Koeajo: BMW M235i Gran Coupéa ajaessa merkki unohtuu, mutta ulkonäkö ei

BMW M235i oli pieni takavetoinen coupé suurella kuutosmoottorilla. Nyt tilalla on neljä sylinteriä ja etuvetopainotteinen neliveto, eikä ulkokuorikaan muistuta baijerin perinteistä. Hyvää: Perusajettavuus, voimalinjan toiminta, sisätilat. Huonoa: M:ksi tavallinen, totuttelua vaativa ulkonäkö.

Vielä muutama vuosi sitten ajatus M-käsitellystä coupé-BMW:stä oli kutkuttava. Silloin yhdistelmä tarkoitti edullisimmillaankin pitkittäin asennettua rivikuutosta ja takavetoa tai ainakin hyvin takavetopainotteista nelivetoa. Ei tarvinnut katsoa logoa tietääkseen, mitä merkkiä ajaa.

Nyt on toisin. Itse Gran Coupé -nimityksessä ei ole uutta, onhan BMW käyttänyt termiä takaovin varustelluille linjakkaille autoille ennenkin. Resepti on tuottanut erittäin näyttäviä malleja 4-, 6- ja 8-sarjoista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Muotojen ristiriitaa

Nyt kakkossarjan kohdalla epäilen lopputulosta vähemmän onnistuneeksi. Korkea keula paljastaa rakenteen juuret konsernin pienissä katumaastureissa, eikä siitä perään lähtevissä linjoissa yritetä tehdä mitään asian pelastamiseksi.

Takavanteet näyttävät pari tuumaa etupyöriä pienemmiltä, mutta samat 18-tuumaiset pyörivät kummallakin akselilla. Mittasuhteet ovat pielessä, eivätkä valojen kaltaiset yksityiskohdat helpota visuaalista tuskaa lainkaan.

Standardireseptillä

M235i Gran Coupé on sisarmalli ykkössarjan M135i:lle. Poikittain sijoitettu 2-litrainen turbomoottori tuottaa 306 hevosvoimaa, joka viedään 8-vaihteisen automaatin kautta nelivedolle. BMW-konsernin muiden poikittaismoottoristen mallien tapaan nelivedon voimanjaosta vastaa monilevytkytkin. Järjestelmä on etuakselipainotteinen, mistä kielii etuakselin varustaminen torsen-tasauspyörästöllä, kun takatasauspyörästö on avointa tyyppiä.

Ajokäytös vastaa teknisiä ratkaisuja: M235i Gran Coupé tuntuu poikkeuksellisen hyvällä vetopidolla varustetulta etuvedolta. Paketti toimii hienosti pidon rajoille, sen jälkeen käytös muuttuu puskevaksi nelivedosta ja etuakselin luistonrajoittimesta huolimatta. Sateella tämä korostuu, sillä Bridgestone Turanza T005 -kesärenkaat tuntuvat kostealla varsin liukkailta. Jo urheilullisempi rengastus voisi tuoda autolle terää.

Ohjaus on perusasetuksella hitaissa vauhdeissa asiallinen, mutta nopeuden noustessa se jäykistyy ja tuntuma puuroutuu. Urheiluasetuksella M235i:n ohjaus tuntuu asiaankuuluvasti vähemmän vaimennetulta, ja tuntuma säilyy vauhdin kasvaessa melko hyvänä.

Alusta on viritetty urheiluhengessä melko napakaksi, mutta töyssyt pyöristyvät sen verran, ettei liiallisesta kovuudesta tarvitse moittia.

M niin kuin taloudellisuus

Moottori ehkä summaa koko auton ajettavuuden. Voimavarat ovat kunnossa ja käytös asiallista, mutta urheilullista siinä on lähinnä keinotekoisesti viritetty äänimaailma. Turbonelonen ansaitseekin enemmän kehuja taloudellisuudesta kuin sielukkuudesta, mikä M-logoin varustetussa autossa lienee väärä ratkaisu.

2-sarjan Gran Coupé tarjoaa ykkössarjasta tutut sisätilat: täällä BMW:n henki on vielä läsnä. Laatuvaikutelma on hyvä ja tummanpuhuva verhoilu sinisin yksityiskohdin tuo heti muut M-mallit mieleen.

Urheiluistuimet ovat yhä erinomaiset mukavuuden että tukevuuden osalta. Istuinosan etureunaa kaipaisi vielä muutamaa millimetriä korkeammalle ajoasennon viimeistelemiseksi, mutta näinkin on hyvä. iDrive-käyttöjärjestelmä ansaitsee perinteiset kehut ja mittaristo moitteet: huono muokattavuus, sekava ilme ja vastapäivään pyörivä kierroslukumittariko ovat digiloikan tulos?

Takatilat painottavat enemmän sanaa coupé kuin gran: keskimittainen matkustaa rennossa asennossa istuen, selkä suorana pää osuu jo kattoon. Karmittomien ovien sulkeutumisäänet olivat koeajoyksilössä poikkeuksellisen halvat.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaltaistensa kaltainen

M235i xDrive Gran Coupé on lopulta varsin mitäänsanomaton auto. Ohjauspyörän takaa valmistajaa ei tunnista, eikä kokonaisuudessa ole mitään kilpailijoista erottavaa magiaa voimalinjapuolellakaan. Sen ainoa erottautumistekijä on ulkonäkö – siinä se tavallaan onnistuu.

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen