Koeajo: pelottavan pehmeä – Honda Civic Type R

Honda Civic Type R hämmästyttää tasapainoisuudellaan: autosta voi nauttia niin ratapäivillä kuin kauppareissuillakin. Hyvää: urheilullinen tunnelma, hallintalaitteiden tunnokkuus, arkiajon helppous. Huonoa: kojelaudan ja näyttöjen ergonomia, rengasmelu.

Uusi Honda Civic Type R on radalla hyvin kyvykäs laite, jossa edellismallin pienet puutteet on saatu onnistuneesti korjattua. Tämä tuli enemmän kuin selväksi Pärnun Auto24Ring -areenalla suorittamassamme ensikoeajossa.

Suomi-aspekti eli se, miltä siipisportti suoriutuu täkäläisillä teillä, jäi myöhemmän tutkiskelun varaan, joten nyt otamme tuntumaa Type R:stä myös tiukkojen nopeusrajoitusten kahlitsemassa maailmassa.

Poikkeus säännöstä

Yleensä tällaiset koeajojutut ovat miltei ennalta käsikirjoitettuja. Suomen uraiset, karkeat ja rikkonaiset tiet tekevät urheilullisesta autosta lähinnä piinaavan. Vetelee, meluaa ja täristää, ja kun suorituskykyäkään ei voi yleisessä liikenteessä juuri hyödyntää, sporttiset ominaisuudet eivät kerta kaikkiaan pääse oikeuksiinsa.

Siksi onkin ilahduttavaa, että myös poikkeuksia löytyy. Ja tavallaan humoristista on, että se poikkeus löytyy nimenomaan Civic Type R:stä, jonka kuoret, kuten edellä mainitussa ensikoeajoissa totesimme, ovat vähintäänkin hurjat.
Mutta niin vain on, että Type R on meikäläisessä arkiympäristössä paitsi nautittava, myös yllättävän käyttökelpoinen ja mukavakin peli. Eikä tämä miellyttävyys tarkoita liiallista säyseyttä, vaan kuljettaja aistii kaiken aikaa auton spesiaalin luonteen.

Kaupungissa kotonaan

Kun otetaan huomioon edellä mainitut yllätysmomentit, Type R:n ohjaamoon pitäisi oikeastaan laskeutua silmät kiinni, niin ei hämääntyisi ulkonäköä hallitsevista spoilereista, siivekkeistä, diffuusoreista, ulokkeista ja ilmanottoaukoista.

Sisällä istuimen isot sivutuet jakavat napakan halauksen, ja vaikka alcantaralla verhoiltu penkki näyttää kilpamalliselta, se tukee kehoa kaikin puolin oivallisesti – olematta liian kovapintainen. Ohjauspyöräkin asettuu juuri oikeaan paikkaan.
Moottorin käynnistysnappulan painaminen levittää ilmoille herkullisen murinan. Kaasupolkimen ja kytkimen tuntuma on erinomainen, joten liikkeellelähtö sujuu helposti, mutta silti napakan sporttisesti. Veto on täyteläistä heti tyhjäkäynniltä lähtien.

Voimapaketin tuenta vaikuttaa asialliselta, sillä hitaissa nopeuksissa nykiminen loistaa poissaolollaan, kuten kaikenlaiset välykset muutenkin. Automaattinen välikaasutoiminto tasaa osaltaan vaihtokohtien vavahteluja. Kaikki sujuu sulavasti.

Melua sentään on

Eniten ihmetyttää silti se, miten alusta nappaa hitaassa ajossa eteen tulevat röykyt miltei kokonaan pois. On Type R toki jämäkkä, jopa kova, mutta turhanaikaista tärinää ei esiinny.

Kaiken kaikkiaan hämmästyttävä suoritus autolta, joka kiihtyy alle kuudessa sekunnissa sataseen ja yltää yli 270 km/h huippunopeuteen – ja joka näyttää tältä! Jossakin pintakovissa perheautoissa mukavuus ei ole yhtään paremmalla tolalla.
Rengasmelua ei tämäkään sportti pysty väistämään: 245/30 R20 -pyöristä kantautuva rohina on etenkin moottoritienopeuksissa hallitsevaa. Tumma moottorin ääni taustalla lisää desibelejä, vaikka ajotila olisi asetettu säyseimpään eli Comfortiin.

Mekaanisen hauskaa

Kun tie avautuu, on lupa lykkiä ihanan mekaanisen vaihteensiirron välityksellä isompaa pesään. Meno jatkuu entistäkin maukkaampana, ja edelleen mukavana: kaksilitraisen turbon veto on välittömän vahvaa, eikä ylimääräinen nypytys vieläkään vaivaa.

Sport-ajotilassa ohjaus, moottori ja iskunvaimennus säätyvät astetta jäntevimmiksi. Mutkatiellä ohjaus on kaiken aikaa luonnollisen oloinen, auto ei järjellisissä nopeuksissa kallistele lainkaan, ja pitoa riittää esimerkiksi kakkosella tiukan kurvan täyskaasukiihdytyksessä – kiitos tasauspyörästön lukon.

Todella vauhdikkaaseen ajoon, esimerkiksi sinne ratapäiville, on sitten tarjolla ajotilojen äärimmäisyys, +R, missä edellä mainitut kohdat kiristyvät entisestään. Ajonvakautuksen voi tässä moodissa kytkeä vielä kokonaan pois.

Joitakin epäkohtia

Ohjaamossa on menty simppelimpään suuntaan edeltäjään nähden. Kokonaisuus ei silti ole mitenkään helposti sulatettava, sillä valitettavasti kojelaudan ergonomia on samaa, sekavahkoa tasoa kuin muissakin Civiceissä.

Hieman kököllä grafiikalla toteutettu kosketusnäyttö vaatii runsaasti totuttelua, kuten myös mittariston valikot. Myöskään portaallisesti säädettävä selkänoja ei ole kovin toimiva ratkaisu; varsinkin tähän hintaan voisi kaivata jo sähkösäätöjä.
Epäkohdaksi voi laskea myös polttoainesäiliön koon, sillä 46 litraa on kovin vähän tämänhenkiseen autoon – etenkin, kun teholla ryhdytään mässäilemään. Tankkaamassa pitääkin käydä yhtenään, eli tässä on harrastettu painonsäästöä väärässä paikassa.

Vauhtia perheelle

Type R on tavallaan ollut aina muotonsa vanki, sillä sporttiversio on luonnollisesti leivottu kulloinkin tuotannossa olleen Civic-sukupolven koriin.

Niinpä kolmen tila-automaisen Type R:n jälkeen onkin tavallaan teemaan sopivampaa, että uusin malli on aiempaa matalampi ja menevämpi. Tämä tuntuu myös ajoasennossa: kuljettajan peffa viistää 25 mm lähempänä tietä.
Ja koska akseliväli venyi yli kymmenellä sentillä ja korilla on pituutta jo reilut 4,5 metriä, Type R taipuu viimeistään nyt myös perheautokäyttöön. Edellyttäen tietysti, että muu pesue sulattaa siivekkään ulkonäön.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Roman Razinkov