11.9.2020 Ajoneuvot Koeajo: Toyota Yaris – luokkansa suosituimman auton tuorein painos on yhä parempi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Toyota Yaris on aiempaa ketterämpi, tilavampi, taloudellisempi, suorituskykyisempi ja turvallisempi. Toisin sanoen parempi auto, kuten uusien mallien lähtökohtaisesti kuuluukin olla. Hyvää: ajettavuus, taloudellisuus, helppous. Huonoa: moottorin melu, tietoviihdejärjestelmä. Vaikka edellinen Toyota Yaris -sukupolvi esiteltiin jo vuonna 2010, sen kasvojenkohotukset ovat kantaneet mallia hyvin tähän päivään saakka. Esimerkiksi Suomessa mallin osuus B-segmentin myynnistä vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla on ollut lähes neljännes.Kilpailijoita tuskin helpottaa tieto, että uusi Yaris vaikuttaa entistäkin lupaavammalta. Uuden mallin kanssa ei ole lähdetty kikkailemaan, vaan valmistaja on keskittynyt niihin osa-alueisiin, joiden ansiosta Yaris on ylipäätään ansainnut paikkansa myyntitilastoissa.Ulkomittojen kasvua on tapahtunut ainoastaan leveydessä, 40 mm verran. Kokonaispituus on sen sijaan kutistunut 5 mm. Tilaa on tarjolla aiempaa enemmän, sillä akseliväliä on venytetty 50 mm. Sisätilat mahdollistavatkin neljän aikuisen matkustamisen, ei toki vieläkään järin mukavasti, kuten tämän kokoluokan autolta voi odottaakin.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHiotun hybridin yhä pienempi kulutusAluksi koeajoimme hybridimallin, josta löytyy korkeapuristeinen 1,5 litrainen kolmisylinterinen bensiinimoottori sähkömoottoriin paritettuna. Vanhaakaan hybridi-Yarista ei voi moittia janoiseksi, mutta uuden mallin kulutuksen luvataan olevan 19 prosenttia edeltäjää alhaisempi. Runsaasti moottoritieajoa sisältäneen koeajon jälkeen ajotietokone näytti 4,1 l/100 km keskikulutusta, ilman sen suurempaa pihistelyä.Taloudellisuuden lisäksi myös hybridin suorituskyky on parantunut. Yhteistehoa on aiemman sadan hevosvoiman sijaan 116 hv, ja kiihtyvyys nollasta sataan on painunut alle kymmenen sekunnin. Hybridin parantuneiden ominaisuuksien myötä osuus mallin kokonaismyynnistä on tarkoitus nostaa nykyisestä noin puolesta aina 80 prosenttiin saakka.Peräkärrykansaa kiinnostanee tieto siitäkin, että Yaris Hybridillä voi ensimmäistä kertaa vetää myös perävaunua. Ei tosin kovin kummoista, sillä vetomassaa saa olla enimmillään 450 kg.Ajoltaan uuden Yarisin voimalinja on miellyttävän saumaton, kuten muissakin Toyotan hybridimalleissa. Meno on kauttaaltaan tasaista, ja nyt voimaakin on tarjolla niin, että ohitukset onnistuvat vaivatta.Häiritseväksi tekijäksi muodostuu ainoastaan moottorin melu. Voiman luomiseksi tarvitaan kierroksia, ja sen myös kuulee – koneen huutoa voisi kuvailla pölynimurimaiseksi. Moottoriteiden ulkopuolella kaasupoljinta ei tarvitse onneksi usein survoa pohjaan saakka, ja muissa liikennetilanteissa äänet pysyttelevät siedettävällä tasolla.Turvallisuus ei rahakkaiden etuoikeusTurvallisuuspuolella uusi Yaris tarjoaa jo lähtötason Life-varustelusta alkaen Toyota Safety Sense 2.5 -paketin, johon kuuluu muun muassa jalankulkijan tunnistus (myös risteysajossa ja pimeällä), väistöavustin, ohjausavustin, mukautuva vakionopeudensäädin ja kaukovaloautomatiikka.Suurinta osaa turvallisuusvarusteista ei koeajon aikana tarvittu, mutta kaista-avustin ilmoitti itsestään turhan kovaäänisellä rääkäisyllä. Myös nopeuskameroiden varoitus on melkoisen hätkähdyttävä.Digiäkin tarjollaToyotan tietoviihdejärjestelmä ei edusta markkinoiden kärkipäätä, vaan tuntuu jo tuoreena vanhahtavalta. Onneksi järjestelmä tukee tätä nykyä älypuhelinpeilausta johdon kautta. Koeajoyksilömme kahdeksantuumainen viihdejärjestelmän näyttö kuuluu varusteisiin Active Plus -tasosta ylöspäin. Edullisemmissa malleissa näytön koko on seitsemän tuumaa.Style-varustelusta lähtien löytyy puolestaan kiikarimainen digimittaristo. Sen keskinäyttö on pienehkö ja tuntuu toisinaan olevan tupaten täynnä erilaista informaatiota. Tämä ei kuitenkaan sinällään haittaa, sillä keskeisimmät tiedot löytyvät omista pyöreistä paikoistaan.Uusi Yaris tuntuu varsin yksinkertaisten kangas- ja muovilaatujen yhdistelystä huolimatta hyvin tehdyltä. Autossa myös luotetaan varsin laajasti fyysisiin kytkimiin, joita monet muut valmistajat ovat alkaneet viime vuosina karsastamaan. Kytkimet on vieläpä sijoitettu helposti löydettäville paikoille.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVaihtoehtoisesti sähköttäHybridin jälkeen pääsimme kokeilemaan uudistunutta 1,5-litraista bensiinimoottoria ilman sähköapua – portaattomalla automaattivaihteistolla varustettuna. Pelkkä bensiinimoottorikin vakuutti: meno oli yhtä vaivatonta kuin Hybridissäkin, ja kulutus pysyi alle viidessä litrassa sataa kilometriä kohden. Melutaso oli kovemmissa kiihdytyksissä samaa luokkaa.Syyt ”hybridittömän” mallin ostamiseen alkavat tosin olla vähissä. Myydyimmäksi povatussa Active-varustelussa automaattivaihteisen perusbensamallin ja Hybridin hintaeroksi muodostuu reilut 1 500 euroa. Kun WLTP-kulutusero on litran luokkaa, saa hintaeron kuolettamiseksi kerryttää kilometrejä yllättävän paljon.Uudesta Yariksesta on haastavaa löytää suurempia heikkouksia. Jatkamme niiden etsimistä, kun auto saapuu pidempään koeajoon Suomessa. Tämä tapahtuu piakkoin eli syyskuussa. Ensivaikutelmalta auto on kuitenkin joka osa-alueelta paranneltu versio edeltäjästä, eli varmasti kova pala kilpailijoille.Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen Toyota Yaris Hybrid Limited Launch Edition Hinta alkaen 26 993 € Moottori Hybridi, bensiinimoottori 1 490 cm³, 3 sylinteriä, portaaton vaihteisto, etuveto. Sähkömoottori 59 kW (79 hv). Teho 68 kW (91 hv), 5500 r/min Vääntö 120 Nm (3600–4800 r/min) Vääntö 120 Nm (3600–4800 r/min) Hybridijärjestelmän yhteisteho 85 kW Kiihtyvyys 0–100 km/h 9,7 s Huippunopeus 175 km/h Kulutus l/ 100 km WLTP-kulutus 3,8–4,3 (yhd.) CO2-päästöt 87–98 g/km Mitat pituus 3940 mm, leveys 1745 mm, korkeus 1500 mm, akseliväli 2560 mm Vetokyky jarrullinen/ jarruton 450 / 450 kg Euro NCAP Ei testattu Takuu 3 vuotta / 100 000 km Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Sähköpyörät Sähköpyörän koeajo: Crussis E-Largo 7.10 – vauhdikas tšekkiläinen 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4×4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 4.5.2025 Koeajo Maistiainen: Dongfeng Nammi Box – taas uusi kiinalaismerkin pikkuauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa