4.7.2018 Ajoneuvot Yhdysvaltalaistutkimus: korealaismerkit kärjessä laatuvaikutelmassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Perinteinen J.D. Powerin IQS-tutkimus mittaa uusien autojen omistajien tuntemuksia ensimmäisten kuukausien ajalta. Yhdysvaltalainen J.D. Power on jälleen tutkinut omistajuuden alkuvaiheen laatuvaikutelmia eri autoista ja pistänyt valmistajat ja automallit ojennukseen kuherruskuukauden jälkeen. Initial Quality Study (IQS) selvittää omistajien murheita, tuskailuita ja valituksia ensimmäisen 90 päivän ajalta aina ostohetkestä lähtien.Vaikka tutkimus olisi helppo leimata suoraksi indeksiksi autojen laadusta, sisältää IQS suoranaisia vikoja ja valmistusvirheitä enemmän omistajien murheita esimerkiksi vaikeasti käytettävien tietoviihdejärjestelmien ja ajoavustimien suhteen. Varsinaisten vikojen vähentyessä vuosi vuodelta ovat bluetooth-puhelintuen kaltaiset ongelmat nousseet määräävään asemaan. Tutkimus tehtiin tänä vuonna helmikuusta toukokuuhun myydyille autoille ja siihen saatiin 75 712 vastausta.Automerkeistä kärjessä olivat Kia (72 ongelmaa per 100 autoa) ja Hyundai (74 OP100). Korealaistrion kruunasi Hyundaista erilliseksi luksusmerkiksi pyöräytetty Genesis, jonka omistaminen oli tutkimuksen mukaan kaikkein mutkattominta 68 ongelmalla per 100 myytyä autoa. Samalla Genesis nappasi kärkisijan Kialta muutaman valtavuoden jälkeen.Genesis G90 oli eräs tutkimuksen menestyjistä ja auttoi nostamaan nuoren automerkin ykkössijalle.Neljänneksi ylsi tuttuun tapaan Porsche (79 OP100), jonka nimiin kuitattiin myös koko tutkimuksen paras automalli. Vuosikausia hiottu 911 yllätti omistajansa negatiivisesti kaikkein harvimmin koko tutkimuksessa, sillä 48 ongelmaa per 100 autoa erottuu selvästi alan yleisestä tasosta. J.D. Power arvioi, että korealaismerkit ja Porsche pärjäävät hyvin erityisesti sen takia, että niiden tietoviihdejärjestelmät on suunniteltu yksinkertaisiksi.Ylipäätään koko ala oli nousussa neljättä vuotta putkeen, alan keskiarvon ollessa nyt 93 ongelmaa per 100 autoa. Parhaiten omaa tulostaan kohensi Mazda huikealla 25 pisteen loikalla (nyt 100 OP100). Myös Mitsubishi on voimakkaassa noususuunnassa. Vastaavasti Toyota ja Honda ovat pysyneet jokseenkin paikoillaan tuloksissaan, mutta ala on kehittynyt niiden ympärillä.J.D. Powerin noteeraamat automerkit aiheutettujen pettymysten mukaan:SijoitusMerkkiOngelmaa per 100 autoa1.Genesis682.Kia723.Hyundai744.Porsche795.Ford816.Chevrolet827.Lincoln838.Lexus849.Ram8410.Nissan8511.BMW8712.Cadillac9013.Mini9014.Infiniti9215.Mercedes-Benz92ALAN KESKIARVO9316.Buick9517.Jeep9618.Toyota9619.Dodge9820.Acura9921.GMC9922.Mazda10023.Honda10224.Volkswagen10325.Audi10526.Chrysler11127.Mitsubishi11128.Subaru11529.Volvo12230.Jaguar14831.Land Rover160Yhdysvaltalaisten merkkien läsnäolon lisäksi huomioitavaa on viime vuoden jumbon, Fiatin, puuttuminen merkin matalasta myyntimäärästä johtuen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTietoviihde ja ajoavustimet murheenaSuurimmat hyppäykset ajoneuvojen laatuvaikutelmissa syntyivät ulkoisista tekijöistä, joten ostajat olivat selvästi aiempaa tyytyväisempiä tuulen suhinoihin ja maalipinnan tasaisuuteen. Yleisellä tasolla myös istuimet ja sisustojen laatu kohosi selvästi.Eniten päänsärkyjä uuden auton kanssa aiheuttavat edelleen tietoviihdejärjestelmät, vaikka ala on kehittynyt kolmatta vuotta putkeen suotuisasti. Tänä vuonna suurimman kehitysaskeleen ottivat äänikomennot. Nousevana murheena ovat kuljettajaa avustavat järjestelmät, joita harmiteltiin keskimäärin 3,5 kertaa per 100 autoa.– Yhä automatisoituneempien autojen aikakaudella omistajien täytyy olla sinut kaistavahdin ja törmäyssuojan kaltaisten perustavanlaatuisten teknologioiden kanssa. Muuten autovalmistajilla ei ole helppoa päihittää kuluttajien vastustus täysin autonomisia autoja kohtaan, kiteyttää J.D. Powerin autotoimintaa luotsaava Dave Sargent.SegmenttiVoittajaMenestyjätPikkuautoKia RioNissan Versa (Note), Chevrolet Bolt (Opel Ampera-e)Pieni premiumautoAcura ILXBMW 2-sarja, Mercedes-Benz CLAPienempi keskiluokkaToyota CorollaChevrolet Cruze, Kia FortePienempi premiumluokkaBMW 4-sarjaInfiniti Q60, Lexus ESKeskiluokkaNissan AltimaKia Optima, Ford Fusion (Mondeo)Keskikokoinen sporttiFord MustangKeskikokoinen premiumLincoln ContinentalGenesis G80, Lexus GSTila-autoDodge Grand CaravanKia Sedona, Toyota SiennaIso autoNissan MaximaFord Taurus, Chrysler 300Iso premiumGenesis G90BMW 7-sarja, Mercedes-Benz S-sarjaPieni katumaasturiHyundai TucsonKia Sportage, Mitsubishi Outlander SportPieni premium katumaasturiBMW X1/Mercedes-Benz GLA (tasapeli)Kompakti katumaasturiBuick EnvisionFord Escape, Honda CR-VKompakti premium katumaasturiLincoln MKCPorsche Macan, Mercedes-Benz GLCKeskikoon katumaasturiKia SorentoHyundai Santa Fe, Ford Explorer/Nissan MuranoKeskikoon premium katumaasturiBMW X6Lexus RX, Porsche CayenneIso katumaasturiFord ExpeditionGMC Yukon, Chevrolet TahoeLähteet: J.D. Power, Automotive News Kuvat: Genesis Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”