Koeajo: Škoda Superb Combi – kuin hengähdystauko kaiken nykymaailman hektisyyden keskellä

Joskus auto on vain auto. Ja se on hyvä asia. Hyvä auto hurmaa käytännöllisyydellään ja toimivuudellaan, ei epäoleellisilla varusteilla tai ominaisuuksilla.

Olemme jo koeistuneet uuden Superbin sekä kirjoittaneet ensitunnelmista ensikoejon jälkeen, joten nyt on aika upottautua vähän syvemmälle ensikokemuksiin.

Ilahduttavan perinteinen

Kuten tiedetään, neljännen sukupolven Superbin mallivalikoimaan kuuluu laaja tarjonta erilaisia moottorivaihtoehtoja. Isolla 25,7 kWh (brutto) akulla varustettu ladattava hybridi myy varmasti parhaiten, mutta miten myynti jakaantuu muiden moottori- ja malliversioiden kesken, se on mielenkiintoista nähdä.

Neliveto ja iso farkku on myös yhä pätevä yhdistelmä isossa maassa, jossa pitää liikkua ja kuljettaa tavaraa erilaisissa vuodenajoissa. Nelivedon saa joko 193 hv dieselinä tai 265 hv bensaversiona. Perinteinen diesel on edelleen hyvä moottori, jos autolla ajetaan usein pitkiä matkoja. Diesel on ajettu turhaan niinkin ahtaaseen nurkkaan kuin mihin se on ajettu. Ratkaisu on ollut pitkälti poliittinen. Rationaalisen Škodan filosofiaan se ei istu parhaalla mahdollisella tavalla. Škodalla on tehty asioita asiakkaiden – ei poliitikkojen tarpeiden mukaan.

Perinteinen bensakone on tuttu ja turvallinen vaihtoehto sekin. Se – kuten myös diesel – ovat kiinnostavia vaihtoehtoja varmasti etenkin niille, jotka harkitsevat pitävänsä auton hieman pidempään kuin vain muutaman vuoden. Tosin etenkin dieselin kohdalla sen kiinnostavuutta laskee se, että edullisia ja vähän käytettyjä dieseleitä on tarjolla runsaasti.

Meidän suosikiksi nousi eri voimalinjoista kuitenkin ehkä hieman yllättäen kevythybridi. Sähkö on siinä läsnä voimalinjassa, mutta lähes huomaamattomasti. Tämän 48 voltin järjestelmän olemassaoloa ei täydy edes tiedostaa, sillä se toimii taustalla myös ilman, että kuljettaja tekee mitään. Parhaimman edun voimalinjasta saa kuitenkin irti, kun on tietoinen sen toimintalogiikasta.

Pihistely vaatii omistautumista 

Kevythybridin voimalinja koostuu 1,5-litraisesta TSI-bensamoottorista sekä 48 voltin käynnistysmoottorin ja 48 voltin litiumioniakun muodostamasta paketista. Akku sijaitsee kuljettajan penkin alla. Se kerää talteen energiaa ajon aikana, ja käyttää tuota energiaa polttomoottorin tukemiseen.

Pelkällä sähköllä ei voida ajaa, mutta järjestelmä sallii rullaamisen eli polttomoottori sammuu, kun sitä ei tarvita. Samoin järjestelmä lepuuttaa puolia sylintereistä, kun moottoria kuormitetaan vähemmän. Järjestelmä toimii myös kiitettävän pehmeästi eli kuljettaja ei oikeastaan edes huomaa, kun moottori sammuu tai käynnistyy uudestaan. Järjestelmän toimintaan kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota. Superb rullaa vauhtiin päästyään todella hyvin, jalka kannattaa nostaa tämän tästä kokonaan pois kaasulta. Herkkä kaasujalka on taloudellisen kuskin paras kaveri, virtaa voimalinjassa sitten bensaa, dieseliä, sähköä tai vetyä.

Superb kulkee myös kevyesti – isoihin sähköisiin katumaastureihin verrattuna jopa todella kevyesti, vaikka nuokin isot möhköt rullaavat välillä jopa hämmentävän hyvin. Rengasteknologia on kehittynyt viime vuosina isoin harppauksin. Myös oikeanlaiset renkaat ovat taloudellisen kuljettajan kavereita.

Kevythybridin 150 hevosvoimaa riittää mainiosti liikuttamaan isoa farmaria, mutta kiire ei saa olla. Eikä kaasujalka voi olla turhan raskas. Muutoin järjestelmän hyödyt jäävät saavuttamatta. Ennakoivalla ajolla on myös suuri merkitys siihen, kuin usein bensapumpulla joudutaan pysähtymään.

Ihanan tavis

Muuten Superb on tien päällä kuin vanha tuttavuus. Se istuu heti käteen. Sen ohjaamossa ei tarvitse hämmästellä oudosti sijoitettuja hallintalaitteita – tai no ehkä vähän ratin kehälle sijoitettua vaihdevipua.

Superb Combi kulkee vakaasti ja on ainakin Portugalin asfalteilla hiljainen. Ajoasento on helppo löytää mieleiseksi. Istuimet ovat hyvät. Ohjaamon materiaalivalinnat miellyttävät silmää. Škoda on aina osannut taitella hienosti tyylikkään näköisen mutta silti toimivan ohjaamon/matkustamon kanssa. Asioita on tehty usein fiksummin kuin konsernin muiden brändien kohdalla.

Škoda on vuonna 1996 esitellystä ensimmäisestä uuden sukupolven Octaviasta lähtien luonut määrätietoisesti omaa filosofiaansa autojen valmistuksessa. Ensimmäisen uuden Superbin kohdalla on toistettu samaa kaavaa.

Muistan kun ajoin uutta Superbia ensimmäisen kerran Suomessa kesällä 2001. Hämmästys oli melkoinen. Kun Octavialla mentiin vahvasti Volkswagenin tontille, Superbilla astuttiin jo Audin maailmaan. Škodalla oli muunnettu käytössä olevia konsernin palikoita uudella tavalla ja venytetty samalla luokkarajoja. Sama tehtiin jossain määrin myös toisen sukupolven kohdalla. Kolmannesta sukupolvesta lähtien Superbin alla on ollut konsernin MQB-alusta.

Keskitytään olennaiseen

Ok, uusi Superb ei aiheuta enää samanlaista ihastusta ensi silmäyksellä kuin aikoinaan, koska auto on tuttu ja uudistunut maltillisesti. Se ei ole kuitenkaan heikkous. Pikemminkin päinvastoin. Superbin ratin takana viihtyvät sellaiset ihmiset, jotka haluavat ison ja tyylikkään auton kohtuullisella sijoituksella – siis mahdollisimman paljon vastinetta rahalle.

Superb ei yritä hurmata kuskia ylisuurella kosketusnäytöllä, jota hallitsevat niin villit ja hienot grafiikat, että päätä käy melkein jo särkemään – tai että valikoihin eksyy, koska hurmaaminen on tärkeämpää kuin toiminnallisuus. Hurmaaminen tapahtuu niin, ettei se häiritse toiminnallisuutta.

Ja koska autoissa on nykyään aina vain enemmän toimintoja, Superbissa niiden hallitseminen tapahtuu rationaalisesti vielä oikeilla kytkimillä. Niiden taakse on vain piilotettu entistä suurempi määrä toimintoja. Asiakas räätälöi ne parhaiten omia tarpeitaan vastaamaan.

Superb ei myöskään hurmaa huippumodernilla voimalinjalla, jonka avulla iso auto lähtee liikennevaloista kuin se kuuluisa naapurin hauki kaislikosta. Siinä ei ole sellaisia ominaisuuksia, joiden järkiperäisyyden perään omistaja kysyy, kun alkuhuuma uuden auton ratissa alkaa haihtua. Superb on järkiauto, ja vetoaa tunteisiin juuri siksi. Se hurmaa rauhallisella tyylillään, ja syventää tuota tunnesidettä rationaalisuudellaan.

Superb on iso auto valtavilla takatiloilla – ja etenkin farmarina sellainen auto, jollaisen perään moni uuden auton ostaja yhä haikailee. Ehkäpä nyt jopa enemmän kuin ennen, kun tavallisia perusautoja tuntuu tulevan tarjolle aina vain vähemmän kuin ennen.

Me autotoimittajat ajamme vuosittain huiman määrän uusia autoja. Yritin pikaisesti laskea, kuinka moneen uuteen autoon olen itse ehtinyt jo tutustua kuluvan vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Sain luvuksi 38 autoa. Ja nyt puhutaan vain uusista automalleista, ei niiden erilaisista malliversioista. Noista autoista 25 liikkuu pelkän sähkön voimalla. Hybridejä oli eri muodoissaan 10. Ilman lainkaan sähköä voimalinjassa kulki vain kolme autoa.

Etenkin sähköautoissa oli jos minkälaista näyttöä, ja hämmentävän usein ensimmäiseksi mielikuvaksi autoon istuessa nousi sellainen mielikuva, että istun elektroniikkamyymälässä, en uudessa autossa.

Suurin uhka eurooppalaisille autonvalmistajille ei ole se, että tänne tulee edullisia kiinalaisia sähköautoja vaan se, että autoja on alettu valmistaa yhä enemmän muille kuin eurooppalaisille asiakkaille. 

Superb on tehty eurooppalaisille

Euroopassa autoa käytetään eri tavalla kuin Kiinassa. USA on lähempänä vanhan mantereen autoilutottumuksia, mutta USA:ssa lähtökohdat ja suhtautuminen autoiluun on silti erilaista. Farmari on korimalli, joka on perinteisesti ollut suosittu Euroopassa. Amerikkalaiset arvostivat myös niitä, mutta tavaroiden kuljetuksiin on käytetty enemmän aina avolavoja. 

Euroopassa moni tarvitsee myös ison tavaratilan. Tässä on myös kevythybridin järki. Sen kontti vetää samat 690 litraa kuin perinteisissä polttomoottoriversioissa. Ladattavassa hybridissä iso akusto nipistää kuitenkin tavaratilasta tärkeitä litroja. Silloin ollaan jo kompromissien äärellä. Asiakas joutuu tekemään valintoja. Škodan yksi suurimmista vahvuuksista on aina ollut se, että asiakas on joutunut tekemään vähemmän kompromisseja kuin monen muun brändin kohdalla.