20.7.2022 Liikenne Veneilykausi on kuumimmillaan ja havereita sattuu – humalassa törttöilyä ei välttämättä korvata ollenkaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Veneily on yksi suomalaisten suosituimmista kesänviettopuuhista. Vesillä sattuukin vuosittain valtavasti onnettomuuksia, ja alkoholi lisää riskiä entisestään. Pahimmassa tapauksessa päihtyneen kuskin aiheuttaman onnettomuuden korvaus voidaan evätä kokonaan. Veneilyn suosio on ollut viime vuosina selvästi kasvussa, ja se näkyy veneiden kaupassa ja rekisteröinneissä. Lisäksi ainakin LähiTapiolassa vakuutettujen veneiden kanta on kasvanut. Trendillä on ikävätkin puolensa – sekä vakuutuksista korvatut vahingot että korvaussummatkin ovat viime vuosina kasvaneet.– LähiTapiolassa veneilyvahinkojen määrä kasvoi ensimmäisenä eli vuoden 2020 pandemiakesänä 15 prosenttia kesään 2019 verrattuna. Viime kesänä 2021 vahinkoja sattui myös, mutta korvattujen vahinkojen määrä väheni hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Kuluvan kesän osalta jää nähtäväksi, vaikuttaako esimerkiksi polttoaineen korkea hinta veneilyn suosioon. Vesiltä on tullut sellaisesta jo pientä vihiä, mutta lopullisen tiedon saamme veneilykauden päätyttyä, LähiTapiola Pääkaupunkiseudun korvausjohtaja Marko Tolonen sanoo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKorvaussummat nousseet, vahinkojen määrät ei niinkäänFinanssiala ry:n tilastojen mukaan venevakuutuksesta korvataan Suomessa vuosittain keskimäärin noin 5 000–6 000 venevahinkoa. Määrä kattaa kaikkien vakuutusyhtiöiden korvaamat venevahingot, ja mukana on myös jonkin verran varkausvahinkoja.Vahinkomäärissä ei ole tapahtunut kovin suuria muutoksia parin viime vuosikymmenen aikana, mutta maksettujen korvausten määrä on noussut. Korvaussummat ovat viime vuosina olleet olleet noin 15–16 miljoonaa euroa vuodessa.Yli puolet kaikista venevakuutuksesta korvatuista vahingoista liittyy veneillessä sattuneisiin virheisiin.– Yleisimpiä veneillessä sattuvia vahinkoja ovat pohjakosketukset ja karilleajot. Lisäksi korvaamme venevakuutuksesta vuosittain satoja törmäysvahinkoja, joissa on osuttu esimerkiksi laituriin tai toiseen veneeseen. Kaikkiaan näitä edellä mainittuja vahinkoja sattuu Suomessa vuosittain useampia tuhansia. Korjauskustannukset ovat näissä keskimäärin parin-kolmen tuhannen euron luokkaa. On tärkeää muistaa, että törmäyksissä on aina myös henkilövahinkojen riski. Ihmishenkeä kun ei voi korvata, Tolonen kertoo.Vesillä vahinkoja sattuu enemmän nuoremmille ja kokemattomammille veneilijöille. Riskitilanteita syntyy, jos ei osata huomioida muita vesillä liikkujia ja tunneta vesiliikenteen sääntöjä.Valtaosa LähiTapiolan korvaamista vahingoista sattuu moottoriveneille, mutta viime kesinä yhä suositummiksi tulleiden vesiskoottereiden vahinkojen määrä on kasvanut.Alkoholi on monen onnettomuuden syyMoni onnettomuus olisi vältettävissä, jos vesille lähdettäisiin selvin päin: veneen kuljettaminen alkoholin vaikutuksen alaisena lisää onnettomuuksia.Vakuutusyhtiö voi saada tiedon alkoholin osuudesta vahinkoon esimerkiksi silloin, jos asia etenee poliisitutkintaan. Mikäli alkoholilla on ollut osuutta vahinkoon, vakuutukseen kuuluvien suojeluohjeiden perusteella korvausta voidaan alentaa tai evätä se kokonaan. Tilanteita tarkastellaan toki aina tapauskohtaisesti.– Yli puolet hukkumiskuolemiin johtavista onnettomuuksista on tapahtunut alkoholin vaikutuksen alaisena, joten korkki on syytä pitää kiinni aina vesillä liikuttaessa. Liian usein vesille suunnataan myös ilman päälle puettuja pelastusliivejä, Tolonen sanoo.Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton tietojen mukaan jopa 80 prosenttia vesiliikenteessä hukkuneesta olisi pelastunut, jos heillä olisi ollut päällään oikein puetut pelastusliivit ja tilanteen nähneet olisivat osanneet auttaa.Myös sääolosuhteet aiheuttavat omat haasteensa.– Kesällä ukkostaa lähes päivittäin jossain päin Suomea, ja kovia rajuilmoja on viime vuosina riittänyt. Rajuilmalla puuskat, sade ja aallot rikkovat veneitä, ja vahinkoja on aiheutunut esimerkiksi myös siitä, kun maakaapeli on ollut kytkettynä veneeseen ukkosella, Tolonen varoittaa.Näin veneilet turvallisesti– Veneillessä on muistettava pelastusliivien käyttö: liivien on oltava päällä ja kiinnitettyinä, jotta niistä on hyötyä.– Tee tilannearviointi ennen kuin lähdet vesille – älä anna sään yllättää.– Varusta vene oikein: veneestä tulee löytyä airot, ankkuri, äyskäri ja tulppa. Moottoroidussa veneessä tulee olla myös hyväksytty käsisammutin.– Huomioi muut vesilläliikkujat.Lähde: LähiTapiolaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 11.7.2025 Liikenneturvallisuus Tutkimus: konepeltien kohoava korkeus lisää liikenneturvallisuusriskejä 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 5.7.2025 Liikenneturvallisuus Älä aja vesilammikkoon – sade voi yllättää autoilijan kalliisti 4.7.2025 Liikenneturvallisuus Nuorten ja iäkkäiden liikennekäyttäytyminen herättää huolta 4.7.2025 Liikenne Päivän kuva: Konginkankaan bussiturma sai viimein kunnon muistomerkin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 1.7.2025 Testit Video: Autoliitto testasi – näin vaikeaa on pelastautua uppoavasta autosta 27.6.2025 Testit Veto päälle – vertailussa polkupyörien peräkärryt 25.6.2025 Uutinen Nuoret kaahasivat järjetöntä nopeutta – jäivät helposti kiinni somen vuoksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen