3.9.2016 Matkailu Vertailussa lentoyhtiöiden luottokortit Perinteinen lentokentän lepopaikka ei pärjää uutuudelle millään mittarilla. Penkki on toki kylmää lattiaa parempi vaihtoehto, mutta ei pedin veroinen. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Paljon matkaavalle lentoyhtiön luottokortti voi tuoda mukavia lisäetuja. Suomalaiset matkustavat brittiläisen The Daily Telegraph lehden mukaan eniten koko maailmassa. Keskiverto suomalainen tekee jopa 7,5 reissua vuosittain, johon laskettu mukaan myös kotimaan matkat. Lentoyhtiöt ovat myös huomanneet suomalaisten olevan ahkeria matkaajia ja ovat alkaneet tarjota kanta-asiakkaille pisteohjelmia, joiden avulla saa rahanarvoisia etuja. Pisteohjelmat toimivat niin, että kanta-asiakas tekee lentoluottokortilla ostoksia ja jokaisesta tehdystä ostoksesta kertyy pisteitä. Perinteisesti lentopisteitä saa lentokilometrien mukaan, mutta palkintopisteitä ansaitsee myös ostamalla lentoyhtiökumppaneiden tuotteita tai palveluita. Esimerkiksi autovuokraamo Herz tarjoaa jokaiselle Finnair Plus asiakkaalle 500 lisäpistettä jokaista vuokrattua autoa kohti.Lentoyhtiöiden lentoluottokortit poikkeavat hieman toisistaan etujen ja vuosimaksujen osalta. Tyypillisesti pisteitä kertyy yksi jokaisesta kulutetusta eurosta. Lentoluottokorteissa on myös muita etuja, kuten esimerkiksi matkavakuutus tai pääsy lentokenttä-loungeihin. Rahoitustuotteiden vertailuun erikoistunut sivusto VertaaEnsin.fi selvitti, mikä on paras lentoluottokortti erityyppisille matkaajille.Finnair Plus Diners Club on eriomainen kortti pisteiden haalimiseen, sillä se on ainoa kortti, joka tarjoaa kaksi pistettä jokaista kulutettua eroa kohti. Kortti sopii myös perheille, sillä rinnakkaiskortin avulla perheenjäsenet voivat kerätä pisteitä yhteiselle tilille. Kortti oikeuttaa myös pääsyyn Diners Club loungeihin ympäri maailmaa, mutta matkaajan täytyy pulittaa 19 euroa per vierailu. Kortin miinuspuolena on matkavakuutuksen puuttuminen, joka löytyy vertailun muista korteista.Finnair Plus MasterCard tai Finnair Plus Visa sopivat hyvin matkaajan ainoaksi luottokortiksi, sillä MasterCard ja Visa ovat tunnetusti maailman yleisimmin hyväksytyt luottokortit. Molempiin kortteihin sisältyy matkavakuutus sekä kortinhaltijalle että mukana matkustaville perheenjäsenille edellyttäen, että matka on maksettu luottokortilla. Finnair Plus Mastercard sisältää myös käteisnostoturvan. Täytyy kuitenkin muistaa, että luoton käteisnostoihin kuuluu ylimääräisiä kuluja.Finnair Plus Visa Gold on vertailun ainoa premium-kortti. Luottokorttiin sisältyy kattava matkavakuutus, Hole in One -turva golffaajalle sekä S.O.S International matkahätäpalvelu, joka luottokortin kadotessa antaa tarvittaessa hätäkäteistä. Kortissa on vertailun kallein vuosimaksu, mutta kortinhaltija voi säästää vakuutusmaksuissa, sillä matkaajan ei tarvitse erikseen hankkia jatkuvaa matkavakuutusta reissuja varten. Lisäksi kortinhaltija saa ylimääräiset 10 000 Finnair Plus -pistettä joka vuosi. Pisteitä kertyy valtava määrä automaattisesti, jolloin kortti sopii erityisesti paljon matkustavalle henkilölle.Finnairin luottokortit eivät ole ainoat vaihtoehdot, jos haluaa kerätä pisteitä luottokorttiostoksista. SAS Eurobonus Diners Club -kortilla ansaitsee SAS Eurobonus -pisteitä, joita voi käyttää samantyyppisiin etuihin kuin Finnairin pisteitä. Palkinto-ohjelmat eivät kuitenkaan ole identtiset, sillä ohjelmilla on eri yhteistyökumppanit, joiden palveluihin pisteitä voi käyttää. SAS Eurobonus Diners Club -kortti tarjoaa matkavakuutuksen ja pääsyn Diners Club loungeihin. Jos Finnairin pisteohjelma ei vaikuta miellyttävältä, on SAS EuroBonus Diners Club-kortti varteenotettava vaihtoehto.Hyödynnä lentopisteet oikeinLentopisteitä voi päänsääntöisesti käyttää erilaisten lentopalveluiden hankkimiseen, kuten esimerkiksi matkustusluokan korotuksiin, lounge-palveluihin tai vaikkapa ilmaislentoihin. Kanta-asiakasohjelmilla on myös yhteistyökumppaneita, joiden palveluihin pisteitä voi käyttää.Tärkeää on kuitenkin huomioida, mihin pisteitä on järkevää käyttää. Monia saattaa houkuttaa palkintolento Eurooppaan, mutta tällöin matkaajalle jää maksettavaksi lentokenttäverot, jotka voivat olla pahimmassa tapauksessa jopa puolet “ilmaismatkan” hinnasta. Yhdensuuntainen palkintolento Pohjois-Eurooppaan maksaa 12 000 pistettä, jolloin pistehyöty on ainoastaan 100 euroa. Tässä tapauksessa matkaajalle jää myös maksettavaksi 16 euroa lentokenttäveroja.Matkustusluokkaa korottamalla saa paremman hyödyn lentopisteistä, sillä business-luokan lippu on normaalisti 3-5 kertaa turistiluokan lippua kalliimpi. Esimerkiksi menopaluu Helsingistä Hampuriin maksaa business-luokassa 1 327 euroa, mutta turistiluokan lipun saa jo 248 eurolla. Euroopan sisäisillä lennoilla 10 000 pistettä riittää matkustusluokan korotukseen yhteen suuntaan ja samalla matkustaja saa kaikki business-luokan edut, kuten esimerkiksi ylimääräisen matkatavaran ja ilmaisen sisäänpääsyn lentokenttä-loungeen.Kanta-asiakasohjelmien pisteitä ei tarvitse aina käyttää matkustamiseen. Finnarin ja SAS Eurobonuksen verkkokaupasta pisteitä voi käyttää myös verkko-ostoksia varten. Esimerkiksi Finnairin verkkokaupasta saa esimerkiksi jo tuhannella pisteellä 83 euron alennuksen Fatboy Buggle-up säkkituolista, mikä on erittäin tehokas tapa hyödyntää palkintopisteitä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.12.2024 Matkailu Budapestin joulumarkkinat, maku- ja näkönystyröiden hemmottelua 14.12.2024 Matkailu Via Appia: pyöräretki pitkin teiden kuningatarta 11.12.2024 Matkailu Päivän kuva: Citroën ë-C3 ajettiin Kauppatorille – huomaatko mitä oleellista puuttuu kuvasta? 9.12.2024 Matkailu Japanissa luotijunalla jouhevasti 260 km/h 8.12.2024 Matkailu Zagrebin joulumarkkinat, kehujen arvoiset? 6.12.2024 Matkailuajoneuvot Matkailuajoneuvoilla menee vähän paremmin – ensirekisteröinnit viime vuotta edellä 5.12.2024 Laivat Joulu merellä: ruokapöytä notkuu Finnlinesin uusilla aluksilla 4.12.2024 Matkailu Matkavinkki: Tukholman Svenskt Tenn – kuolemattomia sisustusunelmia 3.12.2024 Laivat Joulu merellä: valkoisilla laivoilla klassikkoja ja vegaanisia vaihtoehtoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”