Koeajo: uudistettu Honda Civic HB tarjoaa ripsivärin lisäksi reisitukea

Kevyt facelift ei tehnyt Honda Civic HB:stä vähemmän radikaalia, mutta kuski voi entistä paremmin. Hyvää: ajettavuus, laadukkuus, parantunut ajoasento. Huonoa: voimalinjan viive, rengasmelu.

Vuonna 2017 esitelty Civicin kymmenes sukupolvi oli niin hätkähdyttävä ilmestys, ettei vahvaan kasvojenkohennukseen ollut tarvetta. Niinpä Hondalla tyydyttiin lisäämään korinväriset listat etu- ja takapuskurien ”ilmanottoaukkoihin” sekä muokkaamaan takadiffuusorin muotoja.

Koeajo olisikin merkityksetön, ellei myös auton sisällä olisi tapahtunut jotain uutta. Tällä kertaa tuntuvin parannus on tehty kalleimpien varusteversioiden kuljettajan istuimeen, johon on lisätty sähkösäädöt. Pieneltä tuntuva muutos vaikuttaa ajoasentoon suuresti: aiemmin tavattu heikohko reisituki on nyt tiessään, kun istuinosan voi säätää maun mukaan vaikka todella takakenoon. Samalla voi myös nauttia hyvin muotoillusta istuimesta entistä antauksellisemmin.

Civicin kojelaudan valikot eivät ole keränneet sekavuudellaan kehuja. Käyttöä on nyt pyritty helpottamaan keskinäytön viereen sijoitetuilla volyymisäätimella sekä apunappuloilla, joista ei ole pahaa sanottavaa. Väistämättä käy kuitenkin mielessä, että käyttöliittymä kaipaisi perusteellisempaakin remonttia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Portaatonta pontevuutta

Edullisimmillaan viistoperäisen Civicin voi ostaa kohtuulliseen 20 969 euron hintaan: tällöin varustetasona on Comfort ja moottorina litrainen kolmipyttyinen. Kaikki voimanlähteet ovat perusbensiinisellaisia – dieseleitä tai hybridejä ei repertoaariin kuulu. Malliversiot ovat aasialaistapaan varsin sidottuja moottoreiden ja varustetasojen kesken, ja tämä koskee myös nyt koeajettua kalliimman pään 182-hevosvoimaista mallia – sen saa vain urheilullisimmalla Sport Plus -varustelulla.

Koeajoauto oli lisäksi automaattivaihteinen; portaattoman vaihteiston ja 1,5-litraisen moottoriversion yhdistelmää emme olleetkaan aiemmin koeajaneet. Samainen konehan osoittautui manuaalivaihteiston kumppanina karismaattiseksi yhdistelmäksi ahdetun ja vapaasti hengittävän moottorin parhaita luonteita. Automaatin kanssa huippuvääntöä otetaan ulos 20 Nm vähemmän.

Heti taajaman voimakkaassa kiihdytyksessä tulee esiin ensimmäinen epäkohtakin: vaikka poljinta painaa syvälle, voima tuntuu olevan piilossa kunnes se sitten purkautuu ulos niin, että vetävät pyörät kiljuvat riemusta – etenkin, jos pyörät ovat samaan aikaan käännettynä.

Hieman rentoutuneempi ajo ei tietenkään moisia paljasta, vaan veto on vaihteistotyypille ominaisen katkotonta ja pehmeää. Suorituskykykin riittää takuulla kotimaamme kaikkiin olosuhteisiin – radalle mielivät saattavat kuitenkin panostaa Type R -sporttiversioihin.

Luonteva ja laadukas

Civic on sekä taajamassa että maantiellä todella luonteva ajettava. Ohjaus on paikallaan pyöriteltäessä juuri sopivan kevyt, mutta suuremmissa nopeuksissa vakaa, eikä alustan toiminta jätä toivomisen varaa niin mutkissa kuin suorillakaan. Jämäkähköön alustaan on jätetty sopiva annos pehmeyttä, eikä mukulakivetys päästä hyvin tehdyn tuntuista autoa resonoimaan. Ainoaksi suuremmaksi haittapuoleksi jääkin kohtuullisen kova rengasmelu, jota persoonallinen, joustava hattuhyllyn kela ei ainakaan vähennä.

Teksti ja kuvat: Jussi Saarinen