23.2.2021

Mitsubishi Outlander uudistui – mutta ei eurooppalaisia varten

Mitsubishi Outlander

Neljännen sukupolven Mitsubishi Outlander jäänee meille vieraaksi, sillä valmistajan aiempien lupausten perusteella katumaasturin tuorein painos ei tule lainkaan Eurooppaan.

Mitsubishi Outlanderin menestys Euroopassa on ollut ristiriitaista. Malli ei ole tuottanut tarpeeksi pitääkseen valmistajan Euroopan toimintoja kannattavana, mutta silti sähköistetty Mitsubishi Outlander PHEV on ollut julkaisuvuodestaan 2013 lähtien varsin suosittu lataushybridi.

Mitsubishi Outlander

Joulukuuhun 2020 mennessä autoa oli myyty maailmanlaajuisesti 270 000 kappaletta. Vielä viime vuonnakin Outlanderin latausversio möi vanhentuneesta olemuksestaan huolimatta Euroopassa 26 673 kpl – tämä lukema oikeutti Euroopan toiseksi myydyimmän lataushybridin titteliin ja omassa segmentissään kärkipaikkaan.

Mitsubishi Outlander

Nyt käsillä alkaa olla uuden Outlanderin aika – siis ihan oikeasti uuden, mitä nykyinen malli ei varsinaisesti ollut. Itse asiassa koko perusrakenne on uusi ja samalla ensimmäinen Renault-Nissan-Mitsubishi -kombinaation yhdessä kehittämä. Harmittavasti autoa ei kuitenkaan luultavasti tuoda Eurooppaan lainkaan, sillä viime vuonna japanilaisvalmistaja ilmoitti luovuttavansa Euroopassa heti, kun nykyinen mallisto tulisi tiensä päähän.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jos nyt kuitenkin

Käydään kuitenkin läpi lyhyesti mitä uusi Outlander olisi voinut tarjota myös meille.

Auton ulkokuorta on muovattu aiempaa räyheämmäksi ja ulkomitat ovat kasvaneet hieman joka suuntaan. Etuistuimen ja ohjauspyörän säädöt ovat myös laajemmat.

Mitsubishi Outlander

Paremman näkyvyyden saavuttamiseksi sivupeilien ja A-pilarin välinen rako on aiempaa suurempi.

Istuinmekanismit on helpommin käytettäviä, 40:20:40 suhteessa taittuvat takaistuimet voidaan kääntää nyt yhden vivun avulla, joka poistaa tarpeen hyppiä auton puolelta toiselle erillisiä vipuja vääntelemään. Myös lastausaukkoa on kasvatettu helpomman lastaamisen hyväksi.

Viilattu voimanlähde

Auton voimanlähteenä toimii uudistettu nelisylinterinen, 2,5-litrainen vapaastihengittävä bensiinimoottori, joka tuottaa tehoa 135 kilowattia (184 hevosvoimaa). Huippuväännöksi kerrotaan noin 250 newtonmetriä.

Lataushybridivoimalinjasta ei Yhdysvaltoihin suunnatusta materiaalista löytynyt toistaiseksi mainintaa.

Uuden version kerrotaan olevan aiemmin jenkkimarkkinoilla ollutta 4J12-moottoria 8,9 % tehokkaampi ja 2,6 % taloudellisempi. Vaihteistona toimii portaaton CVT-vaihteisto kahdeksalla virtuaalivaihteella.

Mitsubishi Outlander

Ajotiloja on kaikkiaan kuusi: eco, normal, tarmac, gravel, snow ja mud. Eli pihistelytila, normaali tila ja yksi jokaiselle tien mahdolliselle pinnoitteelle. Autoon on myös saatavilla runsaasti aktiivisia turvajärjestelmiä.

Sisätiloja on pyritty tönimään laadukkaampaan suuntaan. Myös digitaalisuus on keskeinen juttu Mitsubishillä(kin) – autoon on saatavilla 12,3-tuumainen digimittaristo ja tietoviihdejärjestelmän näyttö on 9-tuumainen. Digivälttelijälle on kuitenkin yhä valittavissa kiikarimallin näyttö ja 7-tuumainen viihdejärjestelmän kosketusnäyttö.

Mitsubishin Euroopan vetäytymispäätös lienee pitävä, joten näissä kuvissa esiintyvää Outlanderia tuskin tulee olemaan tarjolla Suomessa. Mikäli mieli tekee ladattavaa Outlanderia, kannattaa sellainen hankkia pikimmiten, jos nykyistä sukupolvea löytyy vielä maahantuojien varastoista.

Lähde ja kuvat: Mitsubishi

Luetuimmat