8.4.2016 Ajoneuvot Viikonlopun moottoriurheilumenot viikolle 14/2016 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomalaiset kisaavat viikonloppuna MM-sijoituksista ympäri maailmaa. Tulevana viikonloppuna suomalaiset moottoriurheilevat lähinnä kansainvälisissä kilpailuissa eri lajien MM-pisteistä. Enduron MM-avaus 9.-10.4. Agadir, Marokko Eero Remes aloittaa E1-luokan maailmanmestaruutensa puolustamisen Marokon Agadiristä. Endurojunioreissa suomalaisvärejä edustavat puolestaan motocrossin Suomen mestari Henric Stigell, Joni Kaivolainen ja Mika Barnes. Sivuvaunuluokan MM-avaus 9.4. Le Mans, Ranska MM-pronssille viime vuonna yltänyt pariskunta Päivärinta-Kainulainen lähtee uuteen kauteen tavoitteenaan mitalisijan kirkastus. Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan kuudesta osakilpailusta ensimmäinen ajetaan lauantaina Ranskan Le Mansissa. Snowcross MM-finaali 9.4. Alta, Norja Kahden kilpailun Snowcross-kausi on saapumassa päätökseen Norjan Altassa. Suomen osakilpailussa toiseksi sijoittunut Aki Pihlaja on tiukasti kiinni MM-mitalissa, mutta myös neljänneltä sijalta lähtevä Viktor Herten lähtee kisaamaan luottavaisin mielin. MotoGP 9.-10.4. Austin, Yhdysvallat MotoGP-sirkus saapuu viikonloppuna Austiniin, jossa taistellaan MM-pisteistä kauden kolmannen osakilpailun merkeissä. Suomalaistalli Ajo Motorsport saavutti viime vuonna upeasti Moto2-luokan voiton Johann Zarcon voimin ja Brad Binder puolestaan ajoi Moto3-luokassa kolmanneksi. Aki Ajolla on kaikki mahdollisuudet saavuttaa historiallisesti molempien luokkien mestaruus. Aika-ajot lauantaina 9.4. (Suomen aikaa) Moto3 20.35 MotoGP 22.10 Moto2 23.05 Kilpailu sunnuntaina 10.4. (Suomen aikaa) Moto3 19.00 Moto2 20.20 MotoGP 22.00 Kansalliset kilpailut: 10.4. Jokamiesluokan kansallinen kilpailu, Krouvinummi, Laitila Lähde: AKK-Motorsport ja Suomen Moottoriliitto, kuva: Timo Kananoja Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Lentokoneet Planeetan kahden suurimman lentoyhtiön yhdistymistä on nyt väläytetty - tuloksena olisi ylijättiläinen 2 800 lentokoneella ja yhteensä 200 vuoden historialla 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin