Käyttötesti: Kia Niro EV:n pohjakosketus – ei korjaustarvetta

Kuva Eetu Kokkonen ja Jari Saarentaus

Kia Niro EV -sähköauto sai puoli vuotta kestäneen käyttötestimme aikana pohjakosketuksen, ja uhkana oli akun vaurioitumisen tuoma jättilasku. Nyt uhka peruuntui, sillä valmistaja katsoi auton täysin toimintakuntoiseksi. Auton mukana seuraa todistus tulevia katsastuksia varten.

Kerroimme tammikuussa 2024 sähköautojen pohjakolhuista ja niitä mahdollisesti seuraavista jättimäisistä korjauskustannuksista. Kipinän artikkeliin saimme, kun käyttötestissämme olleesta Kia Niro EV -sähköautosta löytyi auton palautuksen jälkeen merkkejä pohjakosketuksesta, jota emme olleet ajon aikana havainneet.

Kävimme tarkastamassa korjaamolla olleen käyttötestiauton kunnon, ja maallikon silmin korkeajänniteakun pohjakoteloon ilmestyneet naarmut ja painumat vaikuttivat varsin harmittomilta. Maahantuojan mukaan vaurio oli kuitenkin niin merkittävä, ettei auto olisi enää mennyt sellaisenaan katsastuksesta läpi.

Varsinainen pommi oli kuitenkin korjauksen kustannusarvio. Vaurioitunut pohja on osa akun kantavaa rakennetta, joten koko pohjakotelo oli vaarassa mennä vaihtoon. Lisäksi tarvittaisiin vielä akkukotelon yläpuolella sijaitseva lämmönjohtomassa ja tiivistykset, joten kokonaiskustannusarvioksi tulisi töineen yli 15 000 euroa!

Asia ei kuitenkaan sillä erää selvinnyt, vaan Niro jäi odottamaan valmistajan ohjeistusta. Maahantuojan mukaan Kian akuston pohja on suunniteltu kestämään pieniä osumia, ja korjaustoimenpiteet arvioidaan merkkihuollossa tapauskohtaisesti. Koska kyseessä oli entinen testiauto, maahantuoja jäi siis rauhassa odottamaan virallista korjausohjeistusta valmistajalta. Tästä ohjeistuksesta sitten riippuisi, pitääkö akku avata vai onko kyseessä pieneksi jäljeksi määriteltävä osuma, joka ei vaadi toimenpiteitä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ratkaisu miltei vuoden jälkeen

Tapauksen aikajanasta tuli lopulta huomattavan pitkä. Käyttötesti alkoi 12.12.2022, ja palautimme auton maahantuojalle testin päätyttyä 28.6.2023. Ensitiedon pohjakosketuksesta saimme 31.7.2023 – testin viimeisinä päivinä joku sivullinen autoilija oli aiheuttanut parkkihallissa Niron takapuskuriin naarmun, jonka tarkastuksen yhteydessä auto nostettiin korjaamon nosturilla ylös, ja tällöin akun pohjassa olleet jäljet havaittiin.

Tämän jälkeen jäimme sitten mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää. Ratkaisu asiaan tuli viimein 20.5.2024, kun maahantuojan edustaja viestitti, että Niro oli saanut testeissä puhtaat paperit, ja auton käyttö voi jatkua normaaliin tapaan.

Kyseisenä päivänä Autokeskuksen korjaamolla tehdyssä tarkastuksessa autolle oli tehty korkeajänniteakun jäähdytysjärjestelmän tiiviystesti, mistä ilmeni, että vuotoja ei ollut. Auto läpäisi myös eristysmittauksen ja akkupaketin ilmatiiviystestin. Viimeksi mainitun ajaksi korkeajänniteakku piti irrottaa. Kun auto ei antanut vikakoodeja, kaikki oli tältä osin kunnossa ja tapaus Niro taputeltu.

Tulevia katsastuksia varten auton mukana seuraa dokumentointi, joka sisältää autolle tarkastuksessa tehdyt toimenpiteet kuvineen, jotka on otettu testerien näytöiltä sekä auton pohjasta. Seuraavien omistajien pitää siis näyttää nämä dokumentit katsastuksessa, jos niitä pyydetään. Kialla ei ole käytössä sähköistä huoltokirjaa, joten dokumentin säilyttäminen ja mukana pitäminen on käyttäjän vastuulla samalla tavalla kuten huoltokirjankin.

Kyseessä ei myöskään ole merkki- ja mallikohtainen yleisohje, vaan todistus pätee vain tähän kyseiseen autoyksilöön. Maahantuojan mukaan pelkkä visuaalinen tarkistus ei tämänkokoisessa vauriossa riitä, minkä vuoksi vastaavissa tapauksissa akuston tiiviystesti on aina välttämätön. Katsastajilla on käytössään tietyt raja-arvot ja ohjeistukset, ja kyseisen Niron pohjassa olevat naarmut edellyttävät todistuksen läpäistystä tiiviystestistä.

Entä tavallinen kuluttaja?

Meidän osaltamme tapaus sujui siis lopulta mutkattomasti – ja ilman sitä jättilaskua. Varomattomasti ei sähköautolla silti kannata edelleenkään ajaa: maahantuojan mukaan 15 000 euron korjauskustannus pätee edelleen, jos vaurio olisi niin paha, että se vaatisi akun pohjakotelon vaihtamisen.

Entä miten olisi toimittu, jos auto olisi ollut tavallisen kuluttajan omistuksessa? Maahantuojan mukaan kyseessä oli ensimmäinen heidän tietoonsa tullut tapaus kyseisen automallin osalta, joten maahantuoja joutui käymään keskustelua valmistajan kanssa oikeista toimenpiteistä.

– Tällaisia tapauksia on sen verran vähän, että nämä hoidetaan aina yksilöllisesti ja tilanteen mukaan neuvottelemme asiakkaan kanssa sijaisauton tarpeesta, Kian maahantuonnista Astara Finlandista todetaan.

Myös tarkastuksen kustannukset olisivat luonnollisesti koituneet omistajan maksettavaksi. Asentajalla kului toimenpiteisiin työaikaa noin kahdeksan tuntia, eli pääkaupunkiseudulla suoritettuna kustannus on 1 200 euron luokkaa.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat