2.2.2020 Liikenne Leuto talvi tuhoaa teitä Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Eteläisen Suomen lumeton talvi on vauhdittanut teiden päällysteiden kulumista. Leuto ja lumeton talvi tekee tuhojaan teillä. Varsinkin eteläisessä Suomessa lumettomuus on vauhdittanut teiden päällysteiden kulumista. Päällysteet ovat kovilla, kun renkaat painavat veden päällysteen rakoihin. Maanteiden kunnossapidosta vastaavia Ely-keskuksia ja Väylää näyttäisi odottavan normaalia suurempi määrä reikiä paikattavaksi. – Liikenne ja vesi yhdessä kasvattavat reikiä entisestään. Pahimmillaan reikä voi kasvaa muutamassa tunnissa liikennettä haittaavaksi, Väylän tieliikennejohtaja Pekka Rajala kertoo. Autoilijan kannalta ikävää on sekin, että päällystevaurioiden paikkaaminen on märissä ja kylmissä olosuhteissa hankalaa. – Talvella voimme tehdä tilapäisiä paikkoja, joita vaihdetaan pysyvämpiin keväällä ja kesällä. Leudot säät eivät kuitenkaan säästä tienhoidon kuluja: vaikka lumenaurausta on tarvittu vähemmän, on tullut muita murheita. – Paikkausten lisäksi sorateitä on pitänyt hoitaa kelirikon takia tyypillistä enemmän. Varsinkin Lounais-Suomessa sorateille on pitänyt lisätä uutta soraa, jotta teiden liikennöitävyys on voitu turvata. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pohjoisessa riittää lunta Pohjoisessa Suomessa on tyystin toisenlaiset haasteet. Pohjois-Suomessa lunta on ollut ennätysmäärät ja aurauskalusto on ollut jatkuvasti käytössä. Tämä on lisännyt urakoitsijoiden kustannuksia. Pohjoisessa ja idässä pakkasjaksojen välissä on ollut myös vesisateita, jotka ovat hankaloittaneet liukkauden torjuntaa. Kylmälle tienpinnalle satava vesi jäätyy nopeasti ja laimentaa suolausta. Jos liukkautta on torjuttu hiekoituksella, voi hiekka jäädä jään sisään, kun vesi jäätyy tien pinnalla. Kesällä korjataan pintoja Talvella syntyviä reikiä paikataan keväällä ja kesällä. Maanteillä on myös aikaisemmin syntyneitä vaurioita, eli niin sanottua korjausvelkaa. Viime kesänä teitä päällystettiin rahoituksen puutteen takia ennätyksellisen vähän, vain hieman yli 1 700 kilometriä. Tulevan kesän päällystyksen määrät ovat kuitenkin merkittävästi suuremmat kuin viime vuonna 2019. Kuva: Moottorin arkisto Lähde: Väylä Lue lisää Kaikki artikkelit 9.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tällaisia sähköauton latausasemia on Suomessa yhä liian vähän 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa 3.11.2025 Uutinen Toyotalta ja Lexukselta kaksi tarkastuskampanjaa – vika saattaa koskea 13 eri mallia Suomessa 3.11.2025 Uutinen Viisikymppisiä juhlistava Volkswagen Golf GTI Edition 50 on tietysti kaikkien aikojen tehokkain ja ”erikoisin” 30.10.2025 Uutinen Autoliitto saa vuosittain 10 000 avunpyyntöä samasta asiasta – näin vältyt ongelmilta oman autosi kanssa 30.10.2025 Uutinen Näetkö ratin takaa varmasti riittävän hyvin? – Salakavala kaihi autoilijoiden riesana Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 9.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tällaisia sähköauton latausasemia on Suomessa yhä liian vähän 9.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: näin käy, kun Nissan GT-R:n moottori asennetaan Infinitin luksuslinnakkeeseen 1 000 -hevosvoimaisena 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 5.11.2025 Yleinen BMW julkaisi vihdoinkin odotetun F 450 GS:n ja se on yllättävän halpa 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan