Koeajo: tyyliä tavanomaisemmin

Toisen sukupolven Peugeot 508 saapui etelän auringosta suomalaisille hangille. Auto piti tyylinsä, mutta moni asia myös arkipäiväistyi. Hyvää: erottuva ulko- ja sisäilme, matala melutaso. Huonoa: ohjauksen keskialue, epäselvät valikot.

Uusi Peugeot 508 oli ensikoeajossamme ranskalaisteillä viime syksynä, ja tuttuun tapaan kokeiltavana oli vain tyyriimmän pään versioita. Pääroolissa patsasteli 224-hevosvoimaisella bensiinimoottorilla ryyditetty GT, joka tukikin auton korumaista olemusta hienosti.

Kun 508 saapui vuodenvaihteessa Suomeen, hinnasto paljasti alapuolella olevan varsin laajan mallipaletin. Edellä mainitun tehokkaimman voimanlähteen ohella myydään paitsi 181 hevosvoiman bensakonetta, myös 130-, 163- ja 177-heppaisia dieseleitä.

Niinpä kotimaassa tehty koeajo aloitti kaiken tavallaan alusta. Miten lifestyleä pullollaan oleva 508 muuttuu, kun siihen heitetään tuo maltillisin nakuttaja ja varustelua tingitään niin, että kokonaishinnastakin on pudonnut jo neljännes pois?

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaunis katsella

Vaikka suomalaisella lumipinnalla lepäävällä 508:lla on allaan selvästi vaatimattomampi pyöräkoko, uutuusleijona näyttää miltei yhtä eksoottiselta kuin niissä välimerellisissä kuvissa. Etenkin takavalojen välähdykset lukitusta avattaessa kiehtovat.

Sisätilat jatkavat tyylikkään futuristista linjaa. Laatuvaikutelma kestää tarkemmankin syynäämisen, ja myös kojelaudan valot hivelevät silmiä. Käytännöllistä puolta edustaa muun muassa jättisuuri, valaistu säilytyslokero keskikyynärnojan alla.

Epäkohdilta ei silti ole vältytty. Ainakaan vajavaiset pyyhinviiksen toiminnot, kosketusnäytön valikoiden monimutkaisuus sekä näytön alla olevan nappularivistön symbolien huono erottuminen päivänvalossa eivät olisi ylivoimaisia korjattavia.

Pientä virittelyä

Kuljettajan istuin voisi antaa vahvempaakin reisitukea, mutta pehmustus on sopiva, ja peugeotmaiseen mittariston sekä ratin kerroksellisuuteen tottuu tunnetusti pian.

Matkantekoa kohentaa myös alhainen melutaso, mutta alusta pelaa kunnolla vain suuremmilla joustoliikkeillä. Pinnalta erottuu jatkuvaa, turhaa tärinää, jonka olisi soinut jäävän sen GT:n tunnusmerkiksi – tämä Allure kun ei muilta osin tunnu erityisen sporttiselta.

Ajettavuudessa, ainakin talvikelillä ja kitkarenkain, asiat kulminoituvat ohjaukseen. Se on pysäköitäessä tehostettu huomattavan kevyeksi, mutta jäykistyy nopeuden myötä jopa siinä määrin, että puuromainen keskialue heikentää jo sinänsä stabiilin auton suuntavakavuutta.

Moottori automaattivaihteistoineen ei jättänyt juuri muistijälkiä, mikä on merkki siitä, että tämä huokeinkin voimalinja kuljettaa autoa vaivattomasti ja tasaisesti.

Riittävät tilat

Jos ajettavuutta tulikin vähän moitittua, tilojen osalta niin ei sovi oikeastaan tehdä, sillä 508:n toisesta sukupolvesta ei ole tarkoitettukaan mitään suurperheen kulkuneuvoa.

Mainittakoon kuitenkin, että takatilat sopivat korkeintaan keskimittaisille, ja laaja mutta matalahko tavaratila on helppo lastata, kiitos pois tieltä aukeavan suuren takaluukun. Suksien mentävä aukko selkänojassa on tällaiseen autoon pikantti lisä.

Kaiken kaikkiaan uutta 508:aa ei omaksu parilla kadunkulman kierrolla – klassinen sanonta, jota on aiemminkin käytetty ranskalaisista autoista. Myös lopullinen koeajotuomio odottaa vielä kokeilua meikäläisellä kesäkelillä ja -renkain. Katsotaan sitten, istuuko auto nyt koettua paremmin käteen.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Petri Munukka