8.7.2019 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Mitsubishi Lancer Evolution IX Wagon Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Rallisankari farmarivaatteissa on absurdi ajatus. Mitsubishi Lancer Evolution IX Wagon on pieni sivuluisu rallisankarin polulla. Mitsubishi Lancer Evolution IX Wagon on hauska sivuluisu rallisankarin poluilla. Yhtiö valmisti pienen erän farmarikoria perinteisesti sedanina tunnetusta Evolution mallisarjasta. Vain arviolta 2500 Wagonia valmistui tuotantolinjalta.Rallipoluilta periytyvä Evolution sai yhdeksännessä polvessa myös farmariversion, joka jäikin lopulta hyvin harvinaiseksi.Nyt on muutenkin hyvä hetki muistella Mitsubishin kulta-aikaa rallin parissa. Mitsubishin ralliautolla voitettiin henkilökohtainen maailmanmestaruus viimeksi vuonna 1999 eli kaksikymmentä vuotta takaperin. Maailmanmestari oli tietenkin neljättä kertaa peräkkäin juhlinut Tommi Mäkinen ja saman miehen johdolla tuotiin myös edellinen Mitsubishin merkkimestaruus vuotta aiemmin.Autointoilijoiden harmiksi Mitsubishin moottoriurheilusta vastannut RalliArt kutisti toimintansa merkittävästi vuonna 2010. Vuonna 2015 lopetettiin myös Lancer Evolution -malliperhe. Nämä jättivät suuren aukon moottoriurheilussa, ja erityisesti rallissa, menestyneen merkin portfolioon.Mahdollista tulevaa Lancer Evolution -perhettä odotellessa on hyvä sukeltaa historian tarjonnan pariin.Hetki on myös sinällään hyvä, että saimme vasta lukea Mitsubishin mahdollisesti suunnittelevan sittenkin jatkoa Lancer Evolution -mallistolle. Toivottavasti hieno nimi saa kunnioittavamman jatkon kuin urheiluauton mallimerkintänä aiemmin tunnettu Eclipse. Tulevaisuutta on hyvä toivoa, mutta historia ei enää muutu ja viikon Käytetty erikoisuus kumpuaa jälkimmäisestä.Viikon Käytetty erikoisuus on 145 500 kilometriä ajettu Japanista tuotu Mitsubishi Lancer Evolution IX Wagon.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäytetty erikoisuus – Mitsubishi Lancer Evolution IX WagonVuoden 2005 Mitsubishi Lancer Evolution IX GT Wagon on takuulla kelpo auto juttusarjaan. Mittarilukemaksi on ilmoitettu 145 500 kilometriä ja Japanista tuotu auto sijaitsee Suomessa. Auto on tuotu jo viime vuoden puolella, tuontivero on maksettu ja keulilta löytyvät kotimaiset kilvet.Manuaalivaihteisto on iso osa tämän harvinaisuuden lumoa.Mainitaan manuaalivaihteisto heti alkuun, sillä se on suuri myyntivaltti tämän auton tapauksessa. Myynti-ilmoituksessa mainittu GT -varustelu tarkoittaa kuutta vaihdetta kuljettajan hämmennettäväksi. Ilmeisesti vain noin viidennes Wagoneista on varusteltu käsivalintaisella vaihteistolla.Nelivetojärjestelmä on pääosin vastaava kuin porrasperäisessä, mutta farmari on toteutettu hieman perinteisemmin ilman Active Yaw Control -ominaisuutta. Voimaa sisä- ja ulkopyörälle antureiden asennon mukaan ohjaavan AYC-toiminnon selittäminen vaatisi oman juttunsa, joten jätämme sen toiseen kertaan tästä yksilöstä puuttuvana ominaisuutena. Tästä autosta löytyvän Mitsubishin ACD-nelivetojärjestelmän kyvykkyyttä ei silti tarvitse epäillä. Moottorina on lähes itsestään selvästi kaksilitrainen turboahdettu nelisylinterinen 4G63 varustettuna muuttuvalla venttiilinajoituksella (MIVEC). Tehoksi on edelleen ilmoitettu Japanin rajoituksia mukaileva 280 hevosvoimaa, vaikka todellisuudessa sitä saattaa olla enemmänkin. Vääntölukema 400 newtonmetriä on joka tapauksessa vähintään kunnioitettava.Emme vaivaudu tällä kertaa höpisemään turhaan hopeisesta väristä tai upein istuimin varustetusta varsin muovisesta sisustasta, sillä ne ovat sivuseikkoja. Varustelusta on lähinnä mainittava lisämittarit, säädettävä Blitz ZZ-R alusta sekä Advan RG2 -takovanteet. Asiakkaan lukuun myytävän yksilön muutoksista joko pitää tai ei.Tavaratilaan voi nakata vaikka lastenvaunut, kunhan huolehtii riittävästä kiinnityksestä.Mitsubishi Lancer Evolutionin on sanottu olevan todellisilla teillä lähes nopein mahdollinen auto. Tämä johtuu puhtaan tehon lisäksi muun muassa jousituksen säädöistä, nelivetoisuudesta, maavarasta ja auton suhteellisesta kapeudesta. Nyt sellaiseen voi lastata lastenvaunut.Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesärenkaat tekivät käytetystä Toyota Priuksestamme aivan eri auton 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 26.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: olisiko Suomen oma Bluesmobile tällainen? 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”