30.11.2020 Ajoneuvot Maistiainen: Hyundai Tucson – ylös ja eteen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hyundain C-segmentin katumaasturi on uudistunut. Rohkeampi muotoilu varmasti jakaa mielipiteitä, mutta laatuvaikutelman parantuminen on kiistatonta. Uusi Hyundai Tucson yllättää. Ei edellisessäkään versiossa suoranaista vikaa ollut, mutta rohkeasti muotoiltu uutukainen säväyttää niin edestä, takaa kuin sivultakin katsottuna. Leveästi hymyilevä keula on saanut melkoisen ristikon, vähän kuin kyseessä olisi palanen hämähäkin seittiä. Valoja on silti riittänyt myös maskin ulkopuolelle esimerkiksi pienemmän Konan tapaan. Tasan 4,5 metriä pitkä Tucson kätkee sisäänsä yllättävän suuret sisätilat. Merkittävin loikka eteenpäin on tapahtunut etuistuimille huokuvasta laatuvaikutelmasta. Kiiltomustaa muovia oleva keskikonsoli tosin ei ole paras mahdollinen, mutta samaa muovityyliä suosiviin Toyotaan ja Mercedekseen nähden Hyundai osuu merkkien puoliväliin. Mallistossa jo aiemmin nähty uusi tietoviihdejärjestelmä on hyvin jäsennelty ja tarjoaa paljon Bluelink-palvelupaketin kautta. Melkein kaikki malliversiot ovat saaneet sähköä voimalinjaansa vähintään 48 voltin kevythybridin muodossa. Mallistosta löytyy myös ns. täyshybridi ja alkuvuodesta 2021 joukkoon liittyy lataushybridi. Bensiinimalleista löytyy aina 1,6-litrainen T-GDI-bensiiniturbo muutamalla eri tehoversiolla. Hyundailla on kuitenkin muistettu myös diesel, joka on sekin tarjolla etu- ja nelivetona. Ei ihme, että merkki uskoo valtaavansa alaa laajan voimalinjavalikoiman ansiosta. Varusteissa uusimpia hittejä ovat digitaalimittaristo, parannetut kuljettajan avustimet, uusittu tietoviihdejärjestelmä sekä mahdollisuus kaukokäynnistykseen ja parkkipaikkaryömitykseen suoraan avaimen kauko-ohjaimella. Uuden Hyundai Tucson -malliston hinnat alkavat 27 990 eurosta, mutta käytännössä volyymimallit asettuvat seuraavan kymppitonnin alueelle. Ensimmäiset autot saapuvat jälleenmyyjille näinä päivinä. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 24.9.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 52: Adventuret tappoivat matkapyörät – hävisikö samalla koko matkamotorismi? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu