8.9.2024 Autoilun aikakone Toyota 222D: kun japanilaiset tekivät B-ryhmän ralliauton – melkein Teksti Vesa Eskola Kuva Toyota Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ralli on jollain tapaa ollut pitkään osa Toyotan moottoriurheilugeeniä – vaikka japanilaisten suhtautuminen autourheiluun onkin ollut vuosien varrella hieman poukkoilevaa. Ah, legendaarinen B-ryhmä. Reilut neljä vuotta rallin MM-sarjassa vietettiin todellista kulta-aikaa vuosina 1982–86. Audi Quattro/Sport Quattro S1, Ford RS200, Lancia 037/Delta S4, Peugeot 205 T16… monia hienoja autoja. Toyota oli myös noihin aikoihin varsin aktiivinen moottoriurheilussa, eikä Celica varsinaisesti hidas ollut – ainakaan pidemmillä taipaleilla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mutta ei mennä asioiden edelle… Rallissa Toyota alkoi kilpailla tosissaan 1970-luvun alussa, kun japanilaiset aloittivat pitkäaikaisen yhteistyön ruotsalaisen kuljettajan Ove Anderssonin kanssa. Vuonna 1975 Anderssonin liiketoiminta nimettiin Toyota Team Europeksi (TTE) ja se muutti Brysseliin. Jo samana vuonna Hannu Mikkola voitti Jyväskylässä Corollalla, mutta tuo voitto oli ennemminkin Hannun kuin auton hyvyyttä. Seuraavaa voittoa olisi odotettava 1980-luvun alkuun asti. Tässä välissä TTE muutti vuonna 1978 Kölniin. TTE:n vuonna 1982 käyttämä Celica 2000 GT oli pohjimmiltaan yhä B-ryhmää edeltäneen ryhmä 4:n auto, mutta se oli silti riittävän hyvä nappaamaan kaksoisvoiton Uuden-Seelannin rallissa. Saman kauden aikana Celica nappasi myös useamman palkintopallisijoituksen. Kauteen 1983 TTE lähti parannetulla Celica Turbolla. Se ei ollut edelleenkään B-ryhmään homologoitu erikoismalli, mutta menestystä tuli silti pidemmässä Norsunluurannikon rallissa voiton sekä kolmannen ja neljännen sijan myötä. Sama teema jatkui seuraavilla kausilla. Toyota voitti Safari-rallin vuosina 1984 ja 1985 sekä vuoden 1985 Norsunluurannikon kisan. Se oli kuitenkin parasta, mihin takavetoinen Celica pystyi. Nopeammissa ralleissa sillä ei ollut mahdollisuuksia B-ryhmäläisiä vastaan. S-ryhmä Vuonna 1985 julkaistiin uusi ralliluokka: S-ryhmä. Toyotalle tämä tarkoitti mahdollisuutta lähteä mukaan kilpailukykyisellä kalustolla ilman, että sen tarvitsisi valmistaa 200:n auton sarja homologointia varten. Uusi luokka oli pohjimmiltaan prototyyppiluokka. Valmistajien tarvitsisi rakentaa siis vain 10 autoa karsintaa varten, ja kahdentoista kuukauden kuluttua sallittaisiin vielä kymmenen Evo-muunnosta. S-ryhmän autoille suunniteltiin osallistumista rallin MM-sarjaan vuodesta 1987 alkaen, mutta pisteitä niille jaettaisiin vasta vuodesta 1988 alkaen. Toyota päätti valita autojensa valmistukseen saman strategian kuin Peugeot, jonka 205 T16 muistutti ulkoisesti 205 GTi:tä – mikä antoi puolestaan hyvät työkalut Peugeotin markkinointiosastolle. Niinpä TTE kehitti S-ryhmään uuden 222D:n, joka muistutti riittävästi kesäkuussa 1984 esiteltyä MR2-urheiluautoa. Keskimoottorirakenteen ja samantapaisen siluetin lisäksi noilla kahdella autolla ei ollut kuitenkaan juuri mitään yhteistä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Melkoinen tykki Toyotan uusi ralliohjus painoi vain 750 kiloa, ja tehoa siinä oli tiettävästi hieman yli 600 heppaa – joidenkin lähteiden mukaan jopa 800 hevosvoimaa. Tuo teho otettiin irti 2,1-litraisesta turbonelosesta, ja kuljettaja pystyi säätämään turbopaineen 1,3–1,5 baarin välillä. Lisäksi valittavana oli vetotapa: 222D oli joko taka- tai nelivetoinen. Asfalttikisoihin suunniteltiin osallistumista takatuupparina ja liukkaammille pinnoille sitten kaikista nurkista raapivana. Valitettavasti 222D:n kehitystyö valui lopulta hukkaan. Henri Toivonen ajoi ulos ja menehtyi Korsikalla 2. toukokuuta, mikä aiheutti paitsi B- myös S-ryhmän kuoleman. Kaikki 11 valmistettua protoa siirrettiin kellareihin ja varastoihin. Tiettävästi enää kaksi tai kolme noista autoista on enää hengissä, yksi niistä eli tämän jutun auto Toyotan moottoriurheilutehtaassa Kölnissä. Lue lisää Kaikki artikkelit 28.7.2025 Moottoriurheilu Toyota näyttävästi mukana Secto Rally Finlandissa – eikä pelkästään osallistuvana tallina 10.7.2025 Ajoneuvot Toyotan multi-pathway solution ulottuu nyt myös rallipolulle – vetykonsepti GR Yaris Rally2:sta tullaan näkemään Suomen MM-ralleissa 2.6.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota Aygo X – nyt hybridinä todella pihi 29.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota Corolla Cross – se C-HR:n konservatiivisempi velipuoli 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 15.9.2024 Esittely Kun kaikki on jossain muualla – Gibraltarin erikoisajoneuvot 8.8.2023 Ajoneuvot Toyota Land Cruiser J250 lähemmässä tarkastelussa – nämä asiat menevät täysin uusiksi 26.6.2023 Ajoneuvot Koeistuttu: uusi Toyota C-HR saa trendikkäästi lataushybridioption Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 26.9.2026 Huutokauppahelmet Kelpaakohan tämä Kiovasta sotaa pakoon lähtenyt ilmiömäinen ZIS 110B Phaeton jäseneksi Packard-klubiin Packardin kotimaassa? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 26.9.2026 Koeajo Koeajo: Porsche Cayenne Turbo tarjoaa tulisuutta 1156 hevosen edestä 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?