5.9.2018 Ajoneuvot Koeajo: pioneerin päivitys – BMW 225xe Active Tourer Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Etuvedon lähettiläs, BMW 2 Active Tourer, eteni ensimmäiseen ehostukseensa. Hyvää: ajoasento, ohjaamoergonomia, laatuvaikutelma, käytännön suorituskyky. Huonoa: A-pilarien katveet etuviistoon, alustan pintakovuus, hybridiversion pieni polttonestesäiliö. Vuonna 2014 esitelty BMW 2 Active Tourer oli monessakin mielessä merkkinsä pioneeri. Baijerilaiset lähtivät tila-autotaistoon todelliselta takamatkalta, sillä asiakkaat ja automaailma olivat jo tuossa vaiheessa valtaosin kääntyneet katumaastureihin päin.Niinpä myös vastus jäi lopulta vähäiseksi. Premium-merkeistä Audi, Jaguar, Lexus ja Volvo eivät koskaan luoneet omaa tila-autoaan; ainoaksi varsinaiseksi kilpailijaksi asettuikin Mercedes-Benz omalla B-sarjallaan, joka edusti jo mallin toista sukupolvea.Kakkossarjan Active Tourerilla – sekä hieman myöhemmin esitellyllä pidemmällä Gran Tourerilla – oli kuitenkin vissit tehtävät. Tarkoituksena oli paitsi houkutella ostajia muiden merkkien piireistä, myös tasoittaa tietä tuleville, matalammille edestä raapiville bemareille.Juuri se, että auto on etuvetoinen, oli BMW-puritaaneille aikamoinen shokki, mutta yhtymätasolla sillä ei enää tuossa vaiheessa ollut mitään uutta. Olihan tekniikkaa testattu vuodesta 2001 lähtien valmistetuissa Minin moderneissa malleissa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVoimakkaan vaivatonJa Miniinhän se Active Tourerkin perustuu, eli jakaa pikkusisarmerkin kanssa saman perustekniikan. Sisuskalut Active Tourerissa ovatkin osoittautuneet oikein hyviksi, eikä näitä kehuja ole kasvojenkohennuksen jälkeenkään syytä vetää takaisin.Viime keväänä esitelty Active Tourerin malliuudistus on toteutettu saksalaisen huomaamattomasti. Selostimme olennaisimmat muutokset jutussamme tammikuussa, joten nyt keskitymme ajotuntumiin. Alle sattui maahantuojan valikoimasta ladattava hybridimalli, josta otimme tuntumaa jo silloin, kun tämä voimalinjaversio oli uunituore. 225xe:n etupyöriä vetää 1,5-litrainen kolmisylinterinen bensakone, ja takavedosta vastaa sähkömoottori. Yhteensä nämä luovat nelivedon, joka ainakin kesäisen märällä asvaltilla pelaa huomaamattomasti.Erittäin sivistynyttä on myös muu toiminta. Kaasuun vastaavuus on välitöntä, automaattivaihteisto toimii kuin unelma ja polttomoottori pitää mölyt kiitettävästi mahassaan. Isompaa konetta ei kerta kaikkiaan tarvita, kun sähköapu täyttää tyhjiön.Sen sijaan tien epätasaisuudet välittyvät edelleen ohjaamoon melko selvinä. Vastaavasti ylimääräisiä kolinoita ei kuulu. Ajettavuuskin on tila-autoksi kunnossa, erityisesti suuntavakavuus maantievauhdissa, joissa alemmissa nopeuksissa esiintyvä ohjauksen tahmeus on jo kaikonnut.Viihtyisät katveetActive Tourer -ohjaamo on autojen joukossa kuin olohuone, siis tilava, valoisa ja viihtyisä. M Sport -varustepakettiin sisältyvä urheiluistuin on jo itsessään todella mukava, ja hieman henkilöautoja suurempi istumakorkeus viimeistelee oivan ajoasennon. Tilatkin täyttävät odotukset. Takapenkki muuntuu kolmessa erisuuruisessa osassa tasaiseksi lattiaksi, ja takatilat riittävät pitkillekin. Eniten tasoitusta farmariautoille annetaan tavaratilan pituudessa, mutta se edellä mainittu Gran Tourer tuo tähän helpotusta.Ja koska kyseessä on aito BMW eikä muiden merkkien kanssa tehty yhteistyömalli, myös ergonomia ja viimeistely ovat baijerilaisittain ensiluokkaiset. Facelift toi mukanaan uuden mittariston sekä keskinäytön, joiden käyttö sujuu huippuselkeästi.Varjopuolikin on luonnollisesti ennallaan. Paksut A-pilarit sijaitsevat tuntuvasti edempänä kuin useimmissa henkilöautoissa ja katumaastureissa, ja peittävät kadunkulmissa inhottavasti taakseen suojatietä ylittävät jalankulkijat. Asiaa paikkaa se, että Active Tourer on etenkin tässä hybridimuodossaan erittäin vaivaton ajettava. Tämäkin osaltaan alleviivaa, että tilabemari ei ole tarkoitettu vanhoille BMW-faneille, vaan uusille asiakkaille – joita, kuten yllä linkitetyssä uutisjutussa kerroimme, on vuosien myötä kertynyt yllättävänkin paljon.Sähköinen varatankkiAiemmin emme ehtineet ajaa 225xe:llä kulutuslenkkiä, mutta nyt teimme sen. Valmistaja lupaa toimintamatkaksi pelkällä sähköllä 45 kilometriä, ja me pääsimme reippaassa 30 asteen helteessä, jossa ilmastointia oli huudatettava täysillä, hieman vajaaseen 34 kilometrin tulokseen. Optimiolosuhteissa matka kasvanee ainakin muutamalla kilometrillä.Sitä latailua toki tarvitaankin, sillä sillä 36 litran polttoainesäiliö on pelkkään polttomoottorikäyttöön kovin pieni. Pidempään ajoon löytyykin dieseleitä, joita on malliuudistuksessa viilattu entistäkin taloudellisempaan suuntaan.Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Roman RazinkovLisätietoja: www.bmw.fi/2-sarja/activetourer/iperformance BMW 225xe Active Tourer Business A Hinta alkaen 42 454 € Koeajetun auton hinta varusteineen 45 267 € Moottori Ladattava hybridi, bensiinimoottori 1 499 cm³, 3 sylinteriä, ahdin, 6-v. automaattivaihteisto, neliveto. Teho 100 kW (136 hv), 4400 r/min Vääntö 220 Nm (1250–4300 r/min) Teho 65 kW, 165 r/min Vääntö 220 Nm (1250–4300 r/min) Hybridijärjestelmän yhteisteho 165 kW Kiihtyvyys 0–100 km/h 6,7 s Huippunopeus 202 km/h Kulutus l/ 100 km NEDC-kulutus 2,5 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 57 g/km Mitat pituus 4354 mm, leveys 1800 mm, korkeus 1555 mm, akseliväli 2670 mm Euro NCAP 5 tähteä Takuu 2 vuotta Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 30.6.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen ID.7 – pitkälle pihistelevä perheauto 30.6.2025 Kuluttajat Kuluttaja ja automyyjä kiistelivät, lämpenikö tuontiautona maahantuotu uudehko Audi-sähköauto riittävän nopeasti talvella – kuluttajariitalautakunta antoi vastauksen 29.6.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: neloskone – tasavarma arkinen puurtaja yllättää välillä 28.6.2025 Ajoneuvot Hyperlupauksin lanseerattu Mercedes-AMG GT XX ennakoi yhden megawatin sähköseuraajaa Uudessakaupungissa valmistettavalle GT 4-oviselle Coupélle 28.6.2025 Koeajo Koeajo: Renault 5 – miten vuoden puhutuin pärjää Suomessa? 26.6.2025 Koeajo Koeajo: Maxus eDeliver 7 AWD on ainoita luokassaan – täyssähköinen paku nelivedolla 26.6.2025 Ajoneuvot Myydäänkö Maserati? Stellantis pohtii luksusmerkin kohtaloa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?