Klassikko: Opel Kapitän on amerikkalaisvaikutteinen edustusauto Euroopasta

Pienistä ja keskikoon autoistaan tunnettu Opel on pyrkinyt myös isojen autojen markkinoille. Se on kuitenkin jäänyt usein taka-alalle – usein väärin ymmärrettynä. Opel Kapitän oli valmistuksessa vuodesta 1938 vuoteen 1970.

Adam Opel perusti ompelukoneita valmistavan yrityksensä kotikaupunkiinsa Rüsselsheimiin tammikuussa 1862. Yritys menestyi ja laajeni. Vuonna 1886 alkoi Opelin polkupyöränvalmistus. Adamin viisi poikaa lisäsivät merkin tunnettuutta ja mainetta voittamalla niillä satoja kilpailuja. Opelista tuli 1920-luvulla maailman suurin polkupyörävalmistaja.

Yrityksen ensimmäinen auto valmistui keväällä 1899 ja oli nimeltään Opel Patent Motor Car, System Lutzmann. Siitä alkoi tie Euroopan suurimmaksi autonvalmistajaksi.

General Motorsin omistukseen

Alunperin Michiganin Flintissä perustettu amerikkalainen autojätti, General Motors havitteli 1920-luvulla jalansijaa vanhan mantereen puolelta. Se osti englantilaisen Vauxhallin vuonna 1925, samoihin aikoihin kun GM:n pääkonttori siirrettiin Detroitiin. GM hankki 80 prosentin osuuden Opelin osakkeista vuonna 1929 ja osti loput 20 prosenttia kahta vuotta myöhemmin. Opel oli tuolloin Saksan suurin autonvalmistaja ja kipusi 1930-luvun puolivälissä koko Euroopan suurimmaksi.

Yhdysvaltalaisomistuksesta huolimatta Opelit valmistettiin edelleen Saksassa: henkilöautot Rüsselsheimissä ja kuorma-autot vuodesta 1935 uudessa Brandengurgin tehtaassa.

Suomessa Opel pärjäsi automarkkinoilla hyvin. Opel kuului 1910-luvulla Suomen suosituimpiin automerkkeihin ja 1920-luvulla sitä nähtiin paljon takseina. Sama trendi jatkui aina toiseen maailmansotaan. Sen jälkeinen tuontisäännöstely esti merkin massamyynnin Suomessa, mutta jo 1960-luvun puolivälissä Opel nousi myyntitilaston kärkikolmikkoon.

Kapitän oli aikalaisekseen moderni

Ensimmäiset Opelin Kapitän-mallit valmistettiin jo ennen toista maailmansotaa. Geneven autonäyttelyssä keväällä 1939 julkistettu Kapitän oli itsekantavine korirakenteineen ja etulokasuojiin upotettuine ajovaloineen aikalaisekseen moderni. Sen suora kuutosmoottori oli peräisin muutamaa vuotta aiemmin esitellystä Opelin lippulaivamallista Admiralista. Kapitän joutui kuitenkin hyllylle heti vuonna 1940, kun sotatuotanto syrjäytti Opelin henkilöautovalmistuksen. Sitä ehdittiin valmistaa 25 374 kappaletta ennen toista maailmansotaa.

Opelin Kadett-mallin koko tuotantokoneisto oli jouduttu luovuttamaan sotakorvauksena Neuvostoliittoon, jossa autoa valmistettiin nimellä Moskvitch 400, tutummin Piikkinokka-Mosse. Myös sotaa edeltävää Kapitäniä hyödynnettiin itärajamme takana, tarkemmin GAZ-M20 Pobeda-autossa. Sen itsekantava kori ja etujousitus ovat suoraan vuoden 1938 Kapitänistä. Kerrotaan myös, että Kapitänin uuden mallin piirustukset olisivat olleet Pobedan suunnittelijoiden käytössä.

Eurooppalainen jenkkirauta

Opel käynnisti sodanjälkeisen henkilöautotuotantonsa uudella Olympia-mallillaan vuonna 1946. Opel Kapitän palasi tuotantoon lokakuussa 1948. Ensimmäiset yksilöt päätyivät miehitysjoukkojen käyttöön, mutta myynti yksityisille alkoi jo seuraavana vuonna. Auto oli hyvin samankaltainen kuin vuoden 1939 malli, mutta muutamia muutoksia kuitenkin tehtiin. Ajovalot olivat kuusikulmaisten sijaan pyöreät ja iskunvaimennusta sekä jousitusta oli parannettu. Loppupään malleissa vaihdetanko siirrettiin lattialta ohjauspylvääseen.

Vuosina 1951–1953 valmistetussa Kapitänissä oli havaittavissa selkeästi amerikkalaisen emoyhtiön vaikutus, etenkin kromin määrässä ja jäähdyttäjän säleikössä. Korissa oli samoja muotoja kuin GM:n valmistamassa Chevrolet 1947/48 -mallissa. Auto oli edeltäjäänsä tilavampi ja muhkeampi, jousitus oli pehmeämpi ja ohjaus kevyempi.

Vuoden 1954 Kapitänin tärkein uutuus oli ponttoonikori. Se oli aiempaa pidempi ja leveämpi, mikä mahdollisti avarammat tilat niin matkustamoon kuin tavaratilaan. Seuraavana vuonna autoon asennettiin taakse kallistuksenvaimennin ja hieman suuremmat rumpujarrut. Mallivuoden 1956 Kapitäniin tehtiin lähinnä kosmeettisia muutoksia, kuten modernimpi etusäleikkö, suuremmat etuvilkut ja takaovesta alaspäin pykälöity kyljen koristelista. Lokakuussa 1957 valikoimiin tuli ylellisempi L-malli, johon sai haluttaessa ylivaihteella varustettua kolmiportaista automaattivaihteistoa.

Avaimenreikä-Opel

Vuonna 1958 vietettiin Kapitän-mallin 20-vuotisjuhlaa. Sen kunniaksi esiteltiin uusi, amerikkalaisen unelma-auton mukainen kori. Auton virallinen sarjamerkintä oli alunperin P, sittemmin P1 tai P2,5. Pitkä, leveä ja matala, suoralinjainen auto on kuin pienennetty versio tuon ajan Amerikan maantielaivoista. Silmiinpistävin uutuus oli kookas panoraamatuulilasi.

Suuri, kaareva tuulilasi on myös turvallisuustekijä. Nykyautoissa on leveät, etuviistoon laskevat A-pilarit ja paksut C-pilarit, joiden katveeseen jää helposti isompikin kohde. Kapitän P1:stä näkee sen sijaan hyvin niin eteen kuin taaksekin. Lisäksi suuret lasipinnat päästävät hyvin valoa matkustamoon.

Kaikkia ratkaisu ei kuitenkaan miellyttänyt. Kriittisimmät totesivat, että liian hyvä näkyvyys saa kuljettajan katseen harhailemaan itse ajotilanteesta.

Takavalojen muotoilun johdosta kyseinen malliversio sai lempinimen avaimenreikä-Opel, Schlüssellochkapitän.

Leveät etuovet

Etuovet ovat leveät ja aukeavat reilusti, mutta siitä on haittaakin kapeissa tiloissa. Sivuille kaartuvan tuulilasin alakulmat törröttävät ikävästi oviaukoissa. Polvensurmaksi niitä kutsuttiinkin. Sivuille kaartuva takaikkuna rajoittaa takaovien leveyttä. Kulku takaistuimille on isommille henkilöille hankalaa.

Takapenkin takana oleva hattuhylly on melko kapea. Matalahko takaselkänoja ei tue tarpeeksi. Takaistuimen selkänojasta taittuu esiin kyynärnoja.

Pehmeä, yhtenäinen etusohva on mukava, mutta sen päälle viritetyt vinyyliset penkinpäälliset ovat liukkaat. Kaarteissa matkustaja joutuu käyttämään vatsa- ja pakaralihaksiaan pysyäkseen paikallaan, eikä se aina onnistu silloinkaan. Kuljettaja saa sentään tukea ohjauspyörästä. Vaihteenvalitsin on lattian sijasta ohjauspylväässä, joten eteen mahtuu kolme aikuista. Auto onkin rekisteröity kuudelle henkilölle.

Kaksipuolaisen ohjauspyörän puolat osoittavat kello neljään ja kahdeksaan, joten mittariston lukeminen on helppoa ohjauspyörän kehän sisäpuolelta. Kattavaan mittaristoon kuuluu kaikki oleellinen: vaakatasossa nauhana kulkeva nopeusmittari, kokonais- ja osamatkamittarit, kahdeksan päivää yhdellä vedolla toimiva analoginen kello, polttoaine- ja lämpömittarit, suuntamerkkien ja kaukovalojen merkkilamput sekä varoitusvalot akun lataukselle ja öljynpaineelle. Kaikki säätimet ja vaihdetanko ovat hyvin ulottuvilla.

Sateenvarjotyylinen seisontajarrun kahva on sijoitettu kojetaulun alle kuljettajan oikealle puolelle. Kojetaulun yläpuoli on pehmustettu ja katonrajasta löytyy kaksi aurinkolippaa meikkipeilein.

Tuttua tekniikkaa

Moottorina toimi edelleen ensimmäisestä Kapitän-mallista tuttu 2,5 litran suora, kuusisylinterinen kansiventtiilimoottori työntötangoin. Täsmällisemmin 2 473 kuutiosentin koneen teho oli kasvanut vuosien varrella 54 hevosvoimasta 79 hevosvoimaan ja vääntö vastaavasti 142 newtonmetristä 173 newtonmetriin.

Voima välittyy takapyörille kolmeportaisen vaihteiston ja kuivan yksilevyisen kytkimen välityksellä. Neljättä vaihdetta ei pidetty hyvin vääntävässä moottorissa tarpeellisena. Sylintereitä juottaa Carter-putouskaasutin. 55-litran polttoainesäiliö on sijoitettu tavaratilaan.

Itsekantava täysteräskori makaa edessä kierrejousien päällä. Takana on pitkittäiset lehtijouset, kallistuksenvaimennin ja jäykkä taka-akseli. Akseliväli on 2,80 metriä, raideleveys edessä 1,376 ja takana 1,372 metriä.

Kokonaispituutta autolla on 4,76 metriä, leveyttä 1,79 ja korkeutta 1,50 metriä. Omamassaa löytyy 1 300 kiloa ja kokonaismassa on 1 840 kiloa. Nollasta sataan Kapitän P1 kiihtyy 20 sekunnissa ja sen huippunopeus on 144 km/h. Tosin yli sadan kilometrin tuntinopeuksissa melutaso kohoaa matkustamossa melkoisesti ja ristikudosrenkailla meno on kaarteissa melko vaappuvaa. Menoa saa hidastettua hydraulisilla, tehostamattomilla rumpujarruilla.

L-malli ylellisyyttä arvostaville

Niille, jotka olivat valmiita maksamaan pienestä ylellisyydestä oli vaihtoehtona tarjolla Kapitän L. Ulkoisesti sen erotti helpoiten sumuvaloista, konepellin Kapitän-merkistä, takaluukun ja takaovien L-merkeistä, takakurakaaren koristeritilöistä sekä kaksivärityksestä.

Matkustamossa oli erilliset etupenkit, etuistuinten taustojen ja ovien säilytystaskut sekä kangasmatot.

Kapitän P-mallia tehtiin vain vuoden verran kesäkuusta 1958 kesäkuuhun 1959. Sen valmistusmääräksi jäi 34 842 autoa, joista 17 071 oli perusmallia ja 17 771 ylellisempää L-versiota.

Louhokselta Kivikartanoon

Juttumme klassikkoyksilö on alkuperäinen suomiauto. Se on kuulopuheen mukaan tuotu maahan samassa erässä juoksijalegenda Paavo Nurmen Kapitänin kanssa.

Auto on hankittu helsinkiläisen Peruslouhinta-Rakennus Oy:n työnjohtaja Fredrik Louhoksen työajokiksi. Auto on ollut välillä rakennusmestari Louhoksen vaimon ja välillä kolmannen osapuolen omistuksessa, mutta haltijana on näinäkin aikoina ollut herra Louhos.

Hänen siskonpoikansa oli säilönyt alkuperäisen kauppakirjan, josta selviää, että auto on ostettu 22.1.1958 Oy Nikolajeff Ab:ltä. Itse auton hinta oli 1 206 000 markkaa ja kun siihen lisätään radion, kaiuttimen, antennin ja kojetaulun uuden etulevyn hinnat asennustöineen, kahdet vanteet renkaineen ja sisärenkaineen sekä rekisteröintikulut, kokonaishankintahintaa kyseiselle Kapitänille kertyi 1 286 466 markkaa.

Auton radio päätyi sittemmin edellisen omistajan sukulaisen Roveriin, mutta nykyomistaja sai hankittua vastaavan Blaupunktin putkiradion kojetaulun tyhjän aukon täytteeksi. Kytkettäessä radio päälle, joutuu musiikkia hetken odottelemaan että putket lämpiävät.

Nykyomistaja Kari Stengård hankki Kapitänin vuonna 1982 ja alkoi haalia entisöintiin tarvittavia osia Suomesta, Ruotsista ja Saksasta. Kunnostustyö käynnistyi vuonna 2003 ja Stengård rakensi sitä varten isomman autotallin. Opel oli valmis jälleenrekisteröitäväksi ja museokatsastettavaksi vuonna 2008. Mies sai autoonsa mustapohjaisen rekisterilaatan ja alkuperäisen rekisterinumeron AG-481

Alkuperäisen mukaiset ovat myös valkosivuiset ristikudosrenkaat ja Stengårdin maalauttama auton harmaa värisävy. Lisäksi istuimia peittää alkuperäisellä lisävarustelistalla ollut suojaverhoilu. Siitä oli erityistä iloa, kun Stengårdien koira kulki aikoinaan reissuissa mukana.

Nykyään Kapitän seisoo talvet lämpimässä tallissa perheen käyttöauton värjötellessä ulkona pyryssä.

Myöhemmät malliversiot

Kapitän P2 tuli markkinoille elokuussa 1959. Siinä oli suurempi, 2 605 kuutiosentin moottori, joka tuotti 90 hevosvoiman tehon ja 186 newtonmetriä vääntöä. Autoon sai vuoden 1960 lopulla myös ylivaihteellisen Hydra-Matic -automaattilaatikon, jolloin maksimivääntö kasvoi 191 newtonmetriin. Lisäksi rumpujarrut olivat suuremmat, halkaisijaltaan 255 milliä. Kori oli aiempaa suurempi, jäähdyttäjän säleikössä oli pystyrivat ja katto sekä peräosa muotoilultaan kulmikkaampaa.

Vuonna 1964 Opel esitteli täysin uuden KAD-sarjan (Kapitän, Admiral, Diplomat). Kapitän A:han sai uuden 123-hevosvoimaisen sylinterikanteen sijoitetulla nokka-akselilla varustetun, 2,8 litran rivikuutosen syyskuusta 1965 lähtien. Muutamaan yksilöön asennettiin jopa Chevroletin 187 hevosvoiman 4,6-litrainen V8. Auton muotoilu oli ajan hengen mukaisesti huomattavasti aiempaa kulmikkaampaa ja loppuvuodesta 1967 autoon asennettiin kumilistoitus. Johtuiko sitten uudesta muotoilusta vai tiukasta kilpailusta, Kapitänin myynti laski tämän version myötä rajusti.

Viimeinen mallimuunnos, Kapitän B esiteltiin vuonna 1969. Se oli ulkomitoiltaan hieman edeltäjäänsä pienempi, mutta omamassaltaan painavampi. Ehkä paras ulkoinen tunnusmerkki on etuvalon yläreunan tasolla koko kyljen matkan kulkeva koristelista, mutta muuten mallit näyttävät varsin samankaltaisilta. Sitä valmistettiin vain hieman yli vuoden ajan.

Kapitän oli hieno, iso ja edustava auto, mutta aina hieman aliarvostettu. Amerikkalaisilla luksusautoilla oli oma kannattajakuntansa ja eurooppalaisista Mercedes-Benz piti hallussaan isojen edustusautojen kärkisijaa. Opel Kapitän-mallia valmistettiin vuosina 1938–1970 kaikkiaan 467 590 kappaletta.

Klassikko-Opelin esittely on Moottorin arkistojuttu vuodelta 2015. Moottorin klassikoista on koottu myös korttipakka. Pelikortit ovat myynnissä AL-kaupassa.

Teksti: Sami Lindell Kuvat: Jari Saarentaus