9.11.2022 Ajoneuvot Nimi muutettu: Kuninkaankantajia, linnoituksia ja tähtijärjestelmiä – eurooppalaisten hylkäämiä tila-autoja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagen lopetti tila-auto Sharanin valmistuksen lokakuun lopussa. Seat Alhambra lakkautettiin jo kaksi vuotta sitten, ja Ford Galaxyn aika koittaa ensi keväänä. Pitkään nämä isot tila-autot olivat Euroopassakin bisnestä, jota kannatti tehdä yhteistyönä. Moottori uutisoi 1. marraskuuta, kuinka Ford päätti pikkuauto Fiestan lisäksi isojen tila-autojen, Galaxyn ja S-Maxin siirtymisestä syrjään. Päätös tuli melko lailla yksi yhteen sen kanssa, kun Volkswagen valmisti viimeiset Sharaninsa Euroopassa. Nyt kyseessä olevia isoja eurooppalaisia tila-autoja yhdistää koon ja käytännöllisyyden lisäksi se, että ne perustuvat henkilöautoon, eivät esimerkiksi Volkswagen Caddyn tai Ford Tourneo Connectin tavoin pakettiautoon. Tämä tekee niistä vähemmän työkalumaisia, ja muun muassa ajettavuudeltaan usein parempia. Ne ovat silti seitsenpaikkaisia, ja monissa malleissa jopa takasivuovet on toteutettu liukuoviratkaisulla. Mitä menetimme? Tämän autoluokan mukana meni iso annos silkkaa tilaa, muunneltavuutta, käytännöllisyyttä ja vaivattomuutta, jota korvaavat autoluokat eivät suoraan pysty paikkaamaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vahvat perinteet Nimenomaisen autoluokan juuret juontavat 80-luvulle, Nimi muutetussakin jo aiemmin käsiteltyyn italialais-ranskalaiseen Eurovan-nelikkoon sekä Renaultin omaan Espaceen. Panostus näkyi myös jylhissä mallinimissä: Sharan muistuttaa persian kielen sanaa "kuningasten kantaja"... Saksalais-espanjalainen vastine eurovaneille nähtiin vuonna 1995. Volkswagenin, Seatin ja Fordin yhteinen tila-autohanke loi kolme tunnettua tila-automallia, samassa järjestyksessä Sharanin, Alhambran ja Galaxyn. ...Alhambra puolestaan lainaa nimensä historialliselta linnoituskompleksilta Granadassa, Andalusiassa. Uusia tila-autoja varten VW ja Ford perustivat Portugaliin yhteisen tehtaan, AutoEuropan. Vaikka autot olivat rakenteellisesti yhteneviä, erottui Ford Galaxy VAG-kaksikosta kosmeettisesti. Kaikki mallit hyödynsivät Volkswagenin tekniikkaa, joskin pari bensiinimoottoria johdettiin myös Fordin Euroopan-toimistolta. Kojelauta oli kaikissa sisaruksissa aluksi niin ikään Fordin suunnittelua. Yhteistila-autot olivat tuotannossa melkoisen pitkään. Ainoa merkittävämpi - joskin lähinnä muotoilullinen - muutos kolmikkoon tuli vuonna 2000. Sen jälkeen Sharan ja Alhambra porskuttivat tuotantolinjoilla vielä 10 vuoden ajan. Ford puolestaan pudottautui yhteistyöstä pois vuonna 2006, tehden Galaxylle seuraavan sukupolven Mondeon ja kumppaneiden kanssa jaetulle alustalle. Ensimmäisen polven Sharania ei koskaan tuotu Suomeen, mutta tuontiautoina niitä on toki tännekin päätynyt. Kuvassa faceliftin jälkeinen keulailme. Galaxysta nähtiin vuonna 2015 vielä kolmaskin sukupolvi, jonka valmistus on siis määrä lopettaa ensi huhtikuussa. 2010 Ford Galaxy Pudotuspelit käyty Yhteishankkeeseen jääneet saman konsernin edustajat Volkswagen ja Seat uudistivat Sharanin ja Alhambran juuriaan myöten vuonna 2010, kun siis edeltäjiä oli valmistettu peräti 15 vuoden jaksolla. Uudet mallit perustuivat Passatiin, olivat merkittävissä määrin suurempikokoisia, ja saivat taakse liukuovet lapsiperhearkea helpottamaan. Myös nämä mallit olivat pitkäikäisiä. Varsinkin loppuaikoina ne alkoivat näyttää muuhun tarjontaan suhteutettuna vanhanaikaisilta, sillä kovin isoja päivityksiä niihin ei 10-/12 vuoden aikana tehty. Esimerkiksi Sharanin 12 tuotantovuoden ajanjaksolla nähtiin jopa kolme kokonaan eri sukupolven VW Golfia. Aivan tarkalleen ottaen Sharanin valmistus jatkuu edelleen Kiinassa. Mutta vaikka Peugeot 405:tä valmistetaan Iranissa edelleen, katsomme silti yleisesti sen valmistuksen päättyneen vuonna 1997. Soveltakaamme siis samaa ajatusmallia myös Sharaniin. Seat lopetti oman, hieman Sharania edullisemman Alhambransa valmistuksen jo vuonna 2020, Volkswagenin seuratessa päätöksessään lopettaa Sharan tämän jutun julkaisuhetkellä vain parisen viikkoa sitten. 27 vuoden aikana Seat myi noin 500 000 Alhambraa, kun taas Volkswagen ehti jo viime vuonna miljoonan Sharanin rajapyykin yli. AutoEuropan tehdas ei tästä uutisesta huolimatta suinkaan hiljene, vaan tuossa Palmelan kaupungissa on jo aiemminkin valmistettu muita VW-malleja, kuten Eosia ja Sciroccoa. Juuri tällä hetkellä tehtaalla on T-Rocin myötä crossover-buumi, kuten aivan kaikkialla. Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Autogear, Portugal Resident, valmistajat Kuvat: Ford, Seat, Volkswagen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Nimi muutettu: Chrysler valmisti tila-auton, joka venyi Lanciaan ja Volkswageniin Nimi muutettu: Eurovanit edustivat eurooppalaisen tila-auton kulta-aikaa Nimi muutettu: Lexus LM on luksustila-auto Nimi muutettu: Opel Movano hyppäsi neljä vuotta vanhemmalle alustalle ja sähköistyi samalla Lue lisää Kaikki artikkelit 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 31.7.2026 Ajoneuvot Korvaamattomat Brasierilla hidastetöyssyyn -ilmeet ja muita muistettavia kuvia Suomen FIVA World Eventin reitin varrelta 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla