Aakkosten ääripäät jääradalla: Mercedes-Benz A 220 4Matic ja G 500

Vain kolmisakarainen tähti yhdistää A:ta ja G:tä, mutta molemmissa on aihetta iloon jääradalla.

Tyhjä järvi. Kolme jäärataa. Nelivetoautoja laidasta laitaan. Lähtökohta vie ajatukset viime vuoteen, jolloin ajoimme valtaosan Mercedes-Benzin nelivetomallistosta Kuusamossa. Autojen koko- ja massaerot tulivat hyvin selväksi, samoin eri 4Matic-nelivetojen toteutustavat. Hämmästykseksemme hauskimmaksi – ja pisimmät sivuluisut tarjoavaksi – osoittautui edellissukupolven B-sarjan tila-auto.

Silloin autojoukosta puuttui kaksi ääripäätä, ja ääripäät ovat usein kaikkein hauskimpia. Tällä kertaa valikoima ulottuu A:sta V:hen, joskin varsinainen kohokohta löytyy keskemmältä aakkosia, G-kirjaimen kohdalta. Viime vuoden tapaan tekemämme havainnot autoista normaalin käyttöympäristön ulkopuolella tuskin ovat kovin hyödyllisiä, mutta ei anneta sen haitata.

Nöyrä ja näppärä

Aloitetaan A:sta. Maistiaisjutussa ehdimme jo todeta Mercedes-Benz A 220 4Maticin hauskaksi ja tarkaksi vietäväksi. Se on niitä autoja, joita on luonnollista viedä rajoilla ensimmäisestä mutkasta lähtien. Nelivedon toteutustapa on yksinkertainen: etupyörät vetävät aina, ja takapyörien osuutta annostellaan monilevykytkimellä.

Tuloksena on yhdistelmä etu- ja nelivedon etuja: auto kääntyy lähes yliohjaavasti mutkaan sisään, ohjautuu veto päällä tehokkaasti kääntyen ja poistuu mutkasta sähäkästi suoralle. Kohtalaisen kevyenä autona A-sarjalainen on myös varsin nöyrä, joten alkavat "tilanteet" pystyy pelastamaan.

Toki tilanteilta voisi välttyä kokonaan pitämällä ajonvakautusjärjestelmä päällä ja vauhti kurissa, mutta nautitaan nyt vapaudesta, kun huippuluokan jääradat sen turvallisesti mahdollistavat.

Hintalappu hillitsee

Aakkosmatkalla seuraavan etapin tarjoavat perinteiset isot mersut, C, E ja CLS. Jos kolmikosta valitsee ajokin eurokiilto silmissä, löytää itsensä CLS 450 4Maticin ratista. Kolmilitrainen rivikuutonen tarjoaa kaikkea silkinpehmeydestä soinnikkaaseen repivyyteen, mutta jääradalla suurehko koko, korkeahko massa ja alitajunnassa kolkuttava hintalappu hillitsevät menoa. Voima ei CLS:stä lopu, mutta etenkin mutkien ulostulossa saa olla tarkkana. Jos vedon avaa varhain, valahtaa perä sivulle silloinkin, kun liikkeen pitäisi jo jatkua eteenpäin. Jos CLS:llä yrittää driftata aina ja kaikkialla, voi autolla jopa huomata pyörähtävänsä ympäri. Hieno auto asvaltilla, ei niinkään jääradalla.

Hyötyajoneuvo turhakäytössä

Seuraavaksi vuorossa on lyhyt kokeilu joukon hyötyajoneuvoilla. Koska V-sarjan tila-autossa on jääradalle kehnosti sopivat kitkarenkaat, valikoituu alle pakettiauto Vito. En tiedä kuinka paljon auton kehitystyössä on jäärataominaisuuksiin panostettu, tai kenelle asiasta olisi hyötyä, mutta yllättävän hauskaa kuormaamatonta Vitoa on mutkasta toiseen heitellä. Vain ymmärrettävästi hyvin turvallisuuspainotteiseksi säädetty ajonvakautusjärjestelmä hillitsee hupia, auto välillä lähes pysähtyy mutkaan.

Tarinan sankari

Ja sitten pääsemme G:hen. Mercedes-Benzin klassikkomaasturin uudelleentulkinta teki vaikutuksen koeajolla. Nyt vuorossa on seikkailu G 500:n lavean mukavuusalueen reunoille. Eihän korkea yli kaksitonninen maasturi voi toimia liukkaalla jääradalla kovassa vauhdissa, eihän?

Tavallaan ei. Auton peruskäytös on tietysti hyvin aliohjaava jo turvallisen ajovakauden takia. Arkailemalla Mercedes-Benz G 500 vain puskee ja puskee.

Avain iloon löytyy kojelaudan keskelle asennetusta nappularivistöstä. Kun G:n keskitasauspyörästön lukitsee, pakotetaan auton kumpikin akseli pyörimään täsmälleen samaa vauhtia. Se pakottaa ajonvakautusjärjestelmän ja jopa ABS-jarrut pois päältä.

Härkää sarvista

Ja edelleenkin G 500 puskee, mikäli ratin takana arkailee. Kaikki muuttuu, jos 2,5 tonnin teräskappaletta käskyttää päättäväisesti.

Auto pitää pakottaa alkavaan luisuun kevyellä vastaheitolla tai jarrua näpäyttämällä. Kun kolossi ryhtyy kääntymään, vaihtuu ohjainlaite ohjauspyörästä kaasupolkimeen. Suuresta maasturista kuoriutuu ylikokoinen sporttimönkijä.

Mersun luistorataa ohjataan rohkeasti suoraan V8:n voimalla. Massa tuo hitautta, joten ajolinja tulee valita varhain – ja kerralla oikein. Suurta autoa viedään suurilla linjoilla, viime hetken korjailuille ei ole tilaa, ellei sitä tee itse ronskia maavaraa hyödyntäen. G ei ihan vähästä hätkähdä.

Kookkaat nastarenkaat ovat ylitöissä 422 hevosvoiman alla. Matala jytinä siivittää auton suoralle, eikä sutiminen lakkaa ennen seuraavaa jarrutusta. Kokemus on absurdi. Jos aiemmin jääradalla ajamamme Rolls-Royce Cullinan huvitti majesteettisuudellaan, viehättää G 500 puhtaalla brutaaliudellaan.

Monella tapaa G-sarjan pitäisi olla täysin mukavuusalueensa ulkopuolella, mutta se ei näytä autoa kiinnostavan. Ehkä se ei edes tiedä, mitä käsite tarkoittaa?

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen