Ajoneuvot Esittely Uutinen 10.10.2022

DS 3 Crossback on jatkossa ytimekkäästi DS 3 – liuta muitakin uudistuksia luvassa

Ranskalaispremiumia edustavan DS:n kompakti crossover on jatkossa vanhan DS-pikkuauton täyskaima. Faceliftin ja muiden tyylillisten muutosten lisäksi uusi DS 3 E-Tence saa konsernin tuoreimman sähkövoimalinjan.

DS 3 Crossbackin nimellä taipaleensa aloittanut DS Automobilesin pienikokoisin crossover on juuri nyt saavuttamassa neljän vuoden malli-iän, joten raikastava päivitys voi olla jo paikallaan, vaikka kyse onkin hyvin raikkaalla tavalla massasta erottuva auto.

Päivityksen yhteydessä DS pudottaa mallin nimestä Kiinan markkinoita seuraten pois Crossback-takaliitteen. Sitä ei olekaan enää tarvittu, sillä alkuperäinen, vielä Citroënin nimellä esitelty kolmiovinen DS 3 on ollut jo kolme vuotta pois markkinoilta. Sama nimitemppu tehtiin myös isommalle DS 7:lle, josta Crossback tiputettiin pois.

Tuorein DS-mallisto kuuluu siis yksinkertaisesti: DS 3, DS 4, DS 7 ja DS 9.

Ranskalaisittain tyyli edellä

Muutokset DS 3 Crossbackin ja DS 3:n välillä eivät ole suuren suuria, mutta esimerkiksi keula on saanut uuden, aiempaa leveämmän maskin. Myös maskin ja ajovalojen välistä löytyvät ”DS Wingsit” ovat saaneet uutta muotoa.

Ajovalotkin päivittyivät, kuten myös uuden paikan ja muodon ottaneet led-huomiovalot. Sähköauton tarpeet huomioiden aerodynamiikkaa on haluttu parantaa, minkä johdosta takaspoilerin kerrotaan muuttuneen ja vanteiksi tarjotaan uusia 17- ja 18-tuumaisia ilmanvastuksen huomioivia kevytmetallivanteita. Personointipuolelle tulee lisäksi kaksi uutta väriä, Diva Red ja Lacquered Grey.

Sisällä näkyvimpänä muutoksena on uudistettu ohjauspyörä. Niin ikään tietoviihdenäytön namiskojen asettelua on mietitty uudelleen. DS 3:ssa on nyt vakiona 10,3-tuumainen teräväpiirtonäyttö, joka toimii hengettärenä uudelle DS IRIS -tietoviihdejärjestelmälle, joka siis rantautuu niin ikään DS 3:een.

Voimalinja päivittyi tutulla tavalla

DS 3 perustuu teknisesti Peugeot 208:n EMP1 -alustalle, ja Suomessa vain täyssähköisenä nimenomaan e-208:aan. Peugeot julkisti aivan äskettäin 308:n täyssähköversion sekä sen voimalinjan pohjalta uudistetun e-208:n. Nyt näiden tekniikka päätyy sellaisenaan myös DS 3 E-Tenceä vauhdittamaan.

Vauhdittaminen tarkoittaa tässä tapauksessa 15 kilowatin tehonlisäystä – nyt 115 kW. Uusi akusto on nettokapasiteetiltaan 50,8 kWh. Sähkövoimalinjassa on nestekiertoinen lämmönsäätö sekä lämpöpumppu, mitkä mahdollistavat nopean pikalatauksen ja paremman toimintamatkan.

DC-pikalatauksessa maksimiteho on 100 kilowattia, jolloin 0–80 % lataus onnistuu 25 minuutissa. Lisäksi auton sisäinen laturi on kolmivaiheinen ja tukee 11 kW:n AC-latausta: tällöin akku voidaan ladata tyhjästä täyteen 5 tunnissa. Kaupungissa DS ehti lupailemaan jopa 500 kilometrin toimintamatkaa, muutoin päästäisiin 400 kilometrin tuntumaan.

DS 3 E-Tencen ennakkomyynti alkaa vuoden loppupuolella. Ensimmäiset autot saapuvat Suomeen vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Jaa artikkeli

Valmistajalta: DS

Kaikki koeajot

Uusimmat