29.8.2023 Ajoneuvot Koeajo: Volkswagen Amarok – Tyylitietoinen työjuhta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagen veisteli Amarokin uusiksi ja tulos vakuuttaa. Hyvää: ulkonäkö, varustelu, ajo-omonaisuudet, maastokyky Huonoa: viisipaikkaisten mallien hinta Amarok kuuluu meikäläisten markkinoiden suosituimpiin lava-automaleihin, mutta ensimmäinen sukupolvi ehti olla markkinoilla turhankin pitkään. Vuonna 2010 julkaistu malli painetaan uuden sukupolven myötä unholaan, ja uudistus on tehnyt autolle hyvää.Volkswagen on tehnyt Amarokin yhteistyönä Fordin kanssa. Ranger ja Amarok jakavat pitkälle saman DNA:n, tekniikan, ulkomuodon ja ominaisuuksien suhteen, mutta aivan samaksi tuotteeksi kaksikkoa ei sovi niputtaa. Molemmat tehtaat ovat tuoneet mukaan omaleimaisia piirteitä.Heti ensimetreillä käy selväksi, että Amarok on aiempaa järeämpi työkalu. Akseliväli on venähtänyt 17 senttiä, ja pituuttakin on kasvettu kymmenen sentin verran. Lavalle on saatu leveyttä ja nyt pyöränkoteloiden väliin mahtuu eurolava, mikä lienee monelle kynnyskysymys hankintaa pohdittaessa.Koeajettu versio on varustettu 3-litraisella dieselmoottorilla, joka tuottaa mukavat 170 kW (240 hv) ja 600 Nm. Moottori on muhkea tapaus, ja tätä nykyä V6-moottoria tapaa Euroopassa harvakseltaan. Tarjolla on myös 2-litrainen ja nelisylinterinen versio, jonka voimantuotto on sekin riittävää. Rivinelosesta irtoaa 151 kW (205 hv) ja 500 Nm.Vaihteistoksi on tarjolla molempien moottorivaihtoehtojen kanssa 10-vaihteinen automaattiaski. Laatikko on tuttu Fordilta ja toimii hyvin yksiin myös Amarokin kohdalla. Moderni vaihdelaatikko tekee paljon, sillä pakuluokassa on usein tyydytty viiteen tai kuuteen portaaseen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNeljä vai kuusi sylinteriä? Ei suurempaa väliäEro nelos- ja kuutoskoneen välillä jää paperilla pieneksi, mutta kovin suuri se ei ole käytännössäkään. Ero alkaa näkyä vasta silloin kun ollaan vetokyvyn rajamailla. Koeajolla tarjoutui mahdollisuus testata V6-moottorin väkevyyttä trailerin kanssa.Yhdistelmän yhteispaino oli 2000 kilon paremmalla puolella ja Amarok ei ollut lastista moksiskaan. Itse asiassa jäykällä taka-akselilla varustettu auto tuntui painoa vetäessä mukavammalta kuin ilman lastia. Tämä kertoo paljon auton kantavuudesta ja luonteesta.Amarok on aina ollut kyvykäs auto maastossa, mutta tällä kertaa homma viedään astetta pidemmälle. Nelivetojärjestelmä toimi erityisen hyvin maastossa, ja pääsin viemään maastoiselle testilenkille koeajotapahtumassa ennen varsinaista koeajoa. Siellä Amarok osoitti potentiaalinsa paikoissa, joihin ilman ajokouluttajan kehotusta olisi tuskin tullut mentyä.Nelivetojärjestelmää on hiottu huolella ja automaattisessa 4A-tilassa voimaa jaetaan etuakselille 0–50 % välillä. Lähtökohtaisesti mennään siis takavedolla. Laatikosta löytyvät myös hidas alue, jolloin välityssuhde on 3.06.1.Yksi hienoimmista maastoajoa helpottavista varusteista on alamäkiavustin, jonka avulla auto pitää vauhdin jyrkissä alamäissä tasaisena. Sitä käyttämällä kuski voi keskittyä auton ohjaamiseen, sillä kärry itsessään huolehtii kaasun käytöstä. Järjestelmä rentouttaa ajamista jyrkissä alamäissä.Kaupunkiin, työmaalle tai maastoonAmarokista on tarjolla kolme erilaista versiota, joista perusvarusteltua edustaa Life. Hinnat alkaen -malli on sekin varsin kattavasti varusteltu, sillä pakettiin kuuluu 10” kosketusnäyttö, adaptiivinen vakionopeudensäädin, LED-valot ja parkkitutkat.Koeajettu Aventura on tyylitelty ja kaupunki-orientoituneempi tapaus. Varusteisiin kuuluu Harman & Kardonin äänentoisto, korinvärinen lavakaari, avaimeton käynnistys ja parempi infotainment-näyttö. Lisäksi mukaan pakettiin sisällytetään takatasauspyörästön mekaaninen lukko ja kookkaammat vanteet.Kovin merkittävää eroa Lifen ja Aventuran välillä ei ole, mutta toki kalliimpi versio tarjoaa suuremman digimittariston ja keskikonsolin näytön ja reippaasti lisää varusteita. Niihin kuuluvat mm. astinlaudat, Harman Kadon äänentoistojärjestelmän, LED-matriisivalot ja niin edelleen.Maastoisempi tapaus on nimeltään PanAmerican, jossa on astinlaudat ja All-terrain -renkaat. Lavalla on musta lavakaari, joka vie kokonaisuutta hieman roisimman näköiseen suuntaan, mutta teknisesti kyseessä on pitkälti samanlainen auto kuin kaksi edellistä, mutta ulkonäkö viittaa kadun ulkopuolelle.Vaikka kyseessä on työkalu ja maastossa näppärästi etenevä malli, on Amarok erittäin viihtyisä auto arkiajossa. Se on hiljainen, mukava ja suorituskykyinen automalli, jonka korkeasta ohjaamosta on helppo havainnoida ympärillä olevaa liikennettä.Uusi Amaok on pätevä kokonaisuus, joka miellyttää jo perusvarusteltuna mallina. Ongelmaksi muodostuu kotimaan autoverotus viisipaikkaisilla versioilla, sillä koeajettu V6-moottorilla varustettu Aventura maksaa veroineen yli 115 000 euroa. Autoveroa lätkäistään hankintahinnan päälle 45 000 euroa. Se on laillistettu ryöstö.Teksti: Tuomas Rajala Kuvat: Jari Saarentaus ja Tuomas Rajala Volkswagen Amarok Aventura 3.0 V6 TDI 177 kW 4Motion Hinta alkaen 115 225 € Moottori Dieselmoottori, V6, turboahdin, 10-v. automaattivaihteisto, neliveto Teho 177 kW (240 hv), 3250 r/min Vääntö 600 Nm (1750-2250 r/min) Vääntö 600 Nm (1750-2250 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 8,8 s Huippunopeus 180 km/h Kulutus l/ 100 km WLTP-kulutus 10,2 (yhd.) CO2-päästöt 266 g/km Mitat pituus 5350 mm, leveys 1910 mm, korkeus 1888 mm, akseliväli 3270 mm Vetokyky jarrullinen/ jarruton 3500 / 750 kg Euro NCAP 5 tähteä Takuu 5 vuotta / 200 000 km Lue lisää Kaikki artikkelit 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 30.6.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen ID.7 – pitkälle pihistelevä perheauto 30.6.2025 Kuluttajat Kuluttaja ja automyyjä kiistelivät, lämpenikö tuontiautona maahantuotu uudehko Audi-sähköauto riittävän nopeasti talvella – kuluttajariitalautakunta antoi vastauksen 29.6.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: neloskone – tasavarma arkinen puurtaja yllättää välillä 28.6.2025 Ajoneuvot Hyperlupauksin lanseerattu Mercedes-AMG GT XX ennakoi yhden megawatin sähköseuraajaa Uudessakaupungissa valmistettavalle GT 4-oviselle Coupélle 28.6.2025 Koeajo Koeajo: Renault 5 – miten vuoden puhutuin pärjää Suomessa? 26.6.2025 Koeajo Koeajo: Maxus eDeliver 7 AWD on ainoita luokassaan – täyssähköinen paku nelivedolla 26.6.2025 Ajoneuvot Myydäänkö Maserati? Stellantis pohtii luksusmerkin kohtaloa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?