28.9.2022 Ajoneuvot Kazakstan vei KymiRingin paikan MotoGP-kalenterissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kazakstanin Sokol International Racetrack isännöi ratamoottoripyörien MotoGP-sarjan MM-osakilpailua kaudella 2023. Sopimus merkitsee samalla, että Suomen KymiRingillä ei MotoGP-luokkaa ensi vuonna nähdä. MotoGP-sarjan promoottori Dorna Sports on julkistanut tehneensä viisivuotisen sopimuksen Kazakstanin Sokol International Racetrack -moottoriradan kanssa. Rata sijaitsee Kazakstanin kaakkoisosassa, lähellä maan suurinta kaupunkia Almantya.Sokol International Racetrack on 74. moottorirata, jossa MM-pisteitä jaetaan MotoGP-sarjan vuonna 1949 alkaneen historian aikana. Kazakstan puolestaan on historian 30. valtio, jonka alueella MotoGP-sarjaa ajetaan.Dorna Sports ei ole vielä julkistanut ensi vuoden MotoGP-kalenteria, mutta eri lähteistä saatujen tietojen mukaan Kazakstanin osakilpailu ottaa käytännössä KymiRingin paikan MM-sarjan isäntänä. KymiRingillä oli 20. syyskuuta asti aikaa korjata viime kesän MotoGP-osakilpailun esteenä olleet puutteet rata-alueella. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, joten vuonna 2023 Suomessa ei MotoGP-sarjaa ajeta.Seuraavana vuonna eli 2024 MotoGP-osakilpailun järjestäminen Suomessa on teoriassa mahdollista, mutta se edellyttäisi suuria muutoksia kilpailukalenteriin.Teksti: Janne Huhtala Kuvat: Dorna SportsMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLisää aiheestaEi vieläkään: MotoGP KymiRingillä on peruttu Lue lisää Kaikki artikkelit 11.5.2025 Moottoripyörät Moottoripyörien applikaatiot tekevät navigaattorin turhaksi 10.5.2025 Moottoripyörät Käyttötesti: Vakuutusten vertaileminen kannattaa edelleen – CF Motossa härskit hintaerot 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa