14.5.2016 Ajoneuvot Tunnelmia Triangle Motorin huutokaupasta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Turun Orikedossa sijaitseva klassikko- ja harrasteautoyritys juhlisti perinteisellä huutokaupallaan tällä kertaa yhtiön kaksikymmenvuotista taivalta. Triangle Motorin jo perinteinen keväthuutokauppa Lahti Classic Motorshown jälkeen sujui tänä vuonna hiukan sateisemmissa tunnelmissa. Vaikka itse klassikkoautot viihtyvätkin hyvin suuressa hallissa säältä turvassa, näkyi kolea keli ja viimevuotista kunnianhimoisempi huutokauppalista hiukan pienempänä yleisömääränä. Ihmeteltävää silti löytyi niin restauroinnista kiinnostuneille kuin uutta kesäautoa tai -projektia etsiville. Yhtiön entisöintitoimintaan pääsi tutustumaan parhaiten korjaamokierroksella, jossa esiteltiin eri työpisteet verhoilusta puuverstaaseen. Täysrestauroitavana ollut Rolls-Royce Silver Shadow 2 tarjosi hyvän kuvan Trianglen entisöintitoiminnan laajuudesta: penkit olivat verhoiltavana yhdessä pisteessä, kori sijaitsi peltiosastolla töitä varten ja alustakehikko odotteli moottoria asentamon puolella. Tämän kaunottaren muut osat olivat pitkin Triangle Motorin pajaa entisöitävinä. Ennen varsinaista huutokauppaa Triangle Motorin hallituksen puheenjohtaja Risto Paunonen yllätettiin Suomen Yrittäjien kultaisella yrittäjäristillä 20-vuotisen liiketoimintataipaleen kunniaksi. Juhlallisuuksien jälkeen itse huutokauppa eteni tuttuun tyyliin Jussi "Ajoneuvos" Hallin komennossa, kokeneen esiintyjän koittaessa yllyttää yleisöä klassikkoautojen huutamiseen. Risto Paunonen ja Jussi Halli toimivat jälleen huutokaupan seremoniamestareina. Ikuiselta tuntuvan taantuman ja paikoin jähmeiden huutajien keskellä yllätyshitiksi nousivat Ferrarit. Kaupan oli peräti kaksi Mondialia, joista kovakattoisen loppuhinnaksi tuli 30 000 euroa, kangaskattoisen venyessä jopa 39 000 euroon. Huutokaupan tähti oli kuitenkin viimeiseksi kohteeksi jätetty Ferrari Testarossa. Leveytensä puolesta väärällä kuvasuhteella valmistettu superauto liikkui ajoneuvokuljettimien sijasta omin voimin – yleisön riemuksi. Lopulta omien Miami Vice -leikkien hinnaksi määrittyi 95 000 euroa, joka on sangen edullinen auton arvioituun arvoon verrattuna. Testarossa "jouduttiin" ajamaan paikalle ajoneuvon hilpeän leveyden takia. Parasta antia Triangle Motorin huutokaupassa olivat kuitenkin muut harrastajat, sillä "omiensa joukossa" oli helppo jutella lähes kenen tahansa kanssa milloin minkäkin ajoneuvon hienouksista. Toivottavasti taas ensi keväänä! Huutokaupan tulokset löydät täältä. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan