DS 3 ensiesittelyssä Helsingin Stockmannilla
Suomen uusin automerkki ensiesittelee autonsa tavaratalossa, ensimmäistä kertaa.
”Suomen uusimmaksi automerkiksi” itseään tituleeraava DS esittelee DS 3:n ensimmäistä kertaa yleisölle Helsingin keskustan Stockmannin Pariisi-viikoilla 22.3. – 3.4. Kyseessä on maahantuojan mukaan ensimmäinen kerta, kun uusi automalli ensiesitellään tavaratalossa.
Jos DS 3 aiheuttaa kaikesta huolimatta déjà vun, kyseessä on siis aiemmin taiteilijanimellä Citroën DS 3 kulkeneen auton kasvojenkohotus. PSA-yhtymän tavoitteena oli saavuttaa autolle entistä korumaisempi vaikutelma uudistuksen myötä.
Koruttomille uusi DS 3 lupailee puolestaan kipakkaa DS 3 Performance -versiota, jossa 208 hevosvoimaa yhdessä äkäisemmän voimansiirron ja kireämmän alustan kanssa lupaavat kevään uutuustuoksuksi eau de Micheliniä.
Lähde ja kuvat: DS