Koeajo: Ford Mondeo Vignale – vastusta valioluokalle

Ford Mondeo Vignale:n rasitteena on vain Ford-merkit. Hyvää: melutaso, ajettavuus. Huonoa: imago.

Ford Mondeon luksuspainos Vignale tuli myyntiin viime syksynä, ja koeajoimme auton heti tuoreeltaan Suomen teillä. Tänä keväänä, kun vertailimme neljää valioluokan autoa Moottorin numeroon 4/2016, heräsi idea kokeilla, miten Vignale pärjää näitä kuninkaita vastaan.

Niinpä haimme Ford Mondeo Vignale:n uudelleen koeajoon – tismalleen samana päivänä, jona palautimme vertailuautot. Kriittisyyden rima oli asetettu todella korkealle, kun koeajajat olivat viettäneet edeltävät viikot Audi A4:n, BMW kolmossarjan, Jaguar XE:n ja Mercedes-Benz C:n ohjaimissa.

Samat lähtökohdat

Lähtökohtaisesti vertailukuskimme suhtautuivat luksus-Fordiin epäillen. Sehän on vain Mondeo. Eihän se voi mitenkään pärjätä premium-merkeille. Ei pelkkiä varusteita lisäämällä saada aikaan samaa sädekehää kuin vuosikymmeniä brändejään rakentaneille autotehtaille, kommentoitiin.

Ei kannata kuitenkaan tuomita ennen kuin kokeilee.

Koeajo-Vignale olisi istunut vertailuryhmään saumattomasti. Se on porrasperäinen, nelivetoinen ja automaattivaihteinen, ja moottorina on kaksilitrainen diesel, jonka 180 hevosvoiman teho ja 400 newtonmetrin vääntömomentti ovat niin ikään samassa linjassa muiden kanssa.

Myös hinnoittelu on vähintäänkin samansuuruista. Tällä tekniikalla ryyditetyn Vignalen saa edullisimmillaan hieman päälle 53 700 eurolla, mikä itse asiassa nostaa perushinnan vertailumme kalleimpien autojen yläpuolelle. Siinä on haastetta kerrakseen.

Ghian hengessä

Perheautomerkkien ja valioluokan merkkien vertaileminen keskenään on aina vähän monitahoinen juttu. Kun puhutaan pelkistä ominaisuuksista, hyvin suunniteltu perusauto on monesti yhtä hyvä tai joillakin osa-alueilla jopa parempi kuin kalliimpien merkkien tuotteet.

Jos siis karkeasti arvioidaan, jopa Mondeon Titanium Business -varusteinen, saman tekniikan jakava mutta kymppitonnin halvempi malli olisi todennäköisesti pärjännyt vertailussa hyvin, oli kyse sitten ajettavuudesta, tiloista, suorituskyvystä tai varusteista.

Silti autosta olisi jäänyt puuttumaan se jokin, mistä valiomerkeillä ajavat ovat valmiita maksamaan. Ne materiaalit, tunnelma ja hienostuneisuus – ja ennen kaikkea mielikuvat. Ja juuri tähän saumaan Ford Vignalellaan tähtää.

Luksusmalliajatus ei sinänsä ole Fordille uusi. Jo vuosikymmeniä sitten tavallisia malleja, kuten Taunuksia, Escorteja ja Sierroja tehtailtiin myös loistokkaampina Ghia-malleina – aikana, jolloin runsaasti varustellut mallit olivat monella merkillä täysin tuntematon käsite.

Mutta siinä missä Ghian paremmuus keskittyi lähinnä varustetason kohentamiseen, Vignalessa on menty pintaa syvemmälle.

Pintapremium kunnossa

Eipä paljon poikkea perus-Mondeosta, on ensimmäinen ajatus, kun kävelen valkoisena hohtavan koeajoauton luokse. Hetkinen, jotain prameampaa tässä kyllä on.

Maski on ainakin erilainen, samoin puskurin alaosa kromilistoineen. Kylkilistoissakin on kiiltoa, samoin tuplapakoputkissa, ja vanteet näyttävät olevan uniikit. Koeajoauto on lisävarusteilla ladattu, mutta yhtä kaikki: makean näköinen.

Sisälläkin Vignale säväyttää. Istuinten verhoilu on kalliin oloista, ja sähkösäädöt ynnä säädettävät toppaukset ovat erittäin monipuoliset. Nahkaa on näemmä riittänyt joka paikkaan, aina kojelaudan päällistä ja ovipaneeleita myöten. Visuaaliset seikat ovat siis kunnossa.

Liikkeelle lähdettäessä fiilis on kuitenkin edelleen epäluuloinen. Aivan varmasti tunnelma lässähtää nyt ja perheautomaisuus paistaa läpi, ajattelen. Kaikkea muuta.

Tuntuu luksukselta

Kaasun pohjaan painaminen ei tuo ohjaamoon dieselin rohinaa vaan matalan, kuusisylinteristä vastaavan murinan. Keinotekoista tuokin – oikeasti pyttyjä on tietenkin neljä. Mutta mieluummin tätä kuuntelee kuin vaikkapa vertailu-BMW:n tai Jaguarin Transit-saundia.

Paljon muuta ei sitten kuulukaan. Vignale etenee kevätkarkealla asvaltilla kuin sukkasillaan – lähinnä sellaista lievää vihellystä, kuten isommissakin limusiineissa. Salaisuutena ovat muun muassa akustinen vastamelujärjestelmä, tuplalasit ja muutenkin parannettu äänieristys.

Ohjaamon hiljaisuus antaa mahdollisuuden nauttia todella laadukkaista poppivehkeistä. Automaattikin vaihtaa tasaisemmin kuin yksikään vertailuautojen vaihteistoista. Iskunvaimennuksen säätö Comfort-asetukselle, ja eipä voisi matkanteko paljon mukavampaa olla.

Kun tämä kaikki yhdistetään edellä mainittuihin Mondeon hyviin perusominaisuuksiin, reilun 50 000 euron hinnalle alkaa löytyä yllättävän paljon katetta. Johtopäätös on yllättävänkin selvä: Vignale olisi saattanut jopa voittaa vertailumme.

Mutta jos niin olisi käynyt, olisiko sekään riittänyt?

Se merkki…

Tarina päättyy aivan samaan loppupäätelmään kuin minkä totesimme Ford Focus RS:n ensikoeajossa – eteläsaksalaiset peitotakseen Fordin on tehtävä niitä selvästi parempi auto, kun brändin rahkeet eivät muuten riitä. Loppu on ostajien päätettävissä.

Jenkeillä on helpompaa. Siellä Fordin luksusmerkin roolin hoitaa Lincoln, jonka tunnettavuus on aivan toista luokkaa kuin Vignalen Euroopassa.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Lauri Ahtiainen