24.6.2024 Laivat The Tall Ships Races on kesän suurin yleisötapahtuma Teksti Kari Martiala Kuva Kari Martiala Liettualainen Brabander laiturissa Aurajoessa (2011) Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä The Tall Ships Races 2024 on käynnistyvän kesän suurin maksuton yleisötapahtuma. Helsinki ja Turku odottavat merihenkiseen tapahtumaansa noin 500 000 kävijää. Tämän vuoden Tall Ships Races -kilpailu lähtee liikkeelle Liettuan Klaipedasta. Helsinki on tapahtuman toinen kohdesatama, josta laivat jatkavat kohti Tallinnaa, Turkua ja Maarianhaminaa. Kilpailun viimeinen osuus päättyy Puolan Szczeciniin elokuussa. Suurten purjelaivojen kilpailu on järjestetty säännöllisesti vuodesta 1956 ja Itämerelle laivat tulevat joka neljäs vuosi. Tänä vuonna mukana on poikkeuksellisen vähän aluksia, joita on nähty tapahtumassa edellisinä vuosina. Venäläiset alukset puuttuvat luonnollisesti kokonaan, ja norjalaisista kolmesta suuresta purjelaivasta yksikään ei päässyt osallistumaan tapahtumaan.Silti Tall Ships Raceen on ilmoittautunut yli 60 purjealusta 17 eri maasta. Eurooppalaisten alusten ohella tapahtumaan osallistuu laivoja aina Brasiliaa ja Ecuadoria myöten. Suurin tapahtumaan osallistuvista purjealuksista on puolalainen 108 metriä pitkä fregatti Dar Mlodziezy.Muita tapahtumassa nähtäviä A-luokan aluksia ovat puolalaisalukset Pogoria, Kapitan Glowacki ja Fryderyk Chopin, brasilialainen Cisne Branco, ecuadorilainen Guayas sekä Yhdistyneen kuningaskunnan Tenacious. Vanhimmat aluksista ovat jo yli 100-vuotiaita.Purjealuksen miehistöä lähdossä seuraavaan satamaan AiristollaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMukana yli tuhat nuortaThe Tall Ships Races on nuorisopurjehdustapahtuma, jonka tarkoituksena on edistää nuorten koulutusta ja yhteistyötä kansallisuuteen, kulttuuritaustaan, uskontoon tai sosiaaliseen taustaan katsomatta. Laivojen mukana satamiin saapuu yli 1 000 nuorta.Tapahtuman kattojärjestönä toimii Sail Training International. Kilpailun sääntöjen mukaan The Tall Ships Races -tapahtumaan osallistuvien alusten miehistöistä vähintään puolet tulee olla 15–25-vuotiaita nuoria. Purjehdus on hyvä tapa oppia uusia taitoja, rakentaa tuoreita ystävyyssuhteita ja kokea unohtumaton seikkailu. Miehistöt vaihtelevat satamien välillä, joten mukaan pääsee nuoria ympäri maailman.Turusta Maarianhaminaan purjehditaan niin sanottua Cruise-in-Company -reittiä. Siinä miehistön jäsenet voivat vaihtaa laivaa, jotta he voivat tutustua vielä paremmin muiden maiden nuoriin ja saavat mahdollisuuden purjehtia omaansa isommalla tai pienemmällä laivalla. The Tall Ships Races -ohjelma kesällä 2024 Tall Ship Races 2024 kartta Helsinki 4.–7.7. Helsingissä tapahtuma-alueena toimii Eteläsataman, Kauppatorin, Katajanokan, Kanavarannan ja Pohjoisrannan alue. Suurten purjelaivojen lisäksi tapahtumassa on monipuolista ohjelmaa kaiken ikäisille. Live-musiikkia, Itämeri-aiheisia puheenvuoroja ja paneelikeskusteluja, nuorille suunnattu DJ-työpaja sekä lapsille ja lapsiperheille Lasten uutisten puisto Katajanokalla, jossa pieniä purjehduksen ystäviä ilahduttaa muun muassa Skidit-disko ja erilaiset työpajat. Laivojen mukana saapuville nuorille järjestetään erilaisia liikunnallisia kilpailuja, tutustumista kaupunkiin sekä näyttävänä kokonaisuutena miehistöparaati, joka kulkee Senaatintorilta Aleksanterinkatua ja Mannerheimintietä pitkin Lasipalatsille. The Tall Ships Races Helsinki -tapahtuman hyväntekeväisyyskumppanina toimii John Nurmisen Säätiö, jonka missiona on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Yhteistyön tavoitteena on lisätä tietoisuutta Itämeren tilasta ja sen suojelusta sekä tarjota tapahtumakävijöille ja yhteistyöyrityksille mahdollisuus osallistua Itämeren suojelutyöhön tekemällä lahjoituksia säätiölle. Lisätietoa: https://tallshipsraceshelsinki2024.fi Turku 18.–21.7. Edellisellä kerralla, vuonna 2017, Turun Tall Ships Races oli 500 000 ihmisen kävijämäärällään kesän suurin yleisötapahtuma Suomessa. Komeiden purjealusten ohella kävijöille on luvassa ohjelmaa Aurajoen rannassa ja Turun keskustan tuntumassa. Perinteikkään miehistöjen paraatin ja kilpailujen ohella tapahtuman aikana koetaan Linnanpuistossa järjestettävä kaksipäiväinen Slot Festival. Turun Linnan lähistöllä, Aurajoen rannalla ja keskellä vilkasta tapahtuma-aluetta toimii upea merimuseo Forum Marinum. Museolaiturissa voi tutustua esimerkiksi hostellina toimivaan m/s Boreen, fregatti Suomen Joutseneen, parkki Sigyniin, tykkivene Karjalaan ja miinalaiva Keihässalmeen. Turun kaupunki lahjoittaa osan tapahtuman yrityspakettien myyntituotoista Saaristomeren suojelua edistävään hyväntekeväisyyteen. Lahjoitukset kohdistetaan Pidä Saaristo Siistinä ry:n Roska-Roopen toimintaan. Lisätietoa: https://tallshipsturku.fi Maarianhamina 24.–27.7. Kaikki alukset sijoittuvat Maarianhaminan satamaan yhden kilometrin alueelle Länsisataman laitureille. Tapahtuma-alueella on ravintoloita, katuruokaa, myyjiä, leikkipaikkoja, musiikkia ja muita esityksiä kahdella lavalla. Torstaina 25. heinäkuuta koetaan perinteinen miehistöparaati. Nuoret kävelevät satamasta aukiolle, jossa jaetaan erilaisia palkintoja muun muassa laivalle, joka teki komeimman saapumisen Länsisatamaan. Pommern Panorama -lavalla esiintyy ahvenanmaalaisia muusikoita ja Badhusparkenissa After Sail -trubaduureja sekä bilebändejä. Sataman tuntumassa olevissa puistoissa järjestetään aamusta iltaan erilaisia ohjelmia. Myös miehistöille järjestetään runsaasti omaa toimintaa. Esimerkiksi Mariebadissa koetaan rantajuhlat. Lisätietoa: https://www.tallshipsmariehamn.ax Lue lisää Kaikki artikkelit 6.2.2025 Laivat Tallinkin Star palasi Itämerelle puolentoista vuoden jälkeen – korvaa kaksi laivaa Viron ja Ruotsin välisellä oikoreitillä 3.2.2025 Laivat Päivän kuva: Baltic Brincess tuurausvuorolla Helsingissä 16.1.2025 Laivat Riika ja Visby – suositut erikoisristeilyt viedään käsistä 5.1.2025 Laivat 30 vuotta tragediasta: vähemmän tunnettuja faktoja M/S Estoniasta 1.1.2025 Laivat 30 vuotta Estonian tragediasta – Tallinnan merimuseon erikoisnäyttely avoinna kevääseen asti 23.12.2024 Laivat Helsingissä rakennettiin neljän vuoden aikana kuuden aluksen loistoristeilijäluokka – nyt tuoreinkin niistä on 20-vuotias 5.12.2024 Laivat Joulu merellä: ruokapöytä notkuu Finnlinesin uusilla aluksilla 3.12.2024 Laivat Joulu merellä: valkoisilla laivoilla klassikkoja ja vegaanisia vaihtoehtoja 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric - puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle