29.1.2018 Ajoneuvot Koeajo: Biokaasulla vähäpäästöinen – Seat Leon 1.4 TGI Style DSG Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Seat satsaa kaasuversioihin, joiden lisähinta on vain tuhatkunta euroa. Hyvää: vähäpäästöisyys, alhaiset kulut, ajettavuus, mukavuus. Huonoa: suorituskyky, tavaratila, tankkauspaikat harvassa, käyttövoimavero. Seat-mallistossa on jo kolme kaasulla ja bensiinillä toimivaa TGI-mallia, Mii, Ibiza ja Leon. Vielä tämän vuoden aikana mukaan liittyy Arona. Markkinoinnissa Seat käyttää hämäävästi ja kilpailijoista poiketen kaasuhybridi-nimitystä. Moottori toki toimii kahdella eri polttoaineella ja molemmille on oma tankkinsa. Kuitenkaan polttoaineita ei käytetä yhtä aikaa, eikä valintaa voi tehdä itse, kuten sähköhybrideissä.Ratsastaminen hybridien suosion siivellä tuntuu sikälikin turhalta, että myös kaasun käyttö ottaa nyt valtavia edistysaskeleita. Olemme koeajaneet kaasuautoja 2000-luvun alkupuolelta lähtien todeten ne ympäristöystävällisemmiksi ja taloudellisemmiksi. Niiden myynti ei vain ole ottanut vielä tulta. Nyt kaasuasemien määrä on ylittänyt 40, kotimainen biokaasutuotanto jätteistä on aloitettu usealla paikkakunnalla ja kaasulla toimivien automallien määräkin kasvaa. Positiivinen kierre voisi alkaa tästä.Vuonna 2017 rekisteröitiin 433 kaasukäyttöistä autoa. Samaan aikaan rekisteröitiin noin 500 sähköautoa. Kumpi kirii edelle tänä vuonna?Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyJoko alhaiset kulut…Seat Leonin kaasuversion moottori on tuttu 1,4-litrainen muokattuna huolimaan kaasua ja bensiiniä. Tehoa siitä on saatu irti vain 110 hevosvoimaa, vähiten koko Leon-mallistossa. Rasitteena on vielä kaasusäiliöiden yli sadan kilon lisäpaino, joten TGI ei loista sähäkkyydellään. Sujuvatoiminen kaksoiskytkinvaihteisto paikkaa tilannetta hakemalla sopivimmat välitykset. Ajo tuntuu kuitenkin ripeältä ja vaivattomalta.Kaasuautoilun edut ovat selkeät. Ajamalla venäläisellä maakaasulla polttoainekulut ja päästöt jäävät dieselversiota alhaisemmiksi yhdessä pienemmän käyttövoimaveron kanssa. Paljon ajavaa häiritsee kuitenkin harvat tankkauspaikat ja lyhyt toimintamatka. Lapin matkat on hoidettava bensiinin voimin kaasuasemien sijoittuessa Etelä-Suomeen. …tai olemattomat päästötBiokaasun valitsemalla kulut nousevat lähelle bensiiniversiota, mutta samalla hiilidioksidipäästöt jäävät sähköauton tasolle. Jätteistä tehty kotimainen polttoaine saa laskennallisen vapautuksen, sillä jätteiden mätäneminen tai polttaminen tuottaisi enemmän päästöjä.Leonin kaasusäiliöihin sopii kaasua 15 kiloa, jolla pääsee parhaimmillaan 300 kilometriä. Kaasun voi ajaa huoletta loppuun, matka jatkuu 50-litraisen bensiinisäiliön turvin. Polttoaine vaihtuu huomaamattomasti, vain vihreä CNG-merkkivalo sammuu mittaristossa. Itse ei polttoainetta voi valita, kaasu käytetään aina ensin. Kaasuautona Leonin varustetaso on rajoitettu ainoastaan Styleen, mutta se lienee muutoinkin myydyin ja järkevin vaihtoehto. Harmillisesti kaasusäiliöiden sijoitus tavaratilan alle syö kokonaan välipohjan alla olevan tilan. Varapyörää ei ole mahdollista saada mukaan ja tavaratila jää matalaksi.Muutoin tilat ovat perheautolle oivat, taakse mahtuu aikuisia, hetkeksi kolmekin. Tallella on myös Seat Leonin valtti, loistava kompromissi dynaamista ajettavuutta ja miellyttävää matkustusmukavuutta.Teksti ja kuvat: Petri MunukkaLisätietoja: www.seat.fi/kaasuhybridit, www.seat.fi/new-leon-5d Seat Leon 1.4 TGI Style DSG Hinta alkaen 18 727 € Koeajetun auton hinta varusteineen 22 797 € Moottori Bensiini/kaasumoottori 1 395 cm³, 4 sylinteriä, ahdin, 7-v. kaksoiskytkinvaihteisto, etuveto. Teho 81 kW (110 hv), 4800–6000 r/min Vääntö 200 Nm (1500–3500 r/min) Vääntö 200 Nm (1500–3500 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 10,9 s Huippunopeus 194 km/h Mitat pituus 4282 mm, leveys 1816 mm, korkeus 1459 mm, akseliväli 2636 mm Muu tieto EU-kulutus (yhd.) 3,6 kg/100 km (kaasu), CO2-päästöt 94 g/km (maakaasu) 13 g/km (biokaasu) Euro NCAP 5 tähteä Takuu 5 vuotta / 100 000 km Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Sähköpyörät Sähköpyörän koeajo: Crussis E-Largo 7.10 – vauhdikas tšekkiläinen 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4×4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa