24.1.2025 Uutinen Uusi vuosi, uudet päästösakot – EU uhkaa yhteensä 15 miljardin sanktioilla, Volkswagen voi joutua maksamaan yksin 1,5 miljardia Teksti Eetu Kokkonen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Eurooppalaisten autonvalmistajien CO2-päästöjen keskiarvon laskeminen ei ole sujunut kuten odotettua. Kuluva vuosi näyttänee, kuinka tiukasti EU pitää kiinni aiemmin sovituista päästösanktioista. Vuonna 2024 Moottorissa käytiin kattavasti läpi tänä vuonna voimaan astuneista, kireämmistä autonvalmistajia koskevista päästörajoista. Tiivistettynä: vuonna 2019 sovittiin, että EU:ssa myytävien uusien autojen CO2-päästöjen tulisi vuonna 2023 olla keskiarvoltaan korkeintaan 106,6 grammaa per kilometri. Kuluvalle vuodelle rajan sovittiin lakevan 95 g/km. Tämän rajan ylittämisestä autonvalmistajat joutuvat maksamaan päästömaksuja 95 euroa per rajan ylittävä gramma per myyty auto.Nyt useaa autonvalmistajaa uhkaakin melkoiset rapsut. Tehokkain keino CO2-päästöjen laskemiseksi, eli autokannan sähköistäminen, on edistynyt Euroopassa odotettua hitaammin. Ongelmana on sähköajoneuvojen heikko kysyntä ja lisääntynyt kilpailu markkinoille valuvien kiinalaistuotteiden myötä.Esimerkiksi Automotive News Europen mukaan Volkswagen-ryhmä on arvioinut joutuvansa maksamaan 1,5 miljardia euroa päästömaksuja Euroopan Unionille. Reutersin mukaan Mercedes-Benzin pääjohtaja Ola Källenius vilautteli eurooppalaisten autonvalmistajien saattavan joutua maksamaan jopa 15 miljardin euron edestä päästömaksuja.Källenius kehotti Euroopan komissiota tunnustamaan, että sähköautojen vaisu myynti EU:ssa johtuu tarjonnan puutteen sijaan heikosta kysynnästä – ja täten myös poistamaan päästösanktiot. Mercedes-pomo otti myös esille eurooppalaisten autonvalmistajien tiukan tilanteen kiinalaisten mallien virratessa markkinoille ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin kaavaillessa mahdollisia kovempia tuontitulleja eurooppalaisille autoille.Euroopan autonvalmistajien enemistöä edustava ACEA vaatiikin helpotuksia vuoden 2025 päästörajaan. Lisäksi myös esimerkiksi Italian hallitus on vaatinut kuluvan vuoden päästösanktioiden peruuttamista.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyOsa autonvalmistajista paremmassa tilanteessaOsan autonvalmistajien tuskaillessa tulevien päästömaksujen kanssa, joukkoon mahtuu myös tilanteesta hyötyviä autonvalmistajia. Esimerkiksi vain täyssähköautoja valmistavat Polestar ja Tesla voivat nollapäästöjensä ansiosta myydä päästöhyvityksiä niille valmistajille, jotka eivät saa muuten painettua päästöjään tarpeeksi matalalle. Teslan vuoden 2024 liikevaihdosta lähes 3 % koostuikin päästöoikeuksien myymisestä.Reutersin mukaan Stellantis, Toyota, Ford, Mazda ja Subaru aikovat muodostaa päästöliittouman Teslan kanssa täyttääkseen EU:n viimeisimmät päästövaatimukset. Toisen kokonaisuuden muodostaa Polestar, Volvo Cars ja Smart, jotka myyvät päästöhyvityksensä Mercedes-Benzille. Myös Volkswagen on ilmaissut kiinnostuksensa liittyä johonkin päästöliittoumaan.Lähiaikoina nähtäne pitääkö EU:n päästösanktiot, vai joudutaanko Brysselissä nöyrtymään ja löysäämään tavoitteita oman autoteollisuuden puolustamiseksi globaaleilla markkinoilla, vai saavatko autonvalmistajat löytää keinot saavuttaakseen sovitut päästörajat. Lue lisää Kaikki artikkelit 15.6.2025 Sähköautot Kiinan sähköautot vyöryvät Britanniaan – Tesla jää jalkoihin 15.6.2025 Koeajo Koeajo: Alfa Romeo Junior Veloce – pieni pasta-annos kolmella chilillä 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 12.6.2025 Koeajo Koeajo: Nissan Ariya Nismo – varsin vaisu Nismotus 12.6.2025 Uutinen Kiina ja EU sopimassa tariffit korvaavasta minimihintajärjestelmästä – mutta neuvoteltavaa on vielä 11.6.2025 Uutinen Ranskalaiset Tesla-kuljettajat haastavat tehtaan oikeuteen Muskin aiheuttamasta mainehaitasta 11.6.2025 Uutinen Trumpin tullit iskevät Euroopan autoteollisuuteen – vienti vaakalaudalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 16.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq RS – kun perhe on pahin 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster