10.10.2019 Ajoneuvot Koeajo: Jyhkeämpi juniori – Volkswagen T-Cross Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagen T-Cross haeskelee arvokkuutta ja massiivisuutta kompaktien ulkomittojensa ulkopuolelta. Hyvää: jykevä olemus, sisätilat ulkomittoihin nähden. Huonoa: hieman keikkuva kulku. Volkswagen T-Cross eli valmistajansa versio pienestä katumaasturista saapui Suomeen kuluvan vuoden puolivälissä, vaikka mallin piti alun perin ottaa oma siivunsa markkinoista jo viime vuoden syksystä lähtien.VW-konsernin startti segmenttiin ei muutenkaan ollut kovin nopea. Kun vielä kolmisen vuotta sitten tarjolla oli vain yksi pieni SUV – Škoda Yeti – nyt valikoima on muodinmukaisesti laajentunut kattamaan yhtymän kaikki kohtuuhintaiset brändit.Vaikka nämä autot, niin Audi Q2, Seat Arona, Škoda Kamiq kuin T-Cross jakavat keskenään samaa tekniikkaa, mallit maistuvat hyvin erilaisilta. Esimerkiksi Aronaan verrattuna T-Cross tuntuu selvästi suuremmalta autolta – vaikka Seat on kolme senttiä pidempi, kaksi senttiä leveämpi ja akseliväliäkin löytyy puolitoista senttiä reilummin. Vain korkeudessa T-Cross petraa kahden ja puolen sentin turvin.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVolkkarien väriläiskäJyhkeys juontuu osaltaan ergonomiasta. T-Crossin ohjauspyörän ja istuimen sijoittelu saa aikaan korkean ja todella ryhdikkään ajoasennon, ja penkin laakea muotoilu sekä ratin paksu kehä korostavat tunnelmaa.Koeajamamme huippumallin 7 000 euroa aloitusversiota arvokkaammalle hinnalle (+ lisävarusteet) saa premium-henkistä vastinetta. Jo keulailme tuo mieleen merkin suuremmat maasturit, ja trendikkyys jatkuu muuallakin.Sisustuksen tyyli hipoo jo Audi-tasoa. On digimittaristoa, korkearesoluutioista keskiruutua, hiilikuitumaista pintaa, kiiltomuovia sekä tunnelmavalaistusta – kaikki yhdistettynä hyvään viimeistelytasoon. Sisältä sitä samaaErikoisuudet eivät ulotu pinnan alle, sillä hallintalaitteiden ja katkaisimien toiminta edustaa taattua VW-linjaa.Tien päällä massiivisuuden tunne säilyy, ei kuitenkaan täysin positiivisena. T-Cross nimittäin keinahtelee lievästi kaikilla nopeuksilla, eli aivan henkilöautomaisinta käytöstä ei saavuteta. Muuten mukavuus on kohtuutolalla, tosin koeajoauton 215/45 R18 -pyörät saivat aikaan melua karkealla pinnalla ja tutinaa lähes kaikkialla muuallakin.Auton luonteeseen sopii sekin, että kulku suoralla tiellä on vakaata – osakiitos tästä kuuluu ohjauksen luonnollisen tuntuiselle keskialueelle.Kohtuullisen tilavaVoimalinjassakin tapahtuu tuttuja juttuja. Kaksoiskytkinautomaattiin on säästösyistä ohjelmoitu taipumus pitää tasakaasulla liian suuria vaihteita päällä, mikä saa aikaan jyrinää. Kolmipyttyinen moottori ei herää kierroksillakaan juuri muuhun kuin tasapaksuun puurtamiseen, mihin on vain tyydyttävä, sillä nyt koeajettu kone on ainakin toistaiseksi malliston voimakkain. Arkilipuminen toki sujuu näinkin vaivattomasti.Istuma-asento on takapenkilläkin korkea ja ryhdikäs, mikä tekee tiloista yllättävän väljät varsinkin auton ulkomitat huomioon ottaen. Tavaratila laajenee tasaiseksi kahdessa erisuuruisessa osassa, mutta suksiluukku puuttuu. Vastineeksi tavaratilan välipohja on muunneltava, ja apukuskin selkänoja kumoutuu eteen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVarma ja vakaaEi-niin-harmaan ulkokuoren sisällä piilee siis varsin tavanomainen VW-tuote. Kun juuri mitään erityistä ei aloituspäivää lukuun ottamatta tule koeajoviikolla esiin, eräänlainen ostajiin vetoava keskiluokkaisuus lienee siis T-Crossissa tavoitettu.Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus Volkswagen T-Cross Sport 1.0 TSI 85 kW DSG Hinta alkaen 26 260 € Koeajetun auton hinta varusteineen 32 153 € Moottori Bensiinimoottori 999 cm³, 3 sylinteriä, ahdin, 7-v. automaattivaihteisto, etuveto. Teho 85 kW (115 hv), 5500 r/min Vääntö 200 Nm (2000–3500 r/min) Vääntö 200 Nm (2000–3500 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 10,2 s Huippunopeus 193 km/h Kulutus l/ 100 km WLTP-kulutus 6,2 (yhd.) CO2-päästöt 141 g/km Mitat pituus 4108 mm, leveys 1760 mm, korkeus 1584 mm, akseliväli 2551 mm Vetokyky jarrullinen/ jarruton 1100 / 630 kg Euro NCAP 5 tähteä Takuu 2 vuotta Lue lisää Kaikki artikkelit 29.5.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Caddy Maxi Style eHybrid – lataushybridi suurperheelle 28.5.2025 Koeajo Maistiainen: Smart #5 – viisikko ja jäähyväiset pikkuautoimagolle 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 26.5.2025 Koeajo Koeajo: Skoda Kodiaq RS – rallinalle murisee 25.5.2025 Koeajo Koeajo: Mitsubishi Outlander – kuin ladattava Nissan X-Trail 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 21.5.2025 Koeajo Koeajo: Dongfeng Nammi Box – nyt ei jää ikävä 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari 27.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesärenkaat tekivät käytetystä Toyota Priuksestamme aivan eri auton 28.5.2025 Koeajo Maistiainen: Smart #5 – viisikko ja jäähyväiset pikkuautoimagolle 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää