30.11.2015 Matkailu Virtuaalitutkimusmatkailua kotisohvalta – Googlen kyydissä Jordaniaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Google Maps on julkaissut katunäkymän 30:een historialliseen nähtävyyteen Jordaniassa. Virtuaalimatkailu onnistuu muun muassa Petran muinaiskaupungissa. Virtuaalimatkailusta kiinnostuneita ilahduttanee viime viikolla Google Maps -palvelun tekemä julkaisu Jordaniasta. Tällä kertaa ei kierrellä vain kaupunkien katuja, vaan palvelun kamerakalusto on tallentanut maan historiallisia nähtävyyksiä Petran muinaiskaupungista aina Ammanin roomalaiseen amfiteatteriin.Virtuaalimatkailun perimmäinen tarkoitus on houkutella matkailijoita Lähi-idän kuningaskuntaan. Oman panoksensa matkailun edistämisen saralla tekee myös paikallinen kuningashuone. Jordanian kuningatar Rania on suostunut kertojaksi muutamien Google Street View -palvelussa esitelvävien kohteiden osalta.– Hänen majesteettinsa kuningatar Rania on aina ollut merkittävässä roolissa Jordanian matkailun tukemisessa. Hän edustaa täydellisesti vieraanvaraista jordanialaista kulttuuria. Tämä on esimerkki siitä, kuinka kuningattaremme tukee matkailua, sanoo Jordanian matkailutoimiston johtaja, Abed AlRazzakArabiat.Youtubessa julkaistu lyhyt videomatka Petran muinaiskaupunkiin näyttää myös Googlen kuvauskaluston tositoimissa. Lähde: United Spirit Nordic, kuva: ruutukaappaus palvelun verkkosivultaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.12.2024 Matkailu Budapestin joulumarkkinat, maku- ja näkönystyröiden hemmottelua 14.12.2024 Matkailu Via Appia: pyöräretki pitkin teiden kuningatarta 11.12.2024 Matkailu Päivän kuva: Citroën ë-C3 ajettiin Kauppatorille – huomaatko mitä oleellista puuttuu kuvasta? 9.12.2024 Matkailu Japanissa luotijunalla jouhevasti 260 km/h 8.12.2024 Matkailu Zagrebin joulumarkkinat, kehujen arvoiset? 6.12.2024 Matkailuajoneuvot Matkailuajoneuvoilla menee vähän paremmin – ensirekisteröinnit viime vuotta edellä 5.12.2024 Laivat Joulu merellä: ruokapöytä notkuu Finnlinesin uusilla aluksilla 4.12.2024 Matkailu Matkavinkki: Tukholman Svenskt Tenn – kuolemattomia sisustusunelmia 3.12.2024 Laivat Joulu merellä: valkoisilla laivoilla klassikkoja ja vegaanisia vaihtoehtoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 22.12.2024 Lentokoneet Finnair vastaanotti jo toiseksi viimeisen Airbus A350 -yksilönsä - tervetuloa kotiin, OH-LWT 21.12.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi lataushybridejä ei voi ladata pikalatauspisteillä? 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”