8.1.2022 Ajoneuvot Ford Ranger Raptor on Stadin Brankkarien valinta ensihoidon johtoautoksi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Rangerin väkevin versio takaa, että apu pääsee perille haastavammissakin olosuhteissa, ja mahtuu kulkemaan entistä ahtaammissa paikoissa. Ranger Raptor on Moottorin lukijoille tuttu laite esittelyn ja Marokon dyyneillä toteutetun perusteellisen koeajon kautta. Itse autoon sopiikin tutustua oheisten linkkien kautta. Nelivetoisiin lava-autoihin on kätevä tehdä päällirakenteita erityisesti niissä tapauksissa, kun jokin erityistarve kohtaa rankempia olosuhteita. Sellaisesta oli todella kyse, kun Helsingin Pelastuslaitos valitsi Ranger Raptorin ensihoidon johtoautoksi. Sellainen kutsutaan paikalle, kun tarvitaan tavallista ambulanssia spesifimpää ensihoitoa. Johtoauton täytyy siis päästä perille vauhdilla, eikä se voi pelätä ahtaita paikkoja tai juuttua talviseen mäkeen. Tämän Ranger tekee paremmin kuin esimerkiksi pikkubussipohjaiset ratkaisut. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suunniteltu käyttäjälähtöisesti Raptor luovutettiin Stadin Brankkarille joulun alla Transit Keskus Laakkosen liikkeessä Herttoniemessä. Uuden johtoauton suunnitteluun ja rakentamiseen osallistui varsin suuri joukko alan yrityksiä, mutta tärkeintä oli käyttäjälähtöisyys. Ajoneuvon käyttäjällä on kokemusperäistä tietoa siitä, mitkä ovat toimivia ratkaisuja ja mitkä vaativat hiomista. Muutostöistä ja lavan päällä olevan alumiinikopan suunnittelusta vastasi Ford laatusertifioitu (QVM) korinrakentaja Arctic Trucks Finland. Sähkötyöt ja osan sisustuksesta toteutti El-Car, ja valojen ja vilkkujen suunnittelussa ja toteutuksessa mukana oli Startax. Raptor on rekisteröity kevytkuorma-autoksi, ei tällä kertaa verotuksellisista syistä, vaan ennen kaikkea paremman kantavuuden vuoksi. Päällirakenteet ja monen monituiset laitteet sekä välineet kerryttävät painoa. Huippunopeutta ei kuitenkaan pelastusajoneuvossa rajoiteta 80:aan, sillä paloautotkin kulkevat pitkälle toista sataa. Jos siis vastaisuudessa näet oranssin Ranger Raptorin vilkuttelevan peräpeilissä, niin teehän tilaa! Teksti: Benjamin Helander Lähde ja kuvat: Ford Suomi Lisää aiheesta Tältä näyttää Renault ambulanssikäytössä: 9Livesin käyttöön uudenlaisia autoja Turvallisesti potilaan luo – lääkärihelikopteripalvelu FinnHEMS luottaa Volvoon Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.6.2026 Sähköautot Uusi täyssähköinen Subaru Uncharted kartoitti tiensä Euro NCAP -turvallisuustestien huipulle – Subaru jatkaa mallistonsa sähköistämistä varmalla otteella 13.6.2026 Ajoneuvot Älä anna vikojen kasaantua! Huolehdi autosi kunnosta ja turvallisuudesta 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 13.6.2026 Huutokauppahelmet Yksityisten rakentama Flying Caduceus on maailman ensimmäinen suihkumoottoriauto - moottori lainattiin strategisesta pommikoneesta, B-36D Peacemakerista 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 14.6.2026 Ajatuksia autoista Ajoavustinpakotus raivostuttaa ajoittain – mutta siinä on kiistatta hyviäkin puolia 14.6.2026 Sähköautot Uusi täyssähköinen Subaru Uncharted kartoitti tiensä Euro NCAP -turvallisuustestien huipulle – Subaru jatkaa mallistonsa sähköistämistä varmalla otteella 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km