Toyota 222D: kun japanilaiset tekivät B-ryhmän ralliauton – melkein

Ralli on jollain tapaa ollut pitkään osa Toyotan moottoriurheilugeeniä – vaikka japanilaisten suhtautuminen autourheiluun onkin ollut vuosien varrella hieman poukkoilevaa.

Ah, legendaarinen B-ryhmä. Reilut neljä vuotta rallin MM-sarjassa vietettiin todellista kulta-aikaa vuosina 1982–86. Audi Quattro/Sport Quattro S1, Ford  RS200, Lancia 037/Delta S4, Peugeot 205 T16… monia hienoja autoja.

Toyota oli myös noihin aikoihin varsin aktiivinen moottoriurheilussa, eikä Celica varsinaisesti hidas ollut – ainakaan pidemmillä taipaleilla.

Mutta ei mennä asioiden edelle…

Rallissa Toyota alkoi kilpailla tosissaan 1970-luvun alussa, kun japanilaiset aloittivat pitkäaikaisen yhteistyön ruotsalaisen kuljettajan Ove Anderssonin kanssa. Vuonna 1975 Anderssonin liiketoiminta nimettiin Toyota Team Europeksi (TTE) ja se muutti Brysseliin.

Jo samana vuonna Hannu Mikkola voitti Jyväskylässä Corollalla, mutta tuo voitto oli ennemminkin Hannun kuin auton hyvyyttä. Seuraavaa voittoa olisi odotettava 1980-luvun alkuun asti. Tässä välissä TTE muutti vuonna 1978 Kölniin.

TTE:n vuonna 1982 käyttämä Celica 2000 GT oli pohjimmiltaan yhä B-ryhmää edeltäneen ryhmä 4:n auto, mutta se oli silti riittävän hyvä nappaamaan kaksoisvoiton Uuden-Seelannin rallissa. Saman kauden aikana Celica nappasi myös useamman palkintopallisijoituksen.

Kauteen 1983 TTE lähti parannetulla Celica Turbolla. Se ei ollut edelleenkään B-ryhmään homologoitu erikoismalli, mutta menestystä tuli silti pidemmässä Norsunluurannikon rallissa voiton sekä kolmannen ja neljännen sijan myötä.

Sama teema jatkui seuraavilla kausilla. Toyota voitti Safari-rallin vuosina 1984 ja 1985 sekä vuoden 1985 Norsunluurannikon kisan. Se oli kuitenkin parasta, mihin takavetoinen Celica pystyi. Nopeammissa ralleissa sillä ei ollut mahdollisuuksia B-ryhmäläisiä vastaan.

S-ryhmä

Vuonna 1985 julkaistiin uusi ralliluokka: S-ryhmä. Toyotalle tämä tarkoitti mahdollisuutta lähteä mukaan kilpailukykyisellä kalustolla ilman, että sen tarvitsisi valmistaa 200:n auton sarja homologointia varten.

Uusi luokka oli pohjimmiltaan prototyyppiluokka. Valmistajien tarvitsisi rakentaa siis vain 10 autoa karsintaa varten, ja kahdentoista kuukauden kuluttua sallittaisiin vielä kymmenen Evo-muunnosta.

S-ryhmän autoille suunniteltiin osallistumista rallin MM-sarjaan vuodesta 1987 alkaen, mutta pisteitä niille jaettaisiin vasta vuodesta 1988 alkaen.

Toyota päätti valita autojensa valmistukseen saman strategian kuin Peugeot, jonka 205 T16 muistutti ulkoisesti 205 GTi:tä – mikä antoi puolestaan hyvät työkalut Peugeotin markkinointiosastolle.

Niinpä TTE kehitti S-ryhmään uuden 222D:n, joka muistutti riittävästi kesäkuussa 1984 esiteltyä MR2-urheiluautoa. Keskimoottorirakenteen ja samantapaisen siluetin lisäksi noilla kahdella autolla ei ollut kuitenkaan juuri mitään yhteistä.

Melkoinen tykki

Toyotan uusi ralliohjus painoi vain 750 kiloa, ja tehoa siinä oli tiettävästi hieman yli 600 heppaa – joidenkin lähteiden mukaan jopa 800 hevosvoimaa. Tuo teho otettiin irti 2,1-litraisesta turbonelosesta, ja kuljettaja pystyi säätämään turbopaineen 1,3–1,5 baarin välillä.

Lisäksi valittavana oli vetotapa: 222D oli joko taka- tai nelivetoinen. Asfalttikisoihin suunniteltiin osallistumista takatuupparina ja liukkaammille pinnoille sitten kaikista nurkista raapivana.

Valitettavasti 222D:n kehitystyö valui lopulta hukkaan. Henri Toivonen ajoi ulos ja menehtyi Korsikalla 2. toukokuuta, mikä aiheutti paitsi B- myös S-ryhmän kuoleman.

Kaikki 11 valmistettua protoa siirrettiin kellareihin ja varastoihin. Tiettävästi enää kaksi tai kolme noista autoista on enää hengissä, yksi niistä eli tämän jutun auto Toyotan moottoriurheilutehtaassa Kölnissä.