Ajoneuvot Uutinen 1.11.2022

Ford lopettaa kolme pitkäikäistä malliaan – mukana Fiesta sekä Euroopan viimeiset tila-autot

Fiestan tarinan katkeaminen tässä kohtaa oli ehkä suurempi yllätys, mutta myös S-Maxin ja Galaxyn kohdalla pesuveden mukana menee autoluokka, joka vielä vähän aikaa sitten nautti suurempaakin suosiota. Euroopassa kaikella tällä tehdään tietä tuleville sähköisille crossovereille.

Ford Fiesta on ollut erottamaton osa vanhalla mantereella suosittua B-segmenttiä jo vuodesta 1976. 46 vuoden aikana Fiestasta on nähty seitsemän sukupolvea ja useampaa eri korimallia sekä maineikas suorituskykymalli ST. Autourheilun puolelta esiin on nostettava Fiestan saavutukset rallipoluilla – luokassa kuin luokassa.

Päätös Fiestan tuotannon lopettamisesta vailla seuraajaa kesäkuussa 2023 tuli jonkinmoisena yllätyksenä, vaikka lopun alkua on ollut havaittavissa jo vähän aikaa.

Ford Fiesta ST

Kolmiovisen Fiestan taru loppui jo viime kesään.

Ford esimerkiksi lakkautti nykypolven Fiestan kolmiovisen korimallin jo viime kesänä, samoin kuin siihen perustuneen Fiesta Vanin, ja tiputti 1-litraisen EcoBoostin tehokkaimman version moottoripaletista pois. Ensi kesään asti tarjotaan siis viisiovisen Fiestan jäljellä olevia malliversioita, mukaan lukien seikkailumuovein koristeltua cross-henkistä Fiesta Activea sekä ST:tä.

Ford Fiesta Flexfuel

Fiestan viimeisin facelift ei kauaa ehdi vanhentua.

Fiestalla on perinteisesti ollut hyvin vahva asema Brittein saarilla. Itse asiassa Ison-Britannian myydyin automalli oli vuoteen 2020 asti peräti 50 vuoden ajan aina Ford-merkkinen, joista viimeiset 12 vuotta putkeen juuri Fiesta. Vuonna 2021 tilanne muuttui kuitenkin historiallisesti, kun Vauxhall Corsa kiilasi kärkeen, ja Fiesta putosi jopa kärkikymmenikön ulkopuolelle. Näin myös asiakkaat omalta osaltaan sysäsivät Fiestan kuvioista pihalle.

Eurooppalaisen tila-auton viimeinen linnake murtuu

Noin paria kuukautta ennen Fiesta-linjan hiljentymistä Saksan Kölnissä, suljetaan Espanjan Valenciassa toisenlainen ovi menneisyyteen. Kun Ford lopettaa huhtikuussa sekä S-Maxin että Galaxyn tuotannon, ei yhtään henkilöautoon perustuvaa, kolmirivistä isoa tila-autoa jää Euroopan markkinoille.

Aikanaan maanosassa hyvin suositutkin isot tila-autot ovat yksi toisensa jälkeen kaikonneet tai kaikkoamassa. Aiemmin tänä vuonna menetimme Citroën C4 Spacetourerin, omaa sukua Grand Picasson. Volkswagen Sharan puolestaan jättää viimeisetkin markkinat näillä näppäimin. Tilalle on tullut (ei täysin suoranaisina) vastineina erilaisia crossover-tyyppisiä ratkaisuja, näin on oleva myös Fordin kohdalla.

Kahdesta lopetettavasta, Mondeoon perustuvasta tilamallista hieman suurempi, Galaxy, ehti olla kymmenisen vuotta pidempään tuotannossa. Ensimmäinen painos nähtiin jo vuonna 1995, ja se oli sisarmalli mainitulle silloiselle Volkswagen Sharanille sekä Seat Alhambralle (s. 1995, k. 2020). Vuosina 2006 – 2015 nähtiin Fordin henkilöautojaoston tilakuninkaan toinen sukupolvi, ja sen perään esiteltiin vielä muutaman kuukauden ajan nykyinen, kolmas erä.

S-Max asettui Galaxya hieman viistompana ja pykälän verran henkilöautomaisempana sen ja C-Maxin välimaastoon. Galaxyn läheisestä sukulaisesta nähtiin miltei 17 vuoden aikana kaksi painosta, yksi yhteen kulloisenkin Galaxyn kanssa. Suomessa Galaxya ei ole enää vähään aikaan saanut, S-Max säilynee myynnissä loppuun asti.

Ford S-Max Vignale

Tulevaisuus näyttää korkealta ja sähköiseltä

B- ja M-segmenttien kadotessa edellä kuvatusti syrjään, tilalle on tulossa yhä enemmän pelkkiä täyssähköautoja sekä erikokoisia crossovereita/kaupunkimaastureita. Ford avasi Euroopan-mallistonsa tulevaisuudennäkymiä taannoin informatiivisella tiiserikuvalla.

Kuvassa kaikki alkaa piakkoin nähtävästä Puman sähköversiosta, ja päättyy isoon E-Transitiin. Välissä on eri kokoluokkiin sijoittuvia, toistaiseksi nimeämättömiä malleja. Niiden odotetaan rakentuvan konserniyhteistyön kautta VW-konsernin MEB-perusrakenteelle. Kuten kuvan yhteydessä annetaan vahvasti ymmärtää, muutos ei enää kovin kauaa vie.

Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa Fordin malliston ainoa SUV-, crossover- tai pickup-luokkiin kuulumaton henkilöautomalli on Mustang. Tätä kohti ollaan nyt siis täälläkin vahvasti menossa, ja Mondeon, Fiestan, Galaxyn sekä S-Maxin jälkeen heipat sanottaneen Focukselle.

Jaa artikkeli

Valmistajalta: Ford

Kaikki koeajot

Uusimmat