15.2.2023

Koeajo: Dacia Sandero Stepway – puhdikkaammin tehokkaammalla moottorilla

Dacia Sandero Stepway sai uutta puhtia konepeltinsä alle uudella tehokkaammalla 3-sylinterisellä moottorilla. Hyvää: Alustatuntuma, varustelu, nerokkaat kattokaiteet, kulutus. Huonoa: etuistuinten ergonomia, moottorin käynti.

Dacian koko mallisto on kokenut tälle mallivuodelle uudistuksia. Koko automerkin yleisilme on muuttunut logoa ja tätä myötä myös autojen keulailmettä myöten.

Lisäksi autoista on nyt riisuttu kaikki kromi pois ja kierrätetyn muovin osuutta on lisätty. Kromin vähentämisellä ja sen korvaamisella esimerkiksi erilaisilla mattaelementeillä halutaan viestiä maanläheisyyttä. Dacia Sanderon ohjaamo onkin sävyiltään ja fiilikseltään hyvin maanläheinen. Ohjaamo on selkeä ja yksinkertainen ja tietyllä tavalla tyylikäskin, ja esimerkiksi ilmastointilaitteen raitisilmaventtiilit ovat yksinkertaisuudessaan hyvännäköiset tehosteväreineen.

Toistaiseksi kaikki Daciassa käytetty kierrätysmuovi on autossa näkymättömissä, mutta kierrätysmuovin käytön lisääntyessä, myös näkyvät osat alkavat lähitulevaisuudessa olla Dacian autoissa kierrätettyä. Tällä hetkellä 12 prosenttia Dacian autoissa käytetystä muovista on kierrätettyä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Nyt 110 hevosvoimaa

Dacia Sandero Stepwayn ainoa näkyvissä oleva kierrätysmuovista valmistettu osa on sen etupuskurin alla oleva alleajosuoja. Alleajosuoja ilmentää Sanderon crossover-lookia, vaikka varsinainen maasturi auto ei olekaan esimerkiksi etuvetoisuutensa vuoksi.

Maastoilmettä autolle tuo myös lokasuojien muovit sekä tummat kattokaiteet, jotka kääntyvät kattotelineiksi. Auton mukana tulee työkalu, jonka avulla kaiteet saa käännettyä kätevästi kattotelineiksi. Työkalussa on momentintunnistin, joka suojaa telineiden ruuveja siltä, että niitä ei kiristä liian tiukkaan. Hyvä ja kätevä toiminto, vaikkakin esimerkiksi Subaru on Outback -mallissaan ratkaissut saman asian niin, että kattokaiteiden kääntämisessä taakkatelineiksi ei tarvita edes työkalua.

Uutta Dacia Sandero Stepwayssa on myös moottoripuolella. Auto on aiemman TCe 90 -moottorin lisäksi saanut nyt kolmesylinterisen TCe 110 -moottorin. Numerot moottorimerkinnässä tarkoittavat hevosvoimia, uutuudessa on tehoa 81 kilowattia, 110 hevosvoimaa siis.

Lisäteho ei ole pahasta – ja nyt Sandero Stepwaylla ehtii. Kun Sandero Stepwayta käskee kaasulla kunnolla, virallisten tietojen mukaan nollasta sataan mennään tasan 10 sekuntiin. Se on mille tahansa normaalille autolle hyvä lukema, niin Sanderollekin – ajossakin Sandero Stepway tuntuu siltä, että ei autolla jalkoihin jää. Auto on muutenkin mukava ja ketterä pyöritellä kaikenlaisissa liikennetilanteissa.

Pienuutensa vuoksi se on myös parhaimmillaan kaupungissa, mutta moottoritieajokin sujuu, auto menee suoraan koko ajan, ja välityssuhteet toimivat hyvin moottoritielläkin. Alustatuntuma Sandero Stepwayssa on miellyttävä kaikissa olosuhteissa, auton alusta suodattaa hyvin alustan epätasaisuudet.

Moottori sopii Sanderoon siksikin hyvin, se lisäpuhdin lisäksi auton kulutus pysyy maltillisena, itse asiassa Dacian teknisten tietojen mukaan polttoaineen kulutuksen pitäisi laskea TCe 90 -moottoriin nähden desin verran yhdistetyn kulutuksen kohdalla. Eikä koeajossa Dacia paljoa polttoainetta kuluttanut. Se johtuu auton pienestä omamassasta, se on parikymmentä kiloa päälle 1 200 kiloa. Hintaeroa pienempään 67-kilowattisella (90 hv) moottorilla varustettuun malliin on 1 100 euroa.

Moottori on kolmisylinterinen ja sen tunnistaa papattavasta käyntiäänestä. Tyhjäkäynnillä moottori ravistaa ärsyttävästi esimerkiksi liikennevaloissa seisoessa, mutta se on myös kolmisylinteriselle tyypillistä.

Istuinergonomiassa parannettavaa

Dacian filosofiaan kuuluu, että autossa on kaikki tarpeellinen eikä mitään ylimääräistä. Niin Sandero Stepwayssakin, tosin erityiskiitos täytyy antaa autoon vakiona kuuluvasta matkapuhelintelineestä. Se on jopa bonusta, sillä tällaista ylellisyyttä ei kaikissa autoissa ole, joissain autoissa on jopa vaikea löytää matkapuhelimelle paikkaa. Sisätilat Sandero Stepwayssä on muutenkin harmoniset ja mukavat, tyylikkäiden ilmastointisuuttimien lisäksi autossa on mukava tunnelma. Kaikki kytkimet ovat perinteiseen tapaan toimivia ja yksinkertaisia.

Ohjaustuntuma Daciassa on kevyt ja vasteeton. Ohjaus keskittää melko hyvin, mutta tuntuma siinä jää puutteelliseksi. Tämä on tietysti harmi, sillä se, miltä auto lopulta kuljettajan näppiin tuntuu, vaikuttaa merkittävästi siihen, millainen loppufiilis autosta jää.

Toinen iso asia, mikä vaikuttaa Sandero Stepwayn kohdalla merkittävästi, on istuinergonomia.

Auton etuistuimistä puuttuu reisituki kokonaan. Istuimen joutuu sen vuoksi säätämään poikkeuksellisen taakse, että jalat saisivat istuimen etureunasta edes jotain tukea.

Dacian filosofiaan kuuluu, että auto tehdään Renault’ta saaduista valmiista palikoista, jolloin tuotekehitykseen kuluva raha pysyy minimissään. Renault’n hyllystä olisi melko varmasti löytynyt paremmallakin ergonomialla varustettuja jakkaroita, eikä ne välttämättä olisi edes nostaneet kustannusta sen enempää.

Teksti ja kuvat Manu Tuppurainen

Dacia Sandero Stepway TCe 110 Expression

Hinta alkaen

19 399 €

Koeajetun auton hinta varusteineen

23 717 €

Moottori

Bensiinimoottori 999 cm³, 3 sylinteriä, ahdin, 6-v. manuaalivaihteisto, etuveto

Teho

81 kW (110 hv), 5 000 r/min

Vääntö

200 Nm (2 900 r/min)

Vääntö

200 Nm (2900 r/min)

Kiihtyvyys 0–100 km/h

10,0 s

Huippunopeus

174 km/h

Kulutus l/ 100 km

WLTP-kulutus 5,5 (yhd.)

CO2-päästöt

125 g/km

Mitat

pituus 4099 mm, leveys 1784 mm, korkeus 1587 mm, akseliväli 2604 mm
Tavaratila: 328–1455 l
Omamassa: 1 220 kg

Vetokyky jarrullinen/ jarruton

1 100 / 585 kg

Euro NCAP

2 tähteä

Takuu

3 v / 100 000 km

Luetuimmat