14.5.2016

Tunnelmia Triangle Motorin huutokaupasta

Tunnelmia Triangle Motorin huutokaupasta

Turun Orikedossa sijaitseva klassikko- ja harrasteautoyritys juhlisti perinteisellä huutokaupallaan tällä kertaa yhtiön kaksikymmenvuotista taivalta.

Triangle Motorin jo perinteinen keväthuutokauppa Lahti Classic Motorshown jälkeen sujui tänä vuonna hiukan sateisemmissa tunnelmissa. Vaikka itse klassikkoautot viihtyvätkin hyvin suuressa hallissa säältä turvassa, näkyi kolea keli ja viimevuotista kunnianhimoisempi huutokauppalista hiukan pienempänä yleisömääränä. Ihmeteltävää silti löytyi niin restauroinnista kiinnostuneille kuin uutta kesäautoa tai -projektia etsiville.

Yhtiön entisöintitoimintaan pääsi tutustumaan parhaiten korjaamokierroksella, jossa esiteltiin eri työpisteet verhoilusta puuverstaaseen. Täysrestauroitavana ollut Rolls-Royce Silver Shadow 2 tarjosi hyvän kuvan Trianglen entisöintitoiminnan laajuudesta: penkit olivat verhoiltavana yhdessä pisteessä, kori sijaitsi peltiosastolla töitä varten ja alustakehikko odotteli moottoria asentamon puolella.

Tunnelmia Triangle Motorin huutokaupasta
Tämän kaunottaren muut osat olivat pitkin Triangle Motorin pajaa entisöitävinä.

Ennen varsinaista huutokauppaa Triangle Motorin hallituksen puheenjohtaja Risto Paunonen yllätettiin Suomen Yrittäjien kultaisella yrittäjäristillä 20-vuotisen liiketoimintataipaleen kunniaksi. Juhlallisuuksien jälkeen itse huutokauppa eteni tuttuun tyyliin Jussi "Ajoneuvos" Hallin komennossa, kokeneen esiintyjän koittaessa yllyttää yleisöä klassikkoautojen huutamiseen.

Risto Paunonen ja Jussi Halli toimivat jälleen huutokaupan seremoniamestareina.
Risto Paunonen ja Jussi Halli toimivat jälleen huutokaupan seremoniamestareina.

Ikuiselta tuntuvan taantuman ja paikoin jähmeiden huutajien keskellä yllätyshitiksi nousivat Ferrarit. Kaupan oli peräti kaksi Mondialia, joista kovakattoisen loppuhinnaksi tuli 30 000 euroa, kangaskattoisen venyessä jopa 39 000 euroon. Huutokaupan tähti oli kuitenkin viimeiseksi kohteeksi jätetty Ferrari Testarossa. Leveytensä puolesta väärällä kuvasuhteella valmistettu superauto liikkui ajoneuvokuljettimien sijasta omin voimin – yleisön riemuksi. Lopulta omien Miami Vice -leikkien hinnaksi määrittyi 95 000 euroa, joka on sangen edullinen auton arvioituun arvoon verrattuna.

Tunnelmia Triangle Motorin huutokaupasta
Testarossa "jouduttiin" ajamaan paikalle ajoneuvon hilpeän leveyden takia.

Parasta antia Triangle Motorin huutokaupassa olivat kuitenkin muut harrastajat, sillä "omiensa joukossa" oli helppo jutella lähes kenen tahansa kanssa milloin minkäkin ajoneuvon hienouksista. Toivottavasti taas ensi keväänä!

Huutokaupan tulokset löydät täältä.

Tunnelmia Triangle Motorin huutokaupasta

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat