16.6.2020 Ajoneuvot Uudistunut Seat Ateca – pulleammat puskurit ja lisää digiä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uudistettu Seat Ateca on selvinnyt varsin hillityin muutoksin 18 millimetriä pullistuneista puskureista huolimatta. Kuluttajan kannalta mielenkiintoisin majailee mallin sisätilojen puolella ja yhdessä uudessa varustetasossa. Barcelonassa kehitetty ja Tšekin Kvasinyssa valmistettava Seat Ateca uudistuu. Valmistajan mukaan kompaktin katumaasturin vahvuudet ovat tallella, mutta ilmettä ja sisustusta kuvaillaan raikkaaksi ja tunteita herättäväksi, liitettävyyttä vaatimattomasti täydelliseksi ja turvaominaisuuksia entistä paremmiksi. Myös mukavuuden ja taloudellisuuden kerrotaan toki kohentuneen. Tämän kaiken arviointi saa odottaa koeajoja. Ulkokuoren uudistukset ovat varsin hillittyjä 18 millimetriä pullistetuista puskureista huolimatta, ja tämä saattaa olla hyvä asia. Ateca kun on kasvattanut myyntiään joka vuosi julkaisustaan lähtien ja harvoinpa vanhan mallin kasvojenkohotukset parantavat alkuperäistä muotoilua. Auton muut mitat ovat säilyneet entisellään, mutta Atecan nimi on nyt kohokuvioituna uudella käsinkirjoitustyylillä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tärkeimmät teot sisällä Kiinnostavinta antia lienee sisätilojen päivitys. Kuljettajan näkökentässä uutta on 10,25-tuumainen digitaalinen mittaristo. Keskikonsolin painikkeita on karsittu kosketusnäytön tieltä, joka tarkoittaa 8,25- tai 9,2-tuumaista käyttöjärjestelmää – toivottavasti Atecan versio Seat Leonia paremmin. Kevyempiin uudistuksiin kuuluu uusia verhoilumateriaaleja, tunnelmavalaistus sekä lämmitettävä ohjauspyörä. Varustelun puolelta löytyy esimerkiksi lämmitettävä tuulilasi, jonka luvataan lämpiävän vain 2-3 minuutissa eikä teknologian pitäisi aiheuttaa heijastuksia lasiin. Turvallisuusvarustelun puolelta mainitaan törmäyksenestoavustin, hätätilanneavustin, Travel Assist -järjestelmä sekä kaistanvaihto- ja kaistaltapoistumisavustin. Valikoimaan kuuluu sekä online-pohjaiset toiminnot ja -palvelut kuten langaton Android Auto- ja Apple CarPlay -yhteys että SEAT Connect -sovelluksen mahdollistama yhteys autoon sen ulkopuolelta. Ääniohjaus on käytettävissä komennolla “Hola hola”. Seat Connect tarkoittaa, että autossa on sisäänrakennettu eSIM-kortti ja sen avulla auton palvelut laajentuvat tulevaisuudessa. Tällä hetkellä käyttäjät pääsevät tarkistamaan etänä esimerkiksi ajotiedot, pysäköinnin paikkatiedon, ovien ja valojen tilat, varashälyttimet, sekä sulkemaan ja avamaan lukituksen etänä. SEAT Connect -palvelu on ensimmäisen vuoden ajan maksuton. Moottoripuolella maltillisia uudistuksia Dieselpuolen edullisin vaihtoehto, 115-hevosvoimainen, on nyt 0,4 litraa aiempaa suurempi eli 2-litrainen – vääntö on kyllä kasvanut. Atecan saa siis nyt vain 2-litraisella TDI-moottorilla, mutta tehotasoja on useita. Manuaalivaihteiston sijaan dieselautomaattia halajava joutuu siirtymään seuraavaan tehoportaaseen 150-hevosvoimaisen version tykö ja diesellippulaivana komeilee 190-hevosvoimainen vaihtoehto nelivetoisena. Bensiinipuolella kevyin kolmisylinterinen 1,0-litrainen moottori tuottaa muuttuvageometrisen turboahtimen ja Miller-työkierron avulla 110 hevosvoimaa ja sen parina on aina manuaalivaihteisto. Automaattivaihteisto on tarjolla 150-hevosvoimaisen nelisylinterisen sylintereiden lepuutustoiminnolla varustetun moottorin pariksi, mutta myös käsivalintainen vaihteisto löytyy. Tehokkain vaihtoehto on 190-hevosvoimainen 2,0-litrainen moottori DSG-kaksoiskytkinvaihteistolla ja 4Drive-nelivetojärjestelmällä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Varustetasoilla vaihtoehtoja Uudistunut Seat Ateca saa tuttujen Reference-, Style- ja FR-varustelutasojen rinnalle uuden, maastoautomaista tyyliä korostavan Xperience-varustelutason. Viimeksi mainittu varustelutaso tuo mustat yksityiskohdat etu- ja takapuskureihin, sivuille ja pyöränkaariin samalla kun kylkilistat sekä sivu-, etu- ja takalistat on viimeistelty alumiinin värillä. Tämä tyyli saattaa vielä kohota suosituksi markkinoillamme. Sen sijaan FR-varustelutasossa nähdään Cosmo Grey Matt -väri yksityiskohdissa, kuten etusäleikössä, etu- ja takapuskureissa, sumuvalon säleikössä, peilikoteloissa, sivulistoissa ja mattapinnoitteella kehystetyissä simuloiduissa pakoputkissa. Yhteensä valittavissa on 14 erilaista 16–19 tuumaista kevytmetallivannetta sekä 10 maalipintaa mukaan lukien uusi Dark Camouflage. Nämä uudistetut Seat Atecat saapuvat maahamme syksyllä 2020. Suomen hinnastoa ja lisävarustehinnastoa ei ole vielä vahvistettu, joten sitä on vielä jännitettävä jonkin aikaa. Lähde ja kuvat: Seat Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2026 Autoilu Näillä neuvoilla kuljetat koiraa autossa turvallisesti – ”Turvavälineiden valinnassa saa olla tarkkana” 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan