Ajoneuvot | Uutinen | 26.6.2019

Kuumaa kalustoa KymiRingillä: asvaltointi käynnistynyt

KymiRingin päällystystyöt ovat paraikaa käynnissä. Elokuussa ajettavat MotoGP-testit asettavat tiukat aikarajat radan valmistumiselle.

Jaa artikkeli

Reilu vuosi sitten KymiRing-moottoriurheilukeskus tarvitsi kipeästi lisärahoitusta valmistumista varten. Rahoituksen järjestyttyä hanke on lähtenyt etenemään vauhdilla ja nyt radalle vedetään kestopäällystepintaa, jotta siellä voidaan ajaa elokuussa MotoGP-luokan moottoripyörillä.

KymiRing

Rata-alueelle saavuttaessa näkee heti, ettei työssä ole aikaa viivyttelylle. Kuorma-autoja lappaa asvalttimassakuormien kanssa asvaltointikoneen luokse tiheään tahtiin, jyrät ajavat sitä mukaa kuin asvalttia sorapohjan päälle levitetään ja radan ulkopuolella usea telakuormaaja tasoittaa tulevia turva-alueita. Hiekka pölisee ja tuore asvaltti tuoksuu, hiki puskee auringossa pintaan jo töitä katsellessa.

Töitä yötä myöten

Asvaltoinnista KymiRingillä vastaa YIT Suomi Oy. Työtä tehdään pääosin ilta- ja yöaikaan, urakan on tarkoitus olla valmiina heinäkuun puolen välin tietämillä.

Kuukausi voi kuulostaa pitkältä ajalta 4 550 metriä pitkän radan päällystämiseksi, mutta kilparadan tekeminen eroaa normaalista tiestä huomattavasti.

Ensin 12–20 metriä leveälle radalle täytyy tehdä ensimmäinen pinnoitekerros ja rakentaa kanttarit reunoille.

Tämän jälkeen radalle vedetään lopullinen, noin neljä senttimetriä paksu pintakerros. Pintakerroksen materiaalin on oltava juuri oikeanlaista, kilparadalta vaaditaan erilaista kestävyyttä kuin normaalilta maantieltä.

KymiRing / Seppo Rossi

Pintakerroksen tekoon on varattu kokonainen viikonloppu, sillä se on tehtävä yhteen putkeen ilman keskeytyksiä mahdollisimman tasaisen lopputuloksen saamiseksi. Kymiringin turvallisuuskoordinaattori Seppo Rossi kertoo, että työt aloitetaan perjantaina ja lopetetaan sunnuntaina. Rossin mukaan viikonloppu on hyvä aika päällystämiselle myös asvaltin saantia ajatellen, jos varsinaisella laitoksella ilmenee ongelmia, on varotoimien ansiosta asfalttia mahdollista saada esimerkiksi Lahdesta päällystämisen katkeamattomuuden turvaamiseksi.

Pintakerrosta tehdessä pohjakerroksen päälle on levitettävä eräänlainen liima, jotta pintakerros kiinnittyy varmasti jämäkästi.

KymiRing

Tässäkin tapauksessa kannattaa tehdä kerralla hyvä, Rossi arvioi pintakerroksen tarvitsevan kunnostusta vasta noin kymmenen vuoden päästä ja pohjakerrosta ei tarvitse uusia silloinkaan.

Omavaraisuus kunniaan

KymiRingin GP-rata on vaatinut hurjan määrän maansiirtotyötä. Ennen asvaltointivaihetta kaikki radan pohjaan tarvittava materiaali on saatu itse työmaa-alueelta. Radan pohja on vaatinut uskomattoman määrän kalliolouhosta ja soraa, ohuimmillaan maa-ainesta on kahden metrin paksuinen kerros ja paksuimmassa kohti useita metrejä.

KymiRing

Iso kiviaines on radan pohjan tekemiseen omiaan, sinne valuva vesi pääsee kivien välistä virtaamaan myös helposti pois, eikä se jää seisomaan radan alle. Näin vältytään Suomessa turhankin tuttavallisilta routavaurioilta.

Jaa artikkeli

Keskustelu