29.7.2024

Koeajo: Škoda Kodiaq – iso karhu on vielä voimissaan

Kuva Manu Tuppurainen

Škoda Kodiaq on kokenut perusteellisen uudistuksen. Myös voimalinjavaihtoehtoja automalliin on saatavilla monia.

Škoda Kodiaq on yksi automarkkinan suurimmista autoista. Se onkin tehty niille, jotka tarvitsevat valtavat tilat, jopa seitsemän istuinpaikkaa ja esimerkiksi hyvää vetokykyä. Kodiaq on oikeastaan niille, jotka tarvitsevat isot tilat hyvillä ominaisuuksilla, mutta esimerkiksi Audi Q7:aa tai BMW X5:ttä ei ole varaa tai edes halua hankkia. Kia Sorento ja Hyundai Santa Fe ovat edelleen hintansa puolesta Kodiaqin merkittävimmät kilpailijat.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pitkä ja tilava

Škoda Kodiaq on pitkä, lähes 5-metrinen katumaasturi. Vaikka edellinen sukupolvikin oli iso, ison karhun pituutta on kasvatettu nyt lisää kuutisen senttiä. Pituus takaa edelleen valtavat sisätilat.

Tavaratila Kodiaqissa on valtava, 910 litraa perusmuodossakin, mutta kun laskee penkkien selkänojat alas, sitä on tarjolla yli kaksi kuutiota.

Škoda on lähtenyt uuden Kodiaqin myynnissä samalla peruskaavalla liikkeelle kuin aiemminkin. Tarjolla on 5- ja 7-paikkaiset versiot, etu- ja nelivetoisina sekä laaja moottorivalikoima. Toki kaikkien moottoreiden yhteyteen ei saa nelivetoa, kuten ei esimerkiksi koeajossa olleen 1,5-litraisen bensiinimoottorin yhteyteen.

Uudesta Škoda Kodiaqista on tarjolla moottoriversiot aina 1,5-litraisesta kevythybridistä ladattavaan hybridiin kuin 2-litrainen diesel kahdella eri tehoversiolla. Tehokkain, 142-kilowattinen diesel on aina nelivetoinen.

Kodiaqin 1,5-litrainen kevythybridi riittää hyvin niihin tarpeisiin, mihin kyseinen auto etuvetoisena on tarkoitettu. Vetokyky 1,5-litraisella bensiiniversiollakin on ihan hyvä, sillä saa kiskoa 1 800 kilon verran jarrullista kärrykuormaa. Sitten kun Kodiaqissa on neliveto, vetokyky on peräti 2 300 kiloa, ja etuvetodieselilläkin 2 000 kiloa.

Myös kevythybridi saatavilla

Pieni, kevythybriditekniikalla varustettu moottori on myös melko pihi polttoaineenkulutuksen suhteen, kun ottaa huomioon, että liikuteltavaa massaa ja kokoa autossa on paljon. Koeajossa autolla päästiin normaalissa arkiajossa ajotietokoneen mukaan 5,8 litran tuntumaan, mikä on ihan oiva tulos. Aerodynamiikkaa Kodiaqin uudessa sukupolvessa on parannettu muun muassa jäähdyttäjän säleikön osalta ja puskureiden muotoilulla edelliseen sukupolveen nähden.

Kodiaqin pienen bensiinimoottorin ja siihen kytketyn 7-portaisen kaksoiskytkinvaihteiston yhteiselo ei vain valitettavasti ole mutkatonta. Voimalinja tarjoaa autolle välillä epämiellyttävää nykivää menoa. Liikkeellelähdöt sekä nopeuden muutokset esimerkiksi hidastuksen ja sen jälkeen tapahtuvan kiihdytyksen yhteydessä ovat dsg-vaihteistolle edelleen hankalia. Tämä on ikävä dsg-vaihteiston niin sanottu ikuisuusongelma, josta ei runsaan 20 vuoden aikana sitten dsg:n ensiesittelystä ole päästy vieläkään eroon. 

Kodiaq on auton luonteen mukaisesti varustettu mukavuuspainotteisella alustalla. Normiajossa meno on pehmeää, mutta kallistelut ihan hyvin esimerkiksi mutkiin ajettaessa hallussa. Iso korkeaprofiilinen rengaskoko ja Kodiaqin alusta takaavat myös sen, että esimerkiksi sorateillä ajellessa epätasaisuudet eivät tunnu missään. Kodiaqin alusta suodattaa soratien nimismiehen kiharat vaivatta kaikenlaisissa nopeuksissa.

Vaikka Kodiaq ei hintansa puolesta vastaakaan varsinaisia premium-maastureita, se on kuitenkin ladattu täyteen laatua. Viimeistely on hyvää ja tyylikästä ja toimivaa. 

Kuljettajan ergonomia on hyvä ja Kodiaqin tietoviihdejärjestelmä on mukava käyttää. Näytölle saa nostettua muun muassa itselleen tärkeät pikavalikot. 

Smart Dials -kytkimet toimivat

Škoda on tuonut Kodiaqiin, kuten myös uuteen Superbiin älykkäät säätimet esimerkiksi auton ilmastoinnin säätöön. Smart Dials -kytkimet ovat fyysiset kytkimet, mutta niissä on myös digitaalinen näyttö. Pyörittämällä saa säädettyä perinteiseen tapaan esimerkiksi lämpötilaa, mutta painamalla kytkimestä siitä löytyy toinen toiminto, jota voi jälleen säätää pyörittämällä.

Ilmastoinnin kolmesta kytkimestä esimerkiksi keskimmäisestä säädetään puhaltimen nopeuden lisäksi auton äänentoistolaitteiston äänen voimakkuutta. Nerokasta ja toimivaa.

Koska kysymys on Škodasta, Kodiaqissa on myös paljon automerkille tuttuja Simply clever -ratkaisuja, jotka helpottavat arkea. Škodan keskikonsolin lokerosta löytyy muun muassa sille osoitetulta omalta paikalta pyyhinpalikka, jolla ikävät sormenjäljet saa pois tietoviihdejärjestelmän näytöstä. Vastaavaa ratkaisua ei ole edes kaikissa premium-autoissa.

Škoda Kodiaq on erittäin suosittu malli monissa maissa, kuten esimerkiksi Saksassa. Uuden mallin myötä sille on luvassa hyvä tulevaisuus, sillä iso karhu on vielä hyvässä iskussa. Paljon paremmassa kuin edeltäjänsä, joka jo lähes 900 000 kappaleen myyntimäärissä on saavuttanut monen perheen suosion.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hyvää ja huonoa

  • Tilat
  • Kuljettajan ympäristö
  • Valtava tavaratila
  • Vetokyky
  • Vaihteiston toiminta
  • Ei nelivetoa

Škoda Kodiaq 1.5 TSI eTec Style DSG Autom

KEVYTHYBRIDI, etuveto

4-syl. bensiinimoottori 1 499 cm 3

7-v. automaattivaihteisto

110 kW (150 hv), 250 Nm

WLTP-kulutus 6,1 l/100km

CO 2 -päästöt 138 g/km

Suorituskyky 0–100 km/h 9,7 s

huippunopeus 207 km/h

Mitat

Pituus 4 758 mm

Leveys 1 864 mm

Korkeus 1 678 mm

Akseliväli 2 791 mm

Tavaratila 910 l

Omamassa 1 665 kg

perävaunu 1 800 / 750 kg

Euro NCAP 5 (2024)

Takuu 2 v

hybridijärjestelmä 8 v / 160 000 km

Hinta alkaen 44 512 €

koeajoauto 50 555 €

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat