2.2.2020 Liikenne Leuto talvi tuhoaa teitä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Eteläisen Suomen lumeton talvi on vauhdittanut teiden päällysteiden kulumista. Leuto ja lumeton talvi tekee tuhojaan teillä. Varsinkin eteläisessä Suomessa lumettomuus on vauhdittanut teiden päällysteiden kulumista. Päällysteet ovat kovilla, kun renkaat painavat veden päällysteen rakoihin. Maanteiden kunnossapidosta vastaavia Ely-keskuksia ja Väylää näyttäisi odottavan normaalia suurempi määrä reikiä paikattavaksi.– Liikenne ja vesi yhdessä kasvattavat reikiä entisestään. Pahimmillaan reikä voi kasvaa muutamassa tunnissa liikennettä haittaavaksi, Väylän tieliikennejohtaja Pekka Rajala kertoo.Autoilijan kannalta ikävää on sekin, että päällystevaurioiden paikkaaminen on märissä ja kylmissä olosuhteissa hankalaa.– Talvella voimme tehdä tilapäisiä paikkoja, joita vaihdetaan pysyvämpiin keväällä ja kesällä.Leudot säät eivät kuitenkaan säästä tienhoidon kuluja: vaikka lumenaurausta on tarvittu vähemmän, on tullut muita murheita.– Paikkausten lisäksi sorateitä on pitänyt hoitaa kelirikon takia tyypillistä enemmän. Varsinkin Lounais-Suomessa sorateille on pitänyt lisätä uutta soraa, jotta teiden liikennöitävyys on voitu turvata.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPohjoisessa riittää luntaPohjoisessa Suomessa on tyystin toisenlaiset haasteet. Pohjois-Suomessa lunta on ollut ennätysmäärät ja aurauskalusto on ollut jatkuvasti käytössä. Tämä on lisännyt urakoitsijoiden kustannuksia.Pohjoisessa ja idässä pakkasjaksojen välissä on ollut myös vesisateita, jotka ovat hankaloittaneet liukkauden torjuntaa. Kylmälle tienpinnalle satava vesi jäätyy nopeasti ja laimentaa suolausta. Jos liukkautta on torjuttu hiekoituksella, voi hiekka jäädä jään sisään, kun vesi jäätyy tien pinnalla.Kesällä korjataan pintojaTalvella syntyviä reikiä paikataan keväällä ja kesällä. Maanteillä on myös aikaisemmin syntyneitä vaurioita, eli niin sanottua korjausvelkaa. Viime kesänä teitä päällystettiin rahoituksen puutteen takia ennätyksellisen vähän, vain hieman yli 1 700 kilometriä.Tulevan kesän päällystyksen määrät ovat kuitenkin merkittävästi suuremmat kuin viime vuonna 2019.Kuva: Moottorin arkisto Lähde: Väylä Lue lisää Kaikki artikkelit 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”