa.

Samankaltainen pitkäikäisyys leimaa oikeastaan kaikkia tämän jutun legendaarisia Renault-malleja, joihin saimme oivallisen tilaisuuden tutustua valmistajan 120-vuotisjuhlien kunniaksi järjestetyssä mediatilaisuudessa Pariisin länsipuolen maisemissa.

4CV – kupla ranskalaisittain

Etumoottorinen ja takavetoinen Juvaquatre ei suinkaan ollut Renaultin sodanjälkeinen pääartikkeli. Huomion varasti vuonna 1946 esitelty ja seuraavana vuonna tuotantoon tullut takamoottorinen 4CV, jonka kehitystyö oli aloitettu jo hyvissä ajoin vuonna 1940.

Sympaattisen pyöreämuotoisesta 4CV:stä on sanottu, että se nosti Ranskan pyörille. Tuotantomäärä kohosi viidentoista vuoden aikana yli 1,1 miljoonaan yksilöön, ja autoa vietiin kaikkiaan viidelle eri mantereelle. Valmistuslinjoja oli kotimaa-Ranskan ohella myös Espanjassa ja Japanissa (!).

Tämä kermanvärinen yksilö edustaa 4CV:n toiseksi viimeistä vuotta 1960. Autoa vauhdittaa 747-kuutioinen nelipyttyinen, yllättävän kauniisti käyvä 26 hevosvoiman moottori. Huippunopeutta 3,64-metrinen ja 600-kiloinen 4CV kerää tarvittaessa täydet 100 kilometriä tunnissa.

Mutta vaikka takamoottoristen mallien taival jatkui vielä pitkään – viimeisin näistä eli R8 poistui tuotannosta 70-luvun alussa – Renaultin tulevaisuus tuli varsin pian rakentumaan etuvedon ja sen mahdollistamien tilaratkaisujen pohjalle.

Estafette – ensimmäinen etuvetoinen

Lonkalta voisi sanoa, että Renaultin ensimmäinen etuvetoinen malli olisi ollut kaikkien tuntema tippa eli vuonna 1961 esitelty R4.

Ehei, sillä aivan aluksi tuo rakenne otettiin käyttöön jo kaksi vuotta aiemmin tyystin toisenlaisessa kulkineessa, nimittäin Estafette-pakettiautossa – ja siitä muokatussa pikkubussissa, josta voi erottaa jo orastavia tila-auton piirteitä.

Estafetten osittain etupyörien etupuolelle sijoitettu ohjaamo yhdessä erillisjousitettujen pyörien kanssa maksimoi tasaisen kuormatilan kapasiteetin. Auton käytännöllisyyttä korosti pieni kääntöympyrän halkaisija.

Estafettea tehtailtiin useina erilaisina versioina, joista henkilöautomaisin oli tämä kahdeksanpaikkainen Microcar. Aika kunnioitettava istuinmäärä hieman päälle nelimetriselle autolle!

Punainen yksilö on viimeistä vuosimallia 1980, jolloin Estafette sai viimein antaa tilaa tuntuvasti modernimmalle Traficille. Yli kahdenkymmenen vuoden kausi vaikuttaa huiman pitkältä, kun muistetaan, miten isoin harppauksin autotekniikka ja myös muotoilu 60- ja 70-luvuilla kehittyi.

R4 – monikäyttöisyyden edelläkävijä

Estafette ei silti vedä vertoja pitkäikäisyydessä Renault 4:lle, joka korvasi mallistossa 4CV:n. Tipparellu sinnitteli linjoilla aina vuoteen 1992 asti, jolloin paikan otti pieni tilaihme Twingo. Kaikkiaan valmistui huikeat yli 8 miljoonaa tippaa.

Nyt tuoreesta etuvetorakenteesta otettiin kaikki irti. Paitsi että tippa tarjosi 3,67 metrin pituuteensa nähden käyttökelpoiset matkustamotilat, suuri takaluukku oli saranoitu yläreunastaan, ja takapenkki kääntyi eteen paljastaen väljän, laajennetun tavaratilan.

Kaikki nämä siis myöhemmin yleistyneen hatchback-muodin piirteitä. Renault 4:n monikäyttöisyys vastasi suoraan Ranskan ja muun Euroopan uusiin tarpeisiin, missä auto toimi arkisin työkaluna, ja viikonloppuisin sekä lomilla koko perheen matkustusvälineenä.

Harmailla kylkilistoilla koristeltu vaaleansininen 4 GTL on kotoisin vuodelta 1980. Eteen pitkittäin sijoitettu maineikas 1 108-kuutioinen nelonen tuottaa 34 hevosvoimaa, mikä on 720-kiloiselle – ja voimakkaasti kallistelevalle – tilaihmeelle täysin riittävä lukema.

R16 – tila-auton esiaste

Tipan jälkeen Renault laajensi tilakäsitettä suurempaan perheautoluokkaan. Vuonna 1965 esitelty 4,24-metrinen R16 oli pikkuveljensä tapaan pehmeäjoustoinen ja hellivän mukava, mutta sisälsi myös innovatiivisia ratkaisuja.

Paitsi, että R16:n takaluukku oli iso ja takaistuin kääntyi suurempien tavaroiden kuljettamista varten vaakatasoon, auton istuimia pystyi muuntelemaan lukuisilla tavoilla matkustus- ja makuuasentojen välillä, ja tarvittaessa jopa irrottamaan kokonaan.

Tapahtumassa mukana ollut 16 Super on sarjansa ensimmäisiä eli vuodelta 1966. Tuolloin 1 470-kuutioinen moottori – tipan tapaan pitkittäin eteen sijoitettu – tuotti maltilliset 54 hevosvoimaa, mutta myöhemmin nähtiin myös tuntuvasti tehokkaampia versioita.

Tuotanto jatkui taas kerran pitkään – vasta vuosi 1980 merkitsi Renault 16:lle joutsenlaulua auton kotimarkkinoilla. Kehitykselle oli kuitenkin oleva tästä eteenpäin selvä suunta: todellinen tila-auto odotti jo nurkan takana, mutta siitä lisää tarinamme seuraavissa osissa.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: valmistaja